Siro, mutta silti keskivertoa suurempi jalka. Nanna Nikusen jalan muoto oli jo lapsesta asti hankala, kun kenkiä valikoitiin.
– Minulla on ylipronaatio eli lattajalat. Se aiheutti ehkä jonkinlaisia kasvukipuja lapsena, ja minulle määrättiin aina jonkinlaisia tukipohjallisia kenkiin. En osannut olla niiden kanssa, eikä sopivan mallisia kenkiäkään löytynyt.
Nyt kouvolalaisen Nikusen jaloissa komeilevat itse tehdyt paljasjalkakengät, jotka eivät tuhoa käyttäjänsä jalkoja. Nikusella on oma "yhden ihmisen kenkätehdas" kodissaan ja autotallissaan. Niissä hän valmistaa kaikki Hukkasiini-kenkänsä.
Paljasjalkakenkien tarkoituksena on antaa jaloille mahdollisuus liikkua luonnollisesti. Jalkine suojaa jalkaa, mutta ei tue sitä.
Paljasjalkakengillä kävely jäljittelee jalan normaalia asentoa ja liikkuvuutta: Päkiä ja kantapää ovat samalla tasolla, ja varpaat osallistuvat vapaasti askellukseen. Kenkä on tarpeeksi tilava eikä rutista jalkaa lyttyyn. Kengän pohja on ohut mutta kestävä, eli se taipuu jalan liikkeen mukaisesti.
Usein etenkin varpaat ovat nykymuodin mukaisissa kengissä pinteessä.
– Ennen vanhaan käytettiin korsetteja ja nyt käytetään t-paitaa ja hupparia. Tässä on vähän sama juttu, ihminen on tottunut siihen, että kenkä näyttää aika kapoiselta. Kun jalkaa vertaakin kenkään, se ei oikeastaan näytäkään jalan muotoiselta, Nikunen pohtii.
Jalkaterapeutti
Jalkaterapeutti Meeri Puustelli kertoo, että jos kengät ovat kärjestä liian kapeat, ne voivat aiheuttaa erilaisia jalkavaivoja ja asentovirheitä. Esimerkiksi vaivaisenluut sekä iho- ja kynsiongelmat voivat olla seurausta vääränlaisten kenkien käytöstä.
– Vasaravarpaisuushan on myös hyvin tyypillinen liian ahtaiden kenkien aiheuttama asento-ongelma, Puustelli kertoo.
Vasaravarpailla tarkoitetaan varpaita, jotka ovat liian pienten kenkien vuoksi jääneet pysyvästi kippuralle. Vaivaisenluu taas on isovarpaan alle päkiän sivuun kehittynyt epämuodostuma.
Myös esimerkiksi liian tukevat kengät voivat tehdä jaloille hallaa.
– Silloin jalkaterän pienet lihakset ovat hyvin passiivisia. Heikot lihakset taas voivat aiheuttaa kipua ympäri kehoa, ei siis pelkästään alaraajoissa. Kipu voi tuntua niska-hartiaseudulla asti.
Puustellin vastaanotolle tulee usein ihmisiä, jotka eivät ole osanneet kiinnittää kenkävalintoihinsa huomiota. Myös kadulla kävellessään hän voi tehdä päätelmiä päätelmiä vastaantulijoiden askelluksesta, ovatko heidän kenkänsä kengät sopivat jalkaan.
– Samojen kenkien käyttö ympäri vuoden on myös ongelma. Olisi hyvä, että on erikseen kesä- ja talvikengät. Yleisesti ottaen katukuvassa kuitenkin näkee, että lenkkarimuoti on tänä päivänä nostanut suosiotaan . Se on mielestäni positiivinen asia.
Jalkaterapeutti pitää kaupoissa tarjolla olevien kenkien tilannetta nykyään melko hyvänä.
– Etenkin urheilukaupoista alkaa jo löytyä hyviä kenkiä, eikä niiden tarvitse edes olla paljasjalkakengät.
Jalatkin muuttuvat elämän tiellä
Nanna Nikunen valmistaa käsityönä kenkiä suomalaisen nahkateollisuuden ylijäämämateriaalista tai hyväkuntoisesta kierrätysnahasta. Malli on Nikusen omaa käsialaa, ja kengät ovat oikeasti jalan muotoisia.
Naisen jalat voivat raskauden aikana kasvaa. Näin Nikusellekin kävi, ja hänen jalkansa levenivät. Samoihin aikoihin hän luki lehtiartikkelin, joka kertoi suuren osan suomalaisista käyttävän liian pieniä kenkiä.
Nikunen havahtui siihen, että hänenkin varpaansa ovat aikamoisessa pinteessä kenkien sisällä. Uusia kenkiä oli kasvaneiden jalkojen vuoksi ostettava, ja lopulta ainoastaan paljasjalkakengät olivat sen mallisia, että varpaat saivat levähtää.
– Jouduin uusimaan pikku hiljaa kaikki kengät. Nyt minulla on vähän kenkiä käytössäni, mutta ne ovat hyviä. Kesäisin kuljen pelkästään itse tekemissäni kengissä.
Paljasjalkakengät eivät sovi kaikille
Puustellin vastaanotolla käy paljon asiakkaita, jotka eivät ole osanneet ajatella kenkiään ja niiden vaikutusta jalkojen hyvinvointiin.
– Taustalla voi olla ihan operaatiokin, ja omahoito ei leikkauksen jälkeen ole ollut ihan parasta luokkaa. Ei olla kiinnitetty huomiota kenkiin tai jumppapuoleen, mikä olisi myös hyvin tärkeää.
Vaikka paljasjalkakengistä on kehittynyt jo jonkinlainen "buumi", kaikille ne eivät terveysvaikutuksistaan huolimatta sovi. Puustelli muistuttaa, että esimerkiksi reumaatikoille ja diabeetikoille paljasjalkakenkiä ei voi suositella.
– Etenkin diabeetikoilla suojatunto voi olla jalkapohjasta heikentynyt, eivätkä he ehkä huomaa, jos vaikka terävä kivi tulee paljasjalkakengän ohuesta pohjasta läpi. Reumapotilas taas saattaa tarvita kenkiinsä tukea jo ihan kipujensa vuoksi.
Lisää aiheesta