Hyppää sisältöön

Remi Lindholm on valmis kärsimään, Perttu Hyvärinen mietti päätösmatkalle osallistumistaan pitkään – "Toivottavasti en pilaa loppukautta tässä"

Miesten 50 kilometrin päätösmatkaa pidetään yleisesti kuninkuusmatkana, mutta suomalaisia tähän urakkaan lähtee vain kaksi. Päävalmentaja odottaa tästä raakaa kestävyyskisaa.

Perttu Hyvärinen Pekingin olympialaisten 15 kilometrin perinteisen kisan jälkeen maalialueella.
Perttu Hyvärinen avasi Pekingin kisat hyvin, mutta viestin pettymys tyhjensi hänen takkinsa. Kuva: Lehtikuva
Riikka Smolander-Slotte,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

ZHANGJIAKOU. Lauantaina Pekingin olympiakisoissa hiihdetään miesten kuninkuusmatka eli 50 kilometrin vapaan yhteislähtökisa. Suomelta tälle matkalle on vain kaksi edustajaa, Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm.

Päävalmentaja Teemu Pasanen ei jäänyt tilannetta voivottelemaan, mutta totesi hiihtäjien ennakkoinfossa kiintiön aiheuttaneen tämän ongelman.

– Osa on urakoinut täällä ja meillä olisi ollut sellaisia, jotka olisivat voineet hiihtää. Kiintiön takia meillä on täällä kuusi miestä mukana, eikä tänne spesiaalimiehiä saada, Pasanen sanoi ja myönsi:

– Ei niitä spesiaalimiehiä ole Suomessakaan tälle matkalle. Näitä hiihtäjiä kaivattaisiin lisää tuleville vuosille.

Yle Urheilun asiantuntija Jussi Piirainen muistuttaa, ettei tilanne ole suinkaan uusi. Suomi on vain harvoin saanut 50 kilometrin kisaan täyttä miehistöä arvokisoissa, etenkään vapaalla hiihtotavalla.

– Varsinkin nyt, kun maakiintiöt olivat niin pienet, Suomella ei ollut tuoda tänne kuin neljä normaalimatkojen hiihtäjää, ja Ristomatti Hakola oli vielä toipilaana eikä selkeästi siinä kunnossa, että olisi voinut hiihtää vapaata, Piirainen muistutti.

Vapaalla hiihtotavalla pitkiä matkoja hiihdetään varsin harvoin, sillä esimerkiksi Ski Classic -kisoissa hiihdetään useammin perinteisellä hiihtotavalla.

– Olympialaisissa vapaan viittäkymppiä hiihdetään kerran kahdeksaan vuoteen ja MM-kisoissa joka toinen tai kolmas vuosi. On suorastaan turhauttavaa erikoistua siihen, Piirainen sanoi.

Tulossa raaka kestävyyskisa

Miesten päätösmatkasta on odotettavissa äärimmäisen raskas kisa. Jos Lahden MM-kisoissa hiihdettiin kaikkien aikojen nopein viisikymppinen – Kanadan Alex Harveyn voittoaika oli 1.46.28,9 – nyt on odotettavissa yli kahden tunnin raadanta.

– Tulee aivan erilainen kuin Lahdessa, jossa oli ihan jääkeli, keskiarvovauhti oli 30 kilometriä tunnissa. Nyt on eri ääripään vauhtia, Pasanen arvioi.

– Raaka kestävyyskisa on tulossa. Mutta arvokisatyyliin halukkuutta vauhdinpitoon on varmasti ja siellä on sellaisia hiihtäjiä, jotka haluavat pitää vauhtia.

Ennakkosuosikkeihin lukeutuvat norjalaiset ja venäläiset hiihtäjät. Muun muassa Norjan Simen Hegstad Krüger pääsee starttaamaan päätösmatkalle tuoreena, sillä hän joutui katsomaan kisojen alun sivusta koronatartunnan takia.

– Krüger, Hans Christer Holund ja Sjur Röthe ovat hyviä vapaan hiihtäjiä, he jaksavat varmasti. Denis Spitsov, Aleksandr Bolshunov ja Artjom Maltsev ovat pitäneet hyvää vauhtia. Johannes Hösflot Kläbon ominaisuudet eivät ole parhaimmillaan noin raskaalla radalla, mutta kyseessä on niin ihme kaveri, että ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu, Piirainen arvioi.

50 kilometrin kisa hiihdetään 8,3 kilometrin radalla, jota ei ole käytetty vielä näissä kisoissa. Radan virallinen mitta on 8 460 metriä, sen korkein piste sijaitsee 1 721 metrin korkeudessa ja korkeusero on 82 metriä.

– Edellisissä arvokisoissa on ollut liukkaissa keleissä tosi nopeita ja jopa alimittaisia ratoja. Nyt hiihdetään korkealla, tosi hitaissa keleissä ja ylimittaisella ladulla. Tulee pitkä ja raaka kilpailu. En usko, että jätetään pelkästään loppukirin varaan, Piirainen arvioi.

– Ja ihan varmasti tässä kisassa nähdään sammumisia.

Rukalla paleltui korva, miten käy Hyvärisen sormien?

Perttu Hyvärinen on hiihtänyt Pekingin olympialaisissa kaksi onnistunutta kisaa, yhdistelmäkilpailun ja 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan. Viestipettymyksen jälkeen hän mietti pitkään, lähteekö päätöskisaan lainkaan.

– Raaka keli oli yksi syy, miksi painin paljon sen kanssa, uskallanko edes lähteä tälle matkalle. Olen elämäni parhaassa kunnossa ja toivottavasti en pilaa loppukautta tässä, Hyvärinen sanoi Yle Urheilulle.

Hyvärinen palellutti Rukan maailmancupissa korvansa, mutta nyt hän pelkää sormiensa puolesta.

– Kun otetaan juottoja vastaan ja neste läikkyy sieltä pullosta, niin sormet kastuvat siinä. Yritetään saada sormet myös maaliin kisasta. Saattaa vähän kylmä käydä.

Riittävä energiansaanti on oma haasteensa matkalla, etenkin kun kylmässä säässä harvoin tulee jano. Hyvärinen on jo hyvän aikaa tankannut lauantain kisaa varten, mutta sanoo keskittyvänsä energiansaantiin heti kisan alusta asti.

Yhteislähdössä ei taktiikkaa pysty etukäteen miettimään, mutta Hyvärinen uskoo voimasuhteiden näkyvän jo ensimmäisellä kierroksella. Keularyhmästä ei kannata pudota pois, sillä sinne on vaikea päästä takaisin.

– Se oma mielentila aaltoilee aika paljon energiatason mukaan. Siitä tulee varmasti tiukka paini itsensä kanssa ja mukana on varmasti väsyneitä miehiä. Lähden puhtaasti haastajana tälle matkalle, sillä minulla ei ole edes SM-mitalia tältä matkalta, Hyvärinen naurahti.

Lindholm on valmis kärsimään

Uransa ensimmäisiä aikuisten arvokisoja hiihtävä Remi Lindholm tunnetaan pitkistä ja kovista harjoituksistaan, joten 50 kilometriä on kuin tehty hänelle. Sekä yhdistelmäkisassa että 15 kilometrin perinteisen kisassa jo kilpaillut Lindholm sanoo olevansa valmis.

– Lähdetään kärsimään. Tähän mennessä on ollut kivat kisat, nyt saisi tuntua vähän pahaltakin, Lindholm sanoi Yle Urheilulle.

Remi Lindholm hiihtää Pekingin olympialaisten yhdistelmäkisassa.
Yle Urheilun asiantuntija Jussi Piirainen sanoo, että jos Suomen kaksikko pystyy hiihtämään ehjät hiihdot ja onnistuneet suoritukset, sillä saadaan hyvät lopputulokset. Remi Lindholm ei aio jättäytyä kärkiryhmästä liikaa alussa. Kuva: Lehtikuva

24-vuotiaalla hiihtäjällä ei ole kokemusta arvokisoista tältä matkalta, ja Lindholm muistuttaa, ettei hän ole kovin monta kertaa hiihtänyt tätä SM-kisoissakaan. Siksi hän ei ota paineita tuloksen teosta.

– Pitää yrittää lähteä järkevästi, kun siinä on kuitenkin kuusi kierrosta sitä 8,3 kilometrin rataa. On tosi paljon ylämäkeä ja kuokkaa ja hidas keli. Se vaatii järkevää hiihtoa ja ehkä vähän passailua alussa, Lindholm pohti tulevaa.

– Selkiä tulee ihan varmasti vastaan loppua kohden. Vasta kisan puolivälistä eteenpäin se hiihtokisa vasta alkaa. Silloin pitää sulkea pois pää ja taistella niin kovaa kuin vain pystyy.

Lue lisää:

Miksi Iivo Niskanen jättää väliin olympialaisten kuninkuusmatkan, vaikka uhkuu elämänsä kuntoa? Ylen asiantuntija kertoo loogisen syyn

Tällaiset ovat Pekingin olympialaisten paljon puhutut hiihtoladut – nämä asiat suosivat suomalaisia

Kommentti: Iivo Niskasen ja Joni Mäen mitaliseremonian taustalla hämmentävä hetki – paikallinen mies otti yllättäen kontaktia ja uhmasi ohjeita

Suosittelemme