Hyppää sisältöön

Evijärven jäältä löytyi huonokuntoinen merikotka – röntgenkuvissa linnusta paljastui koteloituneita hauleja

Toinen hauleista onnistuttiin poistamaan eläinklinikalla, mutta lintu kuoli myöhemmin villieläinhoitolassa Mustasaaressa. Tapauksesta jätetään rikosilmoitus ja Ruokavirasto tutkii kuolinsyyn.

Huonokuntoisena löytynyttä merikotkaa ehdittiin hoitaa muutama päivä villieläinhoitolassa Mustasaaressa. Kuva: Markku Harju
Päivi Rautanen

Evijärven jäältä Etelä-Pohjanmaalta löytyi viime viikolla heikkokuntoinen merikotka, joka ei pystynyt nousemaan lentoon. Se käveli jäällä tai lensi vain pieniä matkoja. Löytäjät arvioivat linnun vaikuttaneen myös nälkiintyneeltä.

Merikotka toimitettiin Mustasaareen Markku Harjun villieläinhoitolaan. Harju puolestaan vei eläimen tutkittavaksi Saaren eläinklinikalle Vaasaan.

– Merikotkasta otettiin useita röntgenkuvia ja vasemmasta jalasta löytyi kaksi haulia. Niistä toinen pystyttiin poistamaan.

"Nahka oli jo kasvanut päälle"

Markku Harjun mukaan lintua on ammuttu viime vuonna tai jopa jo aikaisemminkin, sillä haulit olivat koteloituneina.

– Nahka oli kasvanut jo niiden päälle.

Markku Harju on varma siitä, että lintua on ammuttu, eivätkä haulit ole päätyneet merikotkan elimistöön ravinnon mukana.

– Toinen hauleista oli etuvarpaassa ja toinen reidessä. Eivät ne sinne vatsasta kulkeudu.

Merikotkasta otettiin eläinklinikkalla useita röntgenkuvia, jolloin vasemmasta jalasta löytyi kaksi koteloitunutta haulia. Kuva: Markku Harju

Ruokavirasto tutkii kuolinsyyn

Markku Harju on lähettänyt linnun tutkittavaksi Ruokavirastoon Ouluun. Harjun mukaan linnun kuolemalle on monia mahdollisia syitä.

– Se on voinut saada lyijymyrkytyksen tai siitä voi löytyä jotain muuta myrkkyä. Lintuinfluenssa voi olla myös mahdollinen kuolinsyy samoin kuin ikä, koska kyseessä oli aikuinen yksilö.

Merikotka on edelleen Suomessa rauhoitettu ja silmällä pidettävä laji, vaikkakin sen määrät ovat kasvaneet merkittävästi 1970-luvun alhaisista määristä.

– Sen uhanalaisuutta on asteen verran nostettu parempaan siitä synkimmästä, Markku Harju kertoo.

Leviää sisäjärvillekin

Harjun mukaan merikotka on hiljalleen levinnyt rannikkoa pitkin myös sisäjärville.

– Ilmeisesti merenrannat ovat niin täynnä reviirejä, että merikotka on lähtenyt myös sisäjärville.

Markku Harjun tietojen mukaan merikotkapariskunta on pesinyt muutaman vuoden ajan Evijärvellä ja se on tuottanut ainakin yhden lentokykyisen poikasen.

Viime viikolla löydetty ja sittemmin kuollut yksilö löydettiin Evijärveltä Ahosaaren ja Pienen Latosaaren väliseltä jääalueelta.

Ympäristöministeriö on arvioinut merikotkayksilön rahalliseksi arvoksi 7 400 euroa. Markku Harju aikoo tehdä vielä tänään rikosilmoituksen Evijärven merikotkasta.

Suosittelemme sinulle