Hyppää sisältöön

Kelpaisiko ilmainen ajokortti? Pikkukuntien lukiot kisaavat opiskelijoista monin keinoin, kun oppimateriaaleista tuli kaikille maksuttomia

Pikkukunnan lukiolaiset pääsevät nyt teoriatunneille oppilaitoksen tiloissa koulupäivän aikana. Auton rattiin voi hypätä vaikkapa hyppytunnilla. Lukiolaisten liitosta arvellaan, että uusien houkutinten käyttö lisääntyy.

Petäjäveden lukio tarjoaa opiskelijoilleen mahdollisuuden ilmaiseen ajokorttikoulutukseen. Tavoitteena on lisätä alueen vetovoimaa ja liikenneturvallisuutta. Opiskelijoiden keskuudessa tarjous otetaan avosylin vastaan. Video: Jarkko Riikonen
Greta Virranniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Lähes ilmainen ajokortti ratkaisi asian. Yhdeksäsluokkalainen Konsta Kuukkanen hakee kotikuntansa Petäjäveden lukioon. Se oli suunnitelmissa alun perinkin, mutta mielessä pyöri myös lähtö Jyväskylään.

Petäjäveden lukio tarjoaa nyt ajotunnit ja teoriaopetuksen maksutta opiskelijoilleen. Lukiolaiset pääsevät teoriatunneille oppilaitoksen tiloissa koulupäivän aikana ja auton rattiin vaikkapa hyppytunneilla.

Kuukkanen odottaa jo ajokorttia. Hän asuu kymmenen kilometrin päässä kunnan keskustasta, joten autoilu helpottaa liikkumista.

– Ilmaisella ajokortilla voi olla todella iso merkitys, kun valitsee koulua, mutta joitakin se ei kiinnosta ollenkaan, Kuukkanen miettii.

Tinja Louho lukion äidinkielen oppitunnilla. Hän tekee tehtäviä tietokoneella kuten muutkin taustalla näkyvät henkilöt.
Tinja Louho opiskelee ensimmäistä vuotta Petäjäveden lukiossa ja saa ajokortin lähes ilmaiseksi oppilaitoksen kautta. Hän uskoo, että kaikki opiskelukaverit aikovat hyödyntää mahdollisuuden. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Monet pikkukuntien lukiot houkuttelevat nyt opiskelijoita ilmaisella autokoululla. Niin tekee muun muassa Pellon kunta Lapissa.

Sama on suunnitteilla myös Karstulassa.

– Lukion houkuttelevuus on yksi syy. Toinen tärkeä tekijä on julkisten liikenneyhteyksien heikkeneminen pohjoisessa Keski-Suomessa. Tämän avulla opiskelijoilla on parempi mahdollisuus käydä lukiota, sanoo Karstulan lukion rehtori Jaana Talja-Latvala.

Aiemmin useat pienten paikkakuntien lukiot houkuttelivat opiskelijoita ilmaisilla oppimateriaaleilla ja läppäreillä. Niin tehtiin myös Karstulassa.

Nyt materiaalit ja tietokoneet ovat ilmaisia kaikille toisen asteen opiskelijoille.

– Meidän piti keksiä uutta porkkanaa. Ilmainen ajokortti oli monen nuoren oma toive, Talja-Latvala sanoo.

Alkaako pian kisa paperikirjoilla?

Lukiolaisten liiton varapuheenjohtaja Vilhelm Vähäsilta on pistänyt merkille uutiset ilmaisista ajokorteista tänä vuonna. Se on hänen mukaansa yleisintä pienillä paikkakunnilla, joilla autoilu on tärkeä liikkumisen muoto ja joukkoliikennettä vähän.

– Luultavasti edut, kuten ajokortit, vuokra-asunnot ja kuntosalikortit, lisääntyvät, kun maksuttomilla materiaaleilla ei voi enää kisata, hän sanoo.

Vähäsilta ennustaa, että lukiot saattavat pian kisata myös ilmaisilla paperikirjoilla. Monissa paikoissa maksuttomia ovat nyt vain digimateriaalit.

Oppilaitokset houkuttelevat Vähäsillan mukaan opiskelijoita myös monilla muilla rahallisilla eduilla. Niitä ovat esimerkiksi asuntolat, asumisen tuet, opintomatkat ulkomaille, ilmaiset koulumatkat, kuntosalikortit ja stipendit.

– Erilaiset etuudet varmasti kiinnostavat, kun haetaan lukioon. Tällaisten houkuttimien käyttö saa nuoria liikkeelle ja pystyy tarjoamaan heille uusia kokemuksia vaikka opintomatkojen kautta, Vähäsilta toteaa.

Lukiolaisbarometrin mukaan lukiovalinta perustuu pääosin oppilaitoksen ja kodin väliseen etäisyyteen, ystävyyssuhteisiin sekä lukion imagoon ja maineeseen.

Petäjäven lukion rehtori Ville Metsäpelto koulun porraskäytävässä. Hän nojaa kaiteeseen ja katsoo suoraan kameraan.
Petäjäveden lukion rehtorin Ville Metsäpellon mukaan kiinnostus lähes ilmaista ajokorttia kohtaan on ollut valtavaa. Kiitosta on tullut myös vanhemmilta. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Rehtori: Kiinnostus on valtavaa

Lähes ilmaisen autokoulun suosio yllätti lukion rehtorin Petäjävedellä. Iso joukko ensimmäisen vuoden opiskelijoita kerääntyi Ville Metsäpellon oven taakse heti, kun saivat tiedon. He utelivat, milloin pääsevät kurssille.

– Opiskelijat ovat pitäneet tätä tosi myönteisenä asiana. Myös vanhemmilta on tullut myönteistä palautetta, Metsäpelto kuvaa.

Hommaa ehdotti Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtaja.

– Hänellä oli kaksi ajatusta. Lisätään alueen vetovoimaisuutta ja liikenneturvallisuutta, Metsäpelto sanoo.

Rehtori uskoo, että kaikki lukion opiskelijat hyödyntävät mahdollisuuden. Hän arvelee hakijamäärän nousevan sen myötä hieman jo tämän kevään yhteishaussa, mutta vaikutusten näkyvän vielä selvemmin ensi vuonna.

– Kiinnostus on ollut valtavaa.

Lukiolainen: Taloudellisesti iso säästö

Monet kaverit lähtivät peruskoulun jälkeen Jyväskylään lukioon tai ammattikouluun, mutta Tinja Louho jäi kotipaikkakunnalleen ja opiskelee nyt ensimmäistä vuotta lukiossa.

– Uskon, että ilmainen ajokortti houkuttelee jäämään tänne ja vetää varmasti opiskelijoita myös kauempaa kuin Petäjävedeltä. Suurin osa hankkii ajokortin lukioiässä, ja autoa tarvitsee täällä vähän syrjässä, Louho miettii.

Tinja Louho katsoo kameraan ja hymyilee.
Ajokortti sujuvoittaisi Tinja Louhon arkea. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Lukiolainen soittaa selloa ja raahaa sitä paikasta toiseen muun muassa busseilla. Se ei ole aina helppoa.

Ajokortti helpottaisi arkea. Pian hän saa sen lähes ilmaiseksi opintojen ohella.

– Se on tosi iso juttu ja etenkin taloudellisesti iso säästö, Louho sanoo.

Lukujärjestykseen tilaa ajotunneille

Petäjäveden lukion lukujärjestyksestä raivattiin tilaa ajotunneille, jotta opiskelijat voivat osallistua niille koulupäivän aikana. Auton rattiin pääsee esimerkiksi hyppytunneilla.

– Autokoulu ei vie vapaa-aikaa nuorilta. He ovat tykänneet siitä, että pääsevät koulupäivän jälkeen kotiin tekemään koulutehtäviä ja harrastamaan, sanoo Ville Metsäpelto.

Karstulassa teoriatunnit käydään perinteiseen tapaan autokoulun tiloissa ja omalla ajalla.

Petäjävedellä maksuttoman kortin saavat lukion toisen vuoden opiskelijat ja sen jälkeen aloittaneet, Karstulassa ensimmäisinä nykyiset lukion ykköset.

Lukiolaiset eivät saa ajokortteja täysin ilmaiseksi. Petäjävedellä heidän pitää maksaa itse viranomais- ja tutkintomaksut sekä mahdolliset ylimääräiset ajotunnit.

Samaa suunnitellaan myös Karstulassa. Siellä päätöksenteko asiasta on vielä kesken, mutta talousarvioon on jo varattu rahaa kortteja varten. Jaana Talja-Latvalan mukaan varmaa on, että kunta maksaa teoriaopetuksen ja ajotunnit, mutta muita yksityiskohtia tarkennetaan vielä lähipäivinä.

Ensimmäiset lukiolaiset ovat jo aloittaneet autokoulun ja saavat kortin lähipäivinä.

Moni karstulalainen suorittaa rehtorin mukaan ajokortin jo 17-vuotiaana poikkeusluvalla.

– Julkista liikennettä on aika vähän jäljellä täällä ja etäisyydet kouluun ovat aika pitkiä. Lukiolaiset voivat käyttää peruskoulun koulukyytejä, mutta ajat eivät täsmää kaikilta osin lukion lukujärjestyksen kanssa, Talja-Latvala sanoo.

Lukiolainen: Ehdottomasti iso vetovoimatekijä

Petäjävetinen Noora Torkki aikoo hakea poikkeuslupaa, jotta saisi ajokortin 17-vuotiaana. Se helpottaisi arkea. Erityisesti työmatkat Jyväskylään onnistuisivat nykyistä sujuvammin.

– Ei tarvitsisi mennä bussilla tai vanhempien kyydillä, vaan voisi kulkea omien aikataulujen mukaan. Ajokortti mahdollistaa liikkumisen laajemmin ja vapaammin, Torkki sanoo.

Noora Torkki hymyilee kameralle. Kaulassa hänellä roikkuu ristin muotoinen kaulakoru.
Torkki iloitsee siitä, että autokoulua voi käydä sujuvasti osana lukiopintoja. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Lukion ensimmäisen vuoden opiskelija saa kortin kätevästi koulun kautta ja opintojen ohella.

– Mielestäni tämä on kokonaisuutena tosi hieno juttu. Ei tarvitse erikseen varailla tunteja, vaan ne tulevat kätevästi koulun kautta, Torkki kiittelee.

Hän on kuullut, että yhdeksäsluokkalaiset ovat muuttaneet tulevaisuudensuunnitelmiaan Petäjäveden lukion ajokorttitarjouksen vuoksi. Esimerkiksi Jyväskylän lukioihin aikoneet ovat sittenkin päättäneet jäädä kotipaikkakunnalleen.

– Tämä on ehdottomasti iso vetovoimatekijä, Torkki sanoo.

Voit keskustella asiasta 4. maaliskuuta kello 23.00 asti.

Suosittelemme