Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Luokka hiljeni todella nopeasti. Kuudennen luokan oppilaiden normaali hälinä ja iloinen touhu puuttuivat. Jyväskyläläinen luokanopettaja Riikka Laakso pisti poikkeavan käytöksen merkille torstaiaamuna.
Hiljaisuus johtui aamun uutisista. Ne kertoivat, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan.
– On harmillista, että edelleen pitää sotia. Mielestäni asiat olisi paljon parempi sopia demokratialla ja juttelemalla kuin sotimalla. Sodassa kuolee ihmisiä, ja se on todella harmillista, sanoo kuudesluokkalainen Linnea Jansson.
Hän on nähnyt kuvia Ukrainan sotatilasta. Niitä ei ole kiva katsoa, eikä hän sitä mielellään teekään.
– Mutta tietenkin tästä maailmantilanteesta on tiedettävä, kuudesluokkalainen toteaa.
Sotakuvat puskevat nyt lastenkin silmille helposti esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Janssonin mielestä somen ikärajoja kannattaisi noudattaa ja vanhempien olisi hyvä seurata lasten netinkäyttöä.
Aikuisen tärkein tehtävä on kertoa, että lapsi on turvassa
Miksi kuvissa näkyy tykkejä? Miksi koulussa puhutaan räjähdyksistä? Lähteekö isä Ukrainan sotaan?
Monet lapset saattavat nyt pohtia esimerkiksi tällaisia kysymyksiä, koska netti pursuilee tietoja, huhuja ja kuvia Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Lapsi- ja kehityspsykologian professori Marja-Leena Laakso summaa kaksi vinkkiä, miten asiaa kannattaisi käsitellä lasten kanssa.
Aikuisten tärkein tehtävä on vahvistaa lapsen turvallisuudentunnetta.
– On tärkeää kertoa, että sinä olet turvassa ja minun tehtäväni on pitää sinusta huolta, Laakso sanoo.
Lisäksi keskustelujen tulisi edetä lapsen tiedontarpeen pohjalta. Lapselle ei kannata tuputtaa tietoa ylitsevuotavasti, vaan vastata hänen kysymyksiinsä.
– Lapsen kysymyksiin tulee vastata, mutta ei pelkoa lietsoen. Sen sijaan voi kertoa, että tilanne on vakava, mutta Ukraina on aika kaukana Suomesta. Sielläkin on ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa, jotta mitään kovin pahaa ei tapahdu. Sielläkin vanhemmat pitävät huolen lapsistaan.
Ahdistus vähenee, kun lapsi saa sanoittaa pelkonsa
Vanhemmat eivät enää tiedä, millaiseen sisältöön lapset ja nuoret törmäävät netissä ja somessa. Aiemmin koko perhe saattoi kokoontua yhteen kuuntelemaan radiota tai katselemaan television uutislähetystä, mutta nyt monet lapset ja nuoret selailevat somea yksikseen omissa huoneissaan.
Siksi vanhempien olisi Laakson mukaan tärkeää tarkkailla lapsen mielentilaa ja tunteita, sillä kaikki eivät esitä kysymyksiään oma-aloitteisesti. Aikuisen tehtävä on kysyä mieltä painavista asioista, jos lapsi vaikuttaa huolestuneelta, pelokkaalta tai itkuiselta.
– On tärkeää uskaltaa kysyä, miltä sinusta tuntuu ja pelottaako sinua. Asioiden ahdistavuus lievenee, kun lapsi saa sanoittaa ne ääneen ja jakaa aikuisen kanssa, Laakso toteaa.
Laakso pyrkisi myös olemaan läsnä somen selailussa. Hän kyselisi, mitä lapsi katsoo, puhuisi sisällöistä yhdessä ja olisi fyysisestikin läsnä.
– Kosketus, läheisyys, välittämisen osoittaminen ja keskusteluyhteys lapsen kanssa ovat ydinasioita turvallisuudentunteen luomiseksi.
Vanhempien tehtävä on antaa vastauksia, ei vaieta
Lapsi saattaa miettiä vaikkapa, lähteekö isä nyt Ukrainan sotaan, koska on kuullut isovanhemmiltaan vastaavia tarinoita. Laakso huomauttaakin, että lapsen pelot saattavat olla ylimitoitettuja ja niiden kohteet epätodennäköisesti tapahtuvia.
Turvallisuudentunne vahvistuu oikeaa tietoa tarjoamalla.
– Aikuiset voivat sammutella ehkä vääränlaisia tai ylimitoitettuja uhkakuvia. He voivat vakuuttaa, etteivät vanhemmat lähde mihinkään.
Lasta ei hänen mukaansa kannata koettaa suojella sillä, ettei puhu vaikeista asioista.
– Aikuisen tehtävä on antaa vastauksia. Jos vanhempi ei uskalla tai halua vastata kysymyksiin ja lapsi pohtii asioita päässään, turvattomuuden tunne lisääntyy.
Vanhempien kannattaa Laakson mukaan sanoittaa lapselle myös omia tunteitaan ja pelkojaan. Varsinkin pienille lapsille eleet ja kokonaisviestintä ovat kieltä ja sanoja tärkeämpiä, joten he aistivat vanhempien tunteet joskus jopa aikuisia herkemmin.
– Jos emme sanoita omaa pelkoamme, voimme luoda lapselle pelkoja asioista, jotka eivät ole todennäköisiä. Itse rauhoittelisin lasta esimerkiksi sanomalla, että yleensä hyvät joukot voittavat.
"Luulin, että asioista sovittaisiin nykyään demokraattisesti"
Kuudesluokkalaiset käsittelivät Ukrainan tilannetta heti aamusta jyväskyläläisessä Keljonkankaan koulussa. He tarkastelivat karttaa, pohtivat kriisipesäkkeitä ja mittalivat välimatkoja. He seurasivat myös pääministerin ja presidentin lehdistötilaisuutta.
– Lapsilla on tietysti huolia, että voiko tällainen tilanne siirtyä Suomen rajalle. Näihin kysymyksiin on vastailtu. Olemme myös hakeneet historiasta tosiasioita taakse, luokanopettaja Jussi Lehtonen kuvaa.
Ukrainan tilanne on Lehtosen mukaan puhuttanut lapsia jo pari viikkoa, ja siitä onkin puhuttu ainakin äidinkielen ja uskonnon tunneilla.
Some hankaloittaa hänen mielestään opettajan työtä, kun käsittelyssä on kinkkinen aihe.
– Disinformaation määrä sodasta ja kaikista muistakin ilmiöistä on varmasti kasvanut huomattavasti somen myötä, Lehtonen toteaa.
Kuudesluokkalainen Juuso Mätäsaho kiinnostui kaikenlaisista sota-asioista pari vuotta sitten.
Häntä viehättävät sotien raakuus, tapahtumat ja syyt. Hän pohtii sitä, miten asioita on ratkaistu ennen, kun nykyään niistä jutellaan demokraattisesti.
– Luulin, että nykyään kansa olisi ollut niin kehittynyttä, että voitaisiin sopia demokraattisesti tällaiset isotkin asiat. Se on harmittavaa, että vieläkin joutuu sotimaan, Mätäsaho sanoo.
Venäjän hyökkäystä Ukrainaan voi käsitellä lasten ja nuorten kanssa kouluissa Yle Tripletin (siirryt toiseen palveluun) avulla. Sivulta löytyy tuoreimmat uutisvideoit sekä opettajien laatimia, niihin liittyviä kysymyksiä ja tehtäviä, joiden avulla voi käsitellä kriisiuutisia.
Voit keskustella aiheesta 26. helmikuuta kello 23:een asti.
Lue Lisää: