Hyppää sisältöön

Hallitus vastasi perussuomalaisten välikysymykseen bensan ja sähkön hinnasta: "Panostamalla uusiutuvaan energiaan suojaudumme fossiilisten hinnannousulta"

Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt vaativat alennusta polttoaineen ja sähkön verotukseen.

Bensan hintatorni.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi eduskunnan tiistaisessa välikysymyskeskustelussa, että jos Suomi panostaa puhtaaseen kotimaiseen energiaan, suojaamme talouttamme fossiilisten polttoaineiden nousevilta hinnoilta. Kuva otettu Helsingissä 10. helmikuuta 2022. Kuva: Mikko Koski / Yle
Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Suuret hallituspuolueet puolustautuivat tiistaina opposition välikysymystä vastaan argumentoimalla, että hallituksen satsaukset uusiutuviin energiamuotoihin vähentävät Suomen riippuvuutta kalliista, fossiilisista polttoaineista.

Välikysymykseen vastannut keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi, että energian ja polttoaineiden hintojen nousu johtuu juuri fossiilisten polttoaineiden maailmanmarkkinahinnan noususta.

– Olemme tehneet paljon oikeita asioita. Panostamalla puhtaan, kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoon suojaamme kotejamme ja talouttamme ulkoa tuotavien fossiilisten polttoaineiden nousevilta hinnoilta.

SDP:n kansaedustaja Suna Kymäläinen säesti Lintilä perusviestiä. Lisäksi hän luetteli hallituksen viime perjantaina julkistamia toimia, joilla pyritään helpottamaan sähkön ja polttoaineiden hinnan noususta aiheutuvia ongelmia kansalaisille. Kymäläisen mukaan lisääkin toimia tosin tarvitaan.

Voit katsoa koko keskustelun alta:

Eduskunta keskustelee bensan ja sähkön hinnasta.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi viime viikon perjantaina esimerkiksi matkakuluvähennyksen ja kilometrikorvausten väliaikaisesta nostamisesta, sekä ammattiliikenteen dieselverohelpotuksen valmistelusta.

– Nyt päätetyistä toimenpiteistä nopeimmat eivät valitettavasti auta kaikkia pahimmassa ahdingossa olevia. Osa apukeinoista, kuten kohdennettu alueellinen ja tuloperusteinen tukijärjestelmä vaatii ikävä kyllä pidempää valmistelua. Tämän valmistelun SDP:n ryhmä toivoo etenevä mahdollisimman nopeasti.

Myös vihreät katsovat, että lisää toimia tarvitaan. Varapuheenjohtaja Hanna Holopainen totesi, että työssäkäynnin tukeminen määräaikaisin verohelpotuksin auttaa pahimpaan hätään, mutta tuen ulkopuolelle jää moni sellainen, joka tarvitsee autoa välttämättä arjessaan: opiskelijoita, eläkeläisiä ja osa-aikaisia työntekijöitä.

Holopaisen mukaan myös joukkoliikenteen tarjonta on palautettava koronaa edeltävälle tasolleen kaupungeissa. Oppositiota hän syytti fossiilisia polttoaineita suosivista ehdotuksista.

– Suomen tapauksessa se myös tarkoittaa riippuvuutta Venäjästä ja jatkuvaa rahavirtaa Venäjälle.

Perussuomalaiset: Hallituksen toimet eivät riitä

Perussuomalaisten avauspuheenvuoron piti kansaedustaja Leena Meri.

Hänen mukaansa polttoaineen ja energian hintakriisi on edennyt syvälle ja hallituksen perjantaina esittelemät toimenpiteet tilanteen helpottamiseksi ovat riittämättömiä.

– Kahta ne eivät tee. Ne eivät auta akuutisti, eivätkä vaikuta hintoihin, Meri sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen ilmastotavoitteita olisi lievennettävä ja jakeluvelvoitteen tasoa madallettava. Päästökauppatuloja tulisi myös käyttää "ilmastopolitiikasta kärsivien ihmisten tukemiseen", Meri sanoi.

Lisäksi polttoaineveroa ja sähköveroa on laskettava ja dieselin käyttövoimavero poistettava, Meri luetteli. Veromenetykset voitaisiin rahoittaa kehitysapuun käytettävistä varoista leikkaamalla.

– Perussuomalainen laittavat asiat tärkeysjärjestykseen, Meri sanoi.

Hänen mukaansa veronkevennysten vaikutuksia ei pitäisi myöskään tarkastella vain verotulojen menetyksinä, vaan veronalennusten aiheuttamana hyötynä Suomen taloudelle ja kansalaisille.

Vastakommentissaan perussuomalaisille elinkeinoministeri Mika Lintilä arvioi, että välikysymykessä tehdyt veronalennusvaatimukset söisivät verotuottoja yli miljardi euroa. Hän arvosteli aikeita ottaa rahat kehitysavusta epäuskottaviksi.

– Hyvinvointialuevaalien aikana laitoitte silloinkin sieltä miljardin ja nyt meni taas miljardi ja veikkaan että seuraavassakin välikysymyksessä sieltä menee taas miljardi, Lintilä sanoi.

Välikysymyksessä mukana olevien kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puolestaan sanoi, että polttoaineiden korkeasta hinnasta ei voi syyttää pelkkiä maailmanmarkkinoita.

– Ei pidä yrittää pestä käsiä siitä, että hallitus kautensa alussa teki polttonesteiden hinnankorotuksen porrastetusti siten, että vaikutukset näkyvät joka ikinen vuosi. Tällekin vuodelle 250 miljoonaa euroa lisää kuritusta maantiellä liikkuville.

Essayahin mukaan korotus pitäisi perua.

Kokoomus haluaa veronalennuksia, arvosteli välikysymystä

Kokoomus ei tullut mukaan välikysymykseen, mutta kannatti kaikille tuloluokille kohdentuvia veronalennuksia energian ja polttoaineen hinnannoususta käydyssä salikeskustelussa.

– Ostovoiman vahvistamiselle on nyt suuri tarve. Hallituksen esittämän uuden tukihimmelin sijasta verotuksen keventäminen on varsin nopea ja suora keino lisätä ihmisten käteenjääviä tuloja, kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) sanoi.

Kokoomus kannattaa myös työmatkavähennyksen laajentamista, jakeluvelvoitteen kiristyksen aikataulun lieventämistä sekä hallituksen valmistelemaa ammattidieselin käyttöönottoa. Lisäksi puolue alentaisi kotitalouksien sähköveroa väliaikaisesti talvikuukausina sekä vähentäisi eergian tuontiriippuvuutta esimerksiksi ydinvoimaan panostamalla.

Marttinen totesi, ettei kokoomus voinut olla mukana perussuomalaisten laatimassa välikysymyksessä, vaikka siinä nostetaankin esiin aivan oikeita ongelmia.

– Mutta siinä esitetyt keinot ovat vastuuttomia ja epärealistisen kalliita, Marttinen sanoi.

Istuntokauden ensimmäinen välikysymys

Eduskunnan kevätistuntokauden ensimmäinen välikysymyskeskustelu käytiin tiistaina klo 14 alkaneessa täysistunnossa.

Välikysymyskeskustelu tosin pääsi alkamaan vasta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan ajankohtaiskeskustelun jälkeen.

Välikysymykseen johti polttoaineiden ja energian hintojen nousu. Oppositiopuolueista perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja liike-nyt alekirjoitivat välikysymyksen, jossa vaaditaan muun muassa polttoaineverojen ja kotitalouksien sähköveron alentamista, jotta kansalaiset eivät kärsisi tilanteesta kohtuuttomasti.

Välikysymyskeskustelun seuranta tässä artikkelissa on päättynyt. Eduskunta äänestää välikysymyksen pohjalta hallituksen luottamuksesta huomenna keskiviikkona.

Lue lisäksi:

Vuoden ensimmäinen välikysymys bensan ja sähkön hinnasta, perussuomalaisten Tavio: “Jos hinta laskisi pumpulla, se hyödyttäisi tasapuolisesti kaikkia”

Suosittelemme sinulle