Hyppää sisältöön

Tässä viisi kuumaa kysymystä Ruotsin MM-ralliin – asiantuntijan mukaan Kalle Rovanperällä saattoikin käydä tuuri lähtöpaikan kanssa

Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila uskoo, että Kalle Rovanperä saattaa hyötyä lähtöpaikastaan Ruotsin MM-ralliin. Rovanperä starttaa perjantaina reitille ensimmäisenä.

Kalle Rovanperä kuvassa
Kalle Rovanperä lähtee kamppailemaan Ruotsin MM-rallin voitosta. Kuva: HANNU RAINAMO
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin MM-ralli pääsee vauhtiin perjantaiaamuna. Toyotan Kalle Rovanperä kuuluu voittajasuosikkeihin, vaikka joutuukin perjantaina ensimmäisenä reitille. Myös tallikaveri Esapekka Lapin paluuta WRC-auton rattiin seurataan mielenkiinnolla.

1. Miten lähtöpaikka ensimmäisenä vaikuttaa Kalle Rovanperään?

– Jos tiet jäätyvät, niin näen Kallen lähtöpaikan hyvänä. Perinteisesti ns. putsaajan rooli on huono, koska ensimmäisenä lähtevä joutuu putsaamaan teitä, jos on irtolunta. Mutta jos on hyvä kerros jäätä, niin ensimmäisenä lähtevä saa hyvän pidon päästessään jarruttamaan nastaurat. Näyttää siltä, että Rovanperällä saattoi käydä tuuri lähtöpaikka-asiassa, Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila arvioi.

2. Miten Ruotsin MM-ralli muuten sopii Rovanperälle?

– En epäile lainkaan sitä, etteikö sopisi Rovanperälle. Nythän on kyse uudesta rallista, koska rallin keskuspaikaksi on vaihtunut Uumaja. Erikoiskokeet ovat kaikille uudet. Kalle osoitti jo viime kaudella, että hän pystyy olemaan heti kilpailukykyinen, kun mennään kaikille uusille teille. Nyt kenelläkään ei ole sitä etua, että tiet olisivat jo entuudestaan tuttuja.

3. Kenet nostaisit Rovanperän kovimmaksi vastustajaksi?

– Nostan Ott Tänakin yhdeksi Kallen kovimmista haastajista. Tänak viihtyy Rovanperän tapaan tällaisilla nopeilla teillä. Jos shakedownin ajat kertovat mitään, niin Hyundai on näyttänyt, että heiltä löytyy kilpailukykyä, Anttila miettii.

4. Mitä uskallamme odottaa Esapekka Lapilta?

– En odota Lappia ihan kilpailun terävimpään kärkeen, vaikka hänenkin lähtöpaikkansa on hyvä, kun hän starttaa yhdeksäntenä tai kymmenentenä autona. Toisaalta Esapekka antaa tasoitusta Rally1-auton testikilometreissä, mutta uskon hänen silti taistelevan palkintokorokesijasta.

Talvista kuvaa Ruotsin MM-rallista
Lunta riittää tämän vuoden Ruotsin MM-rallissa. Kuva: HANNU RAINAMO

5. Rallin keskuspaikka on nyt Uumajassa. Miten kilpailu eroaa aiempien vuosien Ruotsin rallista?

– Renkaiden säästäminen ja kestävyys ovat olleet usein avainasioita. Mutta nyt olosuhteet ovat niin hyvät, etteivät renkaat kulu samalla tavalla kuin siihen aikaan, kun ralli ajettiin Karlstadin ja Torsbyn seudulla. Olosuhteet ovat hyvät ja lunta todella paljon. Täällä on mahdollista ajaa suomalaisittain perinteistä talvirallia, aggressiivisesti ja käyttää korkeita penkkoja hyväkseen, Anttila kuvailee.

Lue myös:

Kalle Rovanperä nousi kakkoseksi, Ott Tänak keskeytti hybridivikaan – Yle seuraa hetki hetkeltä

Puskurit saivat testipäivänä kyytiä – Esapekka Lappi odottaa Ruotsin MM-rallia innolla: "Kaikki tuntuu pirun hienolta"

Ruotsin MM-rallin kaksi erikoiskoetta joudutaan perumaan porojen vuoksi – kilpailun aikataulu tarkentuu myöhemmin

Suosittelemme sinulle