Maija Isola -elokuvan lähtökohta olivat kirjeet. Niitä oli paljon, sillä Isola kirjoitti elämästään ja kuulumisistaan ensin sisarelleen Irmalle ja myöhemmin tyttärelleen Kristiinalle.
– Yksi kesä meni niitä kirjeitä tutkiessa. Samalla kirjoitin niistä ylös kohtia, joita halusin käyttää elokuvassa, kertoo elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja kuvaaja Leena Kilpeläinen.
Arkistoista löytyi lisäksi päiväkirjoja, kortteja, äänikirjeitä ja yksi 30 vuotta vanha radiohaastattelu.
Kirjeissään Maija Isola tuntui ikään kuin puhelevan tyttärelleen suoraan. Kieli ja tyyli inspiroi ohjaajaa.
– Kirjeet olivat elokuvallisia, koska hän kuvaili asioita: miltä jotkut asiat tuntuvat ja näyttävät, Kilpeläinen sanoo.
Elokuvassa Maijan äänenä toimii ääninäyttelijä Päivi Järvinen.
Maija Isola loi Unikon, Primaveran, Kivet ja Meloonin
Maija Isola loi Marimekon pääsuunnittelijana satoja painokankaita, joista monet päätyivät suomalaisiin ja ulkomaisiin koteihin. Tunnetuimmista, kuten Unikko, Primavera, Kivet, Melooni ja Lokki, tuli osa suomalaisten arkea ja mielenmaisemaa.
Parhaat vuodet painokankaiden suunnittelijana osuivat vuosille 1949–1987. Dokumentissa kuosit herätetään eloon animaation keinoin.
Puolitoista tuntia kestävässä elokuvassa käy ilmi, miten Isolan maalaukset ja Marimekon tekstiilitaide ponnistivat luonnosta, eri kulttuureista ja eläimistä.
Elokuva käy kronologisesti läpi Maija Isolan elämää lähtien Riihimäen maaseudulta ja seuraten rohkeaa taiteilijaa Pariisissa, Roomassa, Algeriassa, New Yorkissa ja Boonessa, Pohjois-Carolinassa.
Ohjaaja vaikuttui Maija Isolan ehdottomuudesta taiteessaan.
– Hänellä oli ehdoton usko omaan asiaansa ja rohkeutta lähteä yksin naisena Eurooppaan heti sodan jälkeen. Ehdottomuus näkyi myös tavassa, miten hän näki maailman, kohtasi asiat ja tarttui niihin. Hänellä oli valtava elämisen nälkä ja luomisen tarve.
Taiteen polttoaineena Isolan elämässä olivat myös kolme avioliittoa sekä lukuisat ihastumiset ja rakastumiset, joissa Maija Isola ei katsonut ihon väriä, rotua tai uskontoa.
Kristiina Isola kertoo elokuvassa keskustelleensa äitinsä Maija Isolan kanssa siitä, miten taiteilijoilla on tapana käyttää uusia rakkaussuhteita polttoaineena työhönsä.
– Maija kutsui tätä ihmissyönniksi, Kristiina Isola toteaa.
Pesäero Armi Ratiasta kiteytyi riitaan leposohvasta
Dokumenttia ei olisi voinut tehdä ilman kuuluisaa välirikkoa Marimekon toimitusjohtajan Armi Ratian (1912 – 1979) ja hänen pääsuunnittelijansa välillä.
Maija Isola koki ettei Ratia arvostanut suunnittelijoitaan. Ohjaaja Leena Kilpeläistä hämmensi yhtiössä vuosikymmeniä käytössä ollut tapa, jonka mukaan jokaisen piti tehdä raportti aina puolen tunnin välein siitä, mitä oli saanut aikaan.
– Miten siinä voi tehdä luovaa työtä, jos pitää raportoida niin usein? Se oli syy, minkä takia Maija päätti lähteä sieltä.
Elokuvassa lopullisen eron aiheuttaa se, ettei Armi Ratia anna Isolan hankkia sohvaa työhuoneeseensa. Isola oli sitä mieltä että luova työ sujuisi paremmin vaakatasossa.
Isolalle oli helpotus päästä etäälle Armi Ratiasta, mutta naiset tarvitsivat toisiaan. Yhteistyö jatkui eron jälkeenkin.
– Maija arvosti Armia markkinointi-ihmisenä. Armi oli hyvä myymään ja solmimaan suhteita. Maijan työt eivät olisi päässeet ulkomaille ilman Armia, Kilpeläinen kertoo.
Myös taidemuseo nostaa kaupunkilaisten unohtaman taiteilijan esiin
Riihimäen taidemuseo lisäsi nopeasti kevään ohjelmaansa laajan näyttelyn Maija Isolan painokangaskuoseista. Näyttely ”Kuoseja Amforasta Unikkoon” avautuu toukokuun 7. päivä.
– Näyttelyyn tulee esille originaaleja painokankaita vuodesta 1949 aina Yhdysvalloissa tehtyihin myöhäisempiin kankaisiin saakka, kertoo amanuenssi Katja Vuorinen-Parm.
Hän arvelee, että Maija Isola oli kotikaupungissaan melko tuntematon hahmo. Uteliaisuus heräsi, kun Marimekko täytti 70 vuotta viime vuonna. Silloin Riihimäen Seurahuoneen seinään ilmestyi suuri Maijaa ja unikko-kuviota esittävä muraali.
– Varsinkin tämän näyttelyn takia taiteilija tulee varmasti hyvin tutuksi myös kotikaupungissaan, uskoo Vuorinen-Parm.