Hyppää sisältöön

Marko Anttilan tilasto Leijonien ratkaisupeleissä hämmästyttää – valmentaja kertoo, miksi "Mörkö" onnistuu aina, kun mitaleita ratkotaan

Marko Anttila nousi koko kansan sankariksi vuonna 2019, kun hän teki kaksi maalia Suomen voittoon päättyneessä MM-finaalissa. Pekingin olympialaisissa Anttila äityi huippuvireeseen tärkeimmillä hetkillä.

Marko Anttila irvistää kameralle olympiafinaalin jälkeen.
Marko Anttilan otteet Pekingin olympiaturnauksessa paranivat peli peliltä. Voitokkaassa finaalissa Anttila nousi tärkeään rooliin neloskentän laiturina. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Emma Hyyppä
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekkoa seuraava Suomen kansa huomasi erään asian ensimmäisen kerran toukokuussa 2019: Leijonien laitahyökkääjä Marko Anttila on parhaimmillaan tiukoissa paikoissa.

Anttila nousi isoksi hahmoksi maailmanmestarijoukkueessa, eikä vain 203-senttisen vartensa ansiosta. Neljä maalia Bratislavan MM-kisojen ratkaisupeleissä tekivät "Möröstä" kansallissankarin.

Tilastot paljastavat, kuinka hurjasti Anttila todella on nostanut tasoaan MM-kisojen 2019 ja 2021 sekä olympiakisojen 2022 pudotuspeleissä. Anttila on tuplannut pistekeskiarvonsa perustasostaan ratkaisupeleihin siirryttäessä.

Syksystä 2018 lähtien Anttila on pelannut KHL-seurassaan Jokereissa (0,3 pistettä per ottelu) ja Leijonien arvokisakoitoksissa (0,4 pistettä per ottelu) miltei samalla pistekeskiarvolla.

Eli vaikka moni on välillä pohtinut, onko Leijonissa esiintynyt Anttila ehkä sittenkin eri ihminen kuin Jokereissa pelaava hyökkääjä, tehokkuudessa ei ole suurta eroa.

Jos Leijonien kolme arvokisarupeamaa, joihin Anttila on kolmen viime vuoden aikana osallistunut, jaotellaan vielä alkusarjan otteluihin ja pudotuspeleihin, tasonnosto on huima.

Anttila on viime vuosien arvokisojen 16:ssa alkusarjan ottelussaan tehnyt yhden maalin ja saanut kaksi syöttöpistettä, mikä on kohtalaisen vaisu tilasto. Sen sijaan yhdeksässä pudotuspeliottelussaan Anttila on tehnyt viisi maalia ja antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä: se tarkoittaa keskimäärin 0,78 pistettä ottelua kohden.

Kuluneen viiden-kuuden vuoden aikana kaksi valmentajaa, Lauri Marjamäki ja Jukka Jalonen, ovat tulleet Anttilalle erityisen tutuksi. Heistä kumpikin on toiminut viime vuosina päävalmentajana sekä Jokereissa että Leijonissa.

Lauri Marjamäki keskustelee Marko Anttilan kanssa.
Lauri Marjamäki uskoo, että Marko Anttila voisi nousta ratkaisijaksi myös Jokereissa. Helsinkiläinen KHL-seura aloittaa pudotuspelit ensi viikolla. Kuva: Sergei Savostyanov/TASS/All Over

Anttilan hämmästyttävän tilaston Leijonissa on pannut merkille nykyinen Jokerit-luotsi Marjamäki.

– Anttilan hyökkäyspelaaminen on välillä ollut todella hyvää ja välillä sitten on aika paljonkin hakusessa. Olemme yrittäneet auttaa häntä siinä. On ihan poikkeuksellista, että hän on tehnyt näin isoja maaleja maajoukkueessa, Marjamäki kertoo.

Kaudeksi 2014–15 KHL:ään siirtyneen helsinkiläisjoukkueen pudotuspelikevät on joka vuosi päättynyt viimeistään toiselle kierrokselle.

Marjamäki uskoo Anttilan kykyihin nousta ratkaisijaksi myös Jokereissa. Monipuolisen hyökkääjän ydintehtäviin kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin maalintekoa.

– Toivottavasti hän pystyy tänä vuonna tekemään isoja maaleja myös meille pudotuspeleissä. Markokin haluaisi varmasti saada lisää tehoja, mutta kyllä hänen arvonsa puolustuspelaamisessa, syötönkatkoissa ja alivoimapelaamisessa kuitenkin nousee arvoon arvaamattomaan.

Tutkapari Anttila–Björninen säväytti

Leijonien nelosketjussa Anttilan yhteistyö toimi Jokerit-ketjukaveri Hannes Björnisen kanssa mainiosti. Ensimmäistä kauttaan Jokereissa pelaava Björninen iski sunnuntaina olympiafinaalissa 2–1-voittomaalin Venäjän olympiakomitean joukkueen verkkoon Anttilan esityöstä. Myös Suomen 1–1-tasoitusmaali oli nelosketjun käsialaa.

Marjamäki pitää arvokkaana, että Anttilan ja Björnisen yhteispeli oli ehtinyt hiotua jo puolen vuoden ajan ennen olympiakisoja.

– Markokin on sanonut, että Björninen on maailmanluokan keskushyökkääjä ja pelannut tosi vahvasti. Vaikka meilläkään ei välillä ole tulosta tullut, heidän ketjunsa on tehnyt positiivista tulosta. Tämä on joukkuepeliä, ja aina tarvitaan hyvät ketjukoostumukset, jotta voi onnistua, Marjamäki sanoo.

Marko Anttila ja Hannes Björninen tuulettavat maalia.
Marko Anttilan ja Hannes Björnisen yhteistyö pelittää sekä Jokereissa että maajoukkueessa. Kuva: Getty Images

Henkisesti vahva pelaaja

Lempinimellä "Stretsi" tunnettu Anttila pystyy venymään, mutta mistä se kyky johtuu? Siihen Lauri Marjamäki osaa antaa montakin eri syytä.

– Hän on henkisesti vahva pelaaja. Hänellä on kova motivaatio, hieno asenne ja hyvä itseluottamustaso. Hän on erittäin vastuullinen pelaaja joukkueelle ja pelaa isoksi mieheksi erittäin jäähyttömästi myös. "Stretsi" ymmärtää, kun on paikka pelata. Hänellä on erittäin hyvä tunnekontrolli, Marjamäki kehuu.

Marjamäen mukaan henkinen vahvuus korostui olympiaturnauksessa, joka alkoi Anttilan osalta katastrofaalisesti. Anttila antoi heti Kiinaan saavuttuaan positiivisen koronatestituloksen ja joutui viikoksi eristyshotelliin. Alkusarjan ensimmäinen ottelu menikin sen vuoksi sivu suun.

– Nousujohteinen turnaus ja tietenkin kaikki vaikeudet, eristykset ja muut siihen alle. Hän pelasi parhaan pelinsä olympiafinaalissa.

Marko Anttila katsoo eteenpäin keskittyneenä.
Marko Anttila on henkisesti vahva ja erittäin motivoitunut pelaaja, kertoo seuravalmentaja Lauri Marjamäki. Kuva: Lehtikuva

Leijonia vuosina 2016–18 valmentaneen Marjamäen mukaan Jalosen pelitapa sopii Anttilalle erinomaisen hyvin.

– Heillä on yhteinen kokemus, samanlaista lätkää on pelattu myös seurajoukkueissa. Ei ole isoja muutoksia siihen. Hän on erittäin hyvä pelitapapelaaja ja iso pelaaja niin meille kuin maajoukkueellekin.

Anttilan otteet olympiajäillä lämmittävät Marjamäkeä, joka keskittyy jo viikon päästä alkaviin KHL:n pudotuspeleihin.

– Jos jollekin, niin varmasti Marko Anttilalle suo nämä kaikki onnistumiset, Marjamäki päättää.

Lue myös:

Marko Anttila meni sanattomaksi olympiakullasta – voittomaalin iskenyt Hannes Björninen häkeltyi: "Epätodellinen tunne"

Leijonat voitti olympiakultaa! Suomelle historian ensimmäinen jääkiekon olympiavoitto

Kolme syytä, miksi Suomi voitti jääkiekon olympiakultaa – "Jukka Jalonen vei venäläisten päävalmentajaa 100–0"

"Olen vain tavallinen suomalainen mies" – Jukka Jaloselta hulvaton vastaus kansainvälisen median uteluihin, kertoi odottavansa presidentti Sauli Niinistön puhelua

Nämä piirteet tekevät Jukka Jalosesta poikkeuksellisen johtajan – läheinen työkaveri ihmettelee, miksi mestarivalmentaja ei kelpaa NHL:ään

Suosittelemme