Hyppää sisältöön

Presidentti Niinistö CNN:llä: Venäjä hämmentää "kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse" -taktiikalla

Niinistö arvioi, että Venäjän jännitteiden kasvattaminen Ukrainan suunnalla saattaa jatkua.

Kuvassa presidentti Sauli Niinistö istuu tuolilla. Hänen oikeassa kädessään on mikrofoni.
Presidentti Sauli Niinistö osallistui eilen paneelikeskusteluun Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Kuva: Ronald Wittek / EPA
Heikki Heiskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Venäjän ja Ukrainan tilannetta tänään sunnuntaina yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan State of the Nation -ohjelmassa.

– Se, mitä olemme nähneet tähän asti – ja hieman pelkään sen jatkuvan – on, että Venäjä tunkee eteenpäin, sitten ottaa askeleen taaksepäin ja sitten kaksi askelta eteenpäin. Me olemme olleet varsin hämmentyneitä ja se on ehkä taktiikkaa, Niinistö sanoi.

CNN:n ankkuri Dana Bash kysyi, onko Venäjän presidentti Vladimir Putin irrationaalinen johtaja, jolla on suuri armeija, vai rationaalinen johtaja, jolla on strategia.

– Se on vaikea kysymys minullekin, Niinistö myönsi.

– On vaikea määritellä, mitä toinen henkilö itse asiassa on syvällä sisimmässään. Tähän asti hän on toiminut tavalla, jota on hyvin vaikea ennustaa, mutta se voi myös olla tahallista, koska se luo hämmennystä ympärilleen ja kuten sanoin, me olemme nyt hieman hämmentyneitä.

Niinistö ei ottanut nytkään kantaa kysymykseen, onko Putin päättänyt hyökätä Ukrainaan, kuten Yhdysvaltain johto on viime päivinä sanonut.

Niinistö näki vaihtoehtoina Itä-Ukrainan kysymyksestä sopimisen, täysimittaisen sodan tai jännitteiden kasvattamisen edellä kuvatulla kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin -tavalla. Hän piti näistä viimeistä juuri nyt todennäköisimpänä.

Presidentti: Suomalaiset eivät ole peloissaan

Juontaja Bash muistutti Suomen pitkästä maarajasta Venäjän kanssa. Hän kysyi, saako Venäjän aggressio Ukrainassa Suomen pelkäämään, että Suomi voi olla seuraava, kun Suomikaan ei ole Naton jäsen.

Niinistö muistutti, että Suomi on yli satavuotias vakaa demokratia, EU:n jäsen ja osa länttä. Maantiede pitää tietää, Niinistö sanoi.

– Me emme ole lainkaan peloissamme, Niinistö kertoi CNN:lle.

– Itse asiassa tilanne Suomen rajalla ja koko Itämeren alueella on nyt hyvin rauhallinen. Me emme pelkää venäläisten tankkien yhtäkkiä ylittävän Suomen rajaa.

Niinistö Natosta: Ei syytä dramaattisiin muutoksiin

Niinistö vastasi myös kysymykseen, voiko nykyinen kriisi muuttaa Suomen suhtautumista Nato-jäsenyyteen. Presidentti totesi, että asiasta keskustellaan paljon ja keskustelu jatkuu, mahdollisesti vilkkaanakin riippuen Ukrainan tilanteen kehityksestä.

– Tällä hetkellä en näe syytä dramaattisiin, äkillisiin muutoksiin. Se pitää miettiä läpikotaisesti, Niinistö sanoi.

– Paljon riippuu, mitä Ukrainassa tapahtuu ja miten Venäjä käyttäytyy sen jälkeen. Jos Venäjä näkee sen suurena menestystarinana heille, se tekee heistä vaarallisempia, Niinistö sanoi.

Niinistö koki, että nykytilanne on jopa kylmempi kuin kylmän sodan aikaan, koska monet Yhdysvaltain ja Venäjän kylmän sodan aikana solmimat aserajoitussopimukset on purettu.

– Tämä tekee tilanteesta paljon haavoittuvaisemman, Niinistö sanoi.

Lue tästä lisää Venäjän hyökkäyksen uhasta Ukrainassa

Aiheesta aiemmin:

"Venäjä valmistautuu suistamaan Euroopan pahimpaan konfliktiin sitten vuoden 1945" – Britannian Johnson arvioi Venäjän tavoittelevan Kiovaa

Analyysi: Länsijohtajien puheissa diplomaattisia keinoja käytetään “viimeiseen asti” – Münchenin turvallisuuskokouksesta puuttuu kuitenkin keskustelujen päähenkilö Vladimir Putin 19.2.2022

Niinistö kommentoi Ukrainan kiristynyttä tilannetta: "Olemme nyt shakkilaudalla, jossa siirtämättömyyskin on siirto" 19.2.2022

Suosittelemme sinulle