Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Jopa hermostoltaan yksinkertainen sukkulamato (siirryt toiseen palveluun) osoittaa uteliaisuutta. Puhtaassa petrimaljassa se tutkii aluksi lähiympäristöään, eikä siis lähde suoraa päätä kohti ruokaa, vaikka sen aistisi. Kun lähiympäristö on tuttu, se alkaa tehdä suoria hakuja eri suuntiin eli hahmottaa lisää ympäristöä ja mahdollisia ravintokohteita ennen kuin päätyy ruuan luo.
Ihmisellä uteliaisuus tyydyttää kahta tarvetta. Ensiksi voi olla tarve paikata tiedoissa oleva aukko. Toiseksi utelias tiedon haku on miellyttävää toimintaa, jota tehdään silloin, kun on vähän tylsää.
Tutkijat ovat selvittäneet (siirryt toiseen palveluun), että uteliaisuus herättää aivoissa palkitsemisjärjestelmät samaan tapaan kuin odotus rahasta, pikaruuasta, päihteistä tai seksistä. Uteliaisuuden kohteella eli palkkiona olevan tiedon tarpeellisuudella ei ole merkitystä. Urheilufani saattaa esimerkiksi katsoa pelikertoimia, vaikka ei olisi edes aikeissa pelata. Tämä voi tutkijoiden (siirryt toiseen palveluun) mukaan selittää myös sen, miksi klikkiotsikoihin lankeaminen on niin helppoa.
Kuinka monta kertaa olet kesken jonkun tilanteen kaivanut puhelimen, ja tarkistanut hakukoneella jonkun mieltä askarruttavan pikkutiedon?
Sähköiskun riski ei pelota uteliasta
Uteliaisuus se kissankin tappoi, väitetään vanhassa sanonnassa (siirryt toiseen palveluun). Kissan uteliaisuus ei välttämättä liittynyt ruokaan, mutta uteliaisuudella ja ruualla on yhteys. Kumpikin aktivoi aivoissa samoja palkkiojärjestelmiä, ja tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ihmiset ovat valmiita riskeeraamaan omaa turvallisuuttaan sekä saadakseen ruokaa että saadakseen vastauksen heitä kutkuttavaan kysymykseen.
Koehenkilöille näytettiin kokeessa videolta taikatemppu ja kysyttiin, kuinka uteliaita he olivat saamaan tietoonsa tempun salaisuuden. Sen jälkeen pyörähti onnenpyörä, joka näytti kuinka suuri riski oli saada sähköisku vastineeksi tiedosta. Koehenkilöiden piti päättää ottavatko he riskin vai perääntyvätkö.
Kun riski läheni 50 prosenttia, halukkuus ottaa vastaan sähköisku väheni, mutta vielä 80 prosentin riskin kohdalla osa henkilöistä oli edelleen valmiita ottamaan riskin.
Riskinottohalukkuutta tutkittiin samassa tutkimuksessa myös ruualla. Henkilöitä oli pidetty nälässä. Heille näytettiin suklaapatukan kuvaa ja kysyttiin, kuinka paljon he sitä haluavat – ja haluavatko sähköiskunkin uhalla. Tulokset olivat samankaltaiset kuin taikatempun salaisuuteen liittyneen uteliaisuuden kanssa.
Kokeeseen osallistujat olivat saaneet kokeilla ennen koetta, miltä sähköisku tuntuu. Heille oli myös asennettu kokeen ajaksi elektrodit, joista he odottivat saavansa epämiellyttävältä tuntuvan sätkyn kokeen lopuksi. Osallistujille ei kuitenkaan oikeasti annettu sähköiskuja kokeen aikana.
Uteliaisuus on oikotie oppimiseen
Pennsylvanian yliopiston tutkijat jaottelivat ihmisten uteliaisuuskäyttämisen metsästäjiin ja hääräilijöihin. Tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) käytettiin aineistona koehenkilöiden Wikipedia-hakuja.
– Metsästäjät porautuvat systemaattisesti tiettyyn aihepiiriin. Hääräilijät harrastavat satunnaista hortoilua siellä täällä, lueskelevat vähän sitä ja vähän tuota, kuvailee apulaisprofessori Johanna Kaakinen Turun yliopistosta.
Hääräilijän tietovarasto sisältää eri aiheista paljon knoppitietoa, millä voi päteä illanistujaisissa. Vastaavasti metsästäjän tieto on syvempää kuin hääräilijän. Metsästäjien aihepiirien valikoima on kapeampi kuin hääräilijöiden.
Uteliaisuudella on vaikutusta oppimiseen. Kalifornialaistutkijoiden koeasetelmassa (siirryt toiseen palveluun) koehenkilöille tehtiin testi, jossa kysyttiin aluksi, kuinka uteliaita he olivat tietämään vastauksen esitettyyn kysymykseen. Vastausta odotellessa heille näytettiin asiaan liittymättömien ihmisten kasvokuvia. Kun koehenkilö oli utelias tietämään vastauksen triviakysymykseen, saatu vastaus jäi paremmin mieleen. Lisäksi selvisi, että uteliaisuuden herättyä myös odotusaikana näytetyt kasvokuvat jäivät paremmin mieleen. Vastaukset olivat pysyneet mielessä vielä seuraavana päivänä, kun koehenkilöille tehtiin yllätystesti.
Uteliaisuus siis edistää oppimista. Tutkijat kuvailivat uteliaisuutta pyörteeksi, joka vetää ympärillä olevia asioita puoleensa.
Samassa tutkimuksessa aivojen toiminnallisessa magneettikuvauksessa huomattiin, että uteliaisuus lisäsi aktivaatiota hippokampuksen alueella, kun koehenkilöt odottivat oikeaa vastausta. Tutkijoiden mukaan se ennakoi, että pian saatava tieto jää pysyvään muistiin.
Opiskelussa uteliaisuuden herättämistä voi käyttää oppimisen tehosteena. Miksi-kysymykset ovat mitä-kysymyksiä tehokkaampia, koska silloin opiskelijan on pakko luoda laajempi käsitys asiasta ja tehdä siitä myös omia päätelmiä.
– Uteliaat opiskelijat pystyvät myöhemmin soveltamaan omaksumaansa tietoa paremmin kuin saman opin saaneet ei-uteliaat opiskelijat, summaa Johanna Kaakinen.