Hyppää sisältöön

Ukrainan sota on nostanut Macronin asemaa Ranskan presidentinvaalissa – vahva haastaja on edelleen Venäjä-mielinen Éric Zemmour

Sotadiplomatia on lisännyt istuvan presidentin Emmanuel Marconin kannatusta kuukauden päästä pidettävissä vaaleissa. Hänen kovimmat haastajansa tulevat äärioikeistosta.

Lapsi istuu miehen hartioilla yleisön keskellä. Taustalla näkyy liehuvia Ranskan lippuja.
Zemmourin kannattajakunta on miehistä ja varsin iäkästä, mutta Mont-Saint-Michelin edustalle oli saapunut myös jonkin verran lapsiperheitä. Kuva: Juha Nurminen / Yle
Annastiina Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

PONTORSON Valtava esiintymislava on rakennettu kuuluisan Mont-Saint-Michelin luostarisaaren edustalle, keskelle normandialaisia peltoja.

Ranskan presidentiksi pyrkivän Éric Zemmourin kampanjatilaisuus muistuttaa isoa TV-tuotantoa: lavan ympärillä tungeksii ohjaajia ja kameramiehiä, ja vieressä kohoaa kaksi jättimäistä videonäyttöä.

Järjestäjien mukaan paikalle on saapunut kaksituhatta Zemmourin kannattajaa, mutta silmämääräisesti heitä on selvästi vähemmän. Pellolla seisoskelu vaatii sitkeyttä, sillä rannikkoa yöllä piiskannut myrsky on muuttanut maan upottavaksi mutavelliksi.

Zemmourin paikalliseen vaaliorganisaatioon kuuluva Gérard Vienne on tullut paikalle hyvissä ajoin. Hän kertoo kuuluneensa aiemmin oikeistolaiseen Tasavaltalaiset-puolueeseen mutta liittyneensä viime syksynä ensimmäisten joukossa Zemmourin riveihin.

--
Gérard Vienne äänesti aiemmin keskustaoikeistoa, mutta siirtyi Zemmourin kannattajaksi. Kuva: Juha Nurminen / Yle

– Mielestäni Ranskan oikeisto on hylännyt perinteiset arvonsa. Zemmour lupaa palauttaa Ranskan itsenäisyyden ja taloudellisen suuruuden, mikä on aivan välttämätöntä, Vienne sanoo Ylelle.

Haastattelimme Zemmourin kannattajia juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Ukrainan sota vaikuttaa Ranskan vaaliasetelmiin

Ranska valmistautuu huhtikuussa pidettäviin presidentinvaaleihin, mutta Venäjän hyökkäys on sotkenut kampanjointia. Huomio on kohdistunut suurvaltojen johtajien kanssa neuvotteluja käyvään presidenttiin Emmanuel Macroniin, joka vahvisti ehdokkuutensa viime viikon torstaina.

Ukrainan sota on lisännyt Marconin kannatusta. Tuoreimmat mielipidekyselyt lupaavat hänelle noin 30 prosenttia äänistä vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Äärioikeiston ehdokkaat ovat kuitenkin edelleen Macronin kovimmat haastajat.

Zemmourille povataan vaalien ensimmäisellä kierroksella noin 13 prosentin äänisaalista. Hän kilpailee pääsystä toiselle kierrokselle pitkän linjan oikeistopopulistin, Kansallinen rintama -puolueen puheenjohtajan Marine Le Penin kanssa. Le Peniä kannattaa tällä hetkellä noin 14 prosenttia ranskalaisista.

Zemmourin perustama äärioikeistolainen Reconquête-liike (suom. takaisinvaltaus) on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli satatuhatta jäsentä ja kymmenen miljoonaa euroa vaalirahaa.

Éric Zemmour puhuu lavalla. Taustalla näkyy suuri linnamainen rakennus. Lavan edessä on yleisöä.
Éric Zemmourin kampanjatilaisuus järjestettiin Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Mont-Saint-Michelin luostarisaaren edustalla. Kuva: Juha Nurminen / Yle

Äärioikeiston Venäjä-mielisyys on joutunut epäilyttävään valoon

Äärioikeiston Zemmouria ja Le Peniä yhdistää Venäjä-mielisyys ja Nato-vastaisuus. Kumpikaan ei usko eurooppalaiseen yhteistyöhön vaan perinteiseen suurvaltapolitiikkaan.

Viime viikkoina sekä Zemmour että Le Pen ovat joutuneet selittelemään aikaisempia presidentti Vladimir Putinin politiikkaa myötäilleitä lausuntojaan. Zemmour on sittemmin tuominnut Venäjän sotatoimet Ukrainassa mutta myös kritisoinut Venäjälle asetettuja talouspakotteita.

Ukrainan sota näyttääkin taittaneen Zemmourin suosion kasvun.

Kiristyneen kansainvälisen ilmapiirin lisäksi Éric Zemmourin presidenttihaaveita haittaa se, että hän herättää hyvin voimakasta vastustusta. Kyselytutkimusten mukaan Zemmour on eniten negatiivisia mielikuvia herättävä presidenttiehdokas. Lähes 70 prosenttia ranskalaisista pitää hänen politiikkaansa huolestuttavana.

Siinä missä Le Pen on pyrkinyt maltillistamaan ja salonkikelpoistamaan puoluettaan, Zemmour on vienyt politiikkansa selvästi äärioikeaan laitaan. Zemmour on saanut useita rasismiin liittyviä tuomioita, ja häntä on syytetty muslimien halventamisesta ja sovinismista.

Zemmour puhuttelee myös maltillisen oikeiston kannattajia

Televisiotoimittajana, ärhäkkäänä esseistinä ja bestseller-kirjailijana tunnettu Zemmour on noussut presidentinvaalien kärkikahinoihin ilman aiempaa poliittista kokemusta.

Zemmourin kannattajakunta on varsin iäkästä ja miehistä. Hän puhuttelee etenkin keskiluokkaisia ja konservatiivisia ranskalaisia ja on houkutellut riveihinsä myös maltillisen oikeiston äänestäjiä.

Le Pen puolestaan vetoaa työväenluokkaisempiin äänestäjiin.

Mont-Saint-Michelin vaalitilaisuudessa on paljon Zemmourin joukkoihin siirtyneitä entisiä Le Penin kannattajia. Yksi heistä on Normandiaan vastikään Pariisista muuttanut Lionel Karner.

– Äänestän Zemmouria, koska uskon, että hänellä on kykyä toteuttaa niitä muutoksia, joista muut ovat pitkään vain puhuneet. En myöskään usko, että Le Pen on tarpeeksi pätevä presidentiksi, Karner sanoo.

--
Lionel Karnerin mielestä Zemmour on Le Peniä presidenttillisempi ehdokas. Kuva: Juha Nurminen / Yle

Hän kertoo olevansa erityisen huolissaan ulkomaalaistaustaisten määrän kasvusta Ranskan suurissa kaupungeissa ja allekirjoittavansa Zemmourin puheet “suuresta väestönvaihdosta”.

Väestönvaihto on äärioikeistolaisten puolueiden hellimä salaliittoteoria, jonka mukaan nykyisten päättäjien tarkoituksena on korvata valkoiset eurooppalaiset maahanmuuttajilla.

Zemmourin kampanja on rakennettu tämän teeman varaan. Hän on luvannut vähentää maahanmuuton lähelle nollaa ja tiukentaa kansalaisuuden myöntöprosessia.

Ulkopuolisuus ja systeeminvastaisuus vetoaa myös nuoriin äänestäjiin

Viime aikoina Zemmour on panostanut erityisesti sosiaaliseen mediaan ja nuorten äänestäjien tavoittamiseen. Heitä oli saapunut jonkin verran myös Normandian vaalitilaisuuteen.

Pariisista Mont-Saint-Michelin kupeeseen matkannut Marie Maunoy sanoo, että häntä huolettavat etenkin turvallisuuteen liittyvät seikat.

– Nuorena naisena en voi kävellä Pariisissa kovinkaan huolettomasti. Éric Zemmour sanoo asiat niin kuin ne ovat ja vaikuttaa aikaansaavalta ihmiseltä. Minulla on kova luottamus häneen, Maunoy sanoo Ylelle.

--
Cécile Haideman ja Marie Maunoy kertovat pitävänsä Zemmourin suorapuheisuudesta. Kuva: Juha Nurminen / Yle

Nuoriin kannattajiin tuntuu vetoavan erityisesti Zemmourin status politiikan ja perinteisten puolueiden ulkopuolelta tulevana ehdokkaana.

Zemmour on ainoa ehdokas, joka tarjoaa jotain uutta, katsoo nuori mies Joris Duboc.

– Muut ehdokkaat ovat sitä samaa porukkaa: entisiä ministereitä tai jo kolmatta kertaa ehdolla kuten Jean-Luc Mélenchon ja Marine Le Pen, Duboc sanoo.

Hän saa äänestää näissä presidentinvaaleissa ensimmäistä kertaa ja on täysin varma valinnastaan.

– Äänestän ehdottomasti Zemmouria. Hän puolustaa ranskalaisia arvoja ja katolisia perinteitä, Duboc toteaa Ylelle.

--
Joris Duboc saa äänestää näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa. Kuva: Juha Nurminen / Yle

Televisiotoimittaja Zemmour hallitsee mediapelin

Parin tunnin odottelun jälkeen Zemmour saapuu lavalle kymmenien turvamiesten ja kannatushuutojen saattelemana.

– Olen taistellut koko elämäni sitä Ranskaa vastaan, joka on heikko ja taipuu painostuksen alla. Se Ranska on kadottanut vapautensa, itsenäisyytensä, ylpeytensä ja yhtenäisyytensä, Zemmour puhuu.

Yleisö antaa hänelle raikuvat aplodit.

Zemmourin lavakarisma ei yllä Emmanuel Macronin tai Marine Le Penin tasolle, mutta hänestä välittyy oppinut ja rauhallinen vaikutelma.

Zemmour on Algeriasta Ranskaan muuttaneen berberijuutalaisen perheen poika, joka puhuu vaalitilaisuuksissaan paljon Ranskan kulttuurista ja historiasta.

Zemmour tiimeineen hallitsee myös medianäkyvyyden. Tärkeintä Normandiassa ei tunnu olevan paikalle saapuneiden ihmisten määrä tai tunnelman hurmoksellisuus vaan somekanavien ja uutiskuvien kautta välitettävä suureellinen vaikutelma.

Lue lisää:

Eurooppa-kirje: Vain yllättävä käänne voi pysäyttää Macronin marssin, sillä haastajista ei näytä olevan vastusta – Ranskan tärkeät vaalit lähestyvät

Tiesitkö tätä Ranskasta? Maa houkuttelee ulkomaalaisia sijoittajia ja kasvaa isoista Euroopan talouksista nopeimmin

Analyysi: Ranska ottaa ohjat EU:ssa, kun Macron vaihtaa kampanjavaihteelle ja katsoo Merkelin loittonevaa selkää

Tästä naisesta voi tulla Ranskan ensimmäinen naispresidentti – Valérie Pécresse on “blondi porvari” ja Emmanuel Macronin painajainen

Suosittelemme sinulle