Hyppää sisältöön

Ukrainassa asuvan Eero Talvitien perheen pakomatka pysähtyi Romanian rajalle – aikuinen poika ei pääse pois maasta

Yle seuraa Ukrainassa asuvan Eero Talvitien perheen pakomatkaa. Matka eteni hitaasti, koska kaikki tiet ovat ruuhkautuneet aivan maan länsiosaan asti.

Eero Talvitien pakomatka Kiovasta kohti rauhallisempaa länsiosaa on ollut jatkuvaa ruuhkassa ajoa. Kuva: Mirrorpix / MEGA

– Tänään oli ensimmäinen aamu pitkästä aikaa, kun sireenit eivät herättäneet eikä ammuskelua kuulunut, Eero Talvitie kertoo.

Eero Talvitien perhe aikoo jäädä seuraamaan Ukrainan tilannetta Romanian rajan tuntumaan Tshernivtsin kaupunkiin, mistä perhe sai käyttöönsä tuttavan asunnon. Tuttava itse meni asumaan vanhempiensa luo.

Seurue ei aio ylittää Romanian rajaa, koska seurueessa oleva Eero Talvitien puolison kolmekymppinen poika ei saa poistua maasta. Kaikkien 18–60-vuotiaiden ukrainalaismiesten on pysyttävä reservinä Ukrainassa.

– Emme voi jättää häntä tänne ja lähteä itse jonnekin ulkomaille. Jäämme tänne seuraamaan, miten tilanne kehittyy.

Kahden pitkän ajopäivän jälkeen Eero Talvitien perhe on päässyt Tshernivtsin kaupunkiin, minne he jäävät seuraamaan Ukrainan tilannetta. Kuva: Eero Talvitie

U-käännös toiveissa

Eero Talvitie elättelee toivoa, että he pääsevät pian takaisin Kiovaan.

– Mutta millaiseen Kiovaan palaamme? Sitä ei tiedä, mutta tekisi niin mieli palata kotiin.

Hän olettaa, että sotatoimet hiljenevät, jos Venäjä saa Kiovan haltuunsa.

– Putin perustaa sitten sinne nukketeatterin.

Suurin osa Eero Talvitien Kiovan-tuttavista on paennut pois kaupungista. Yksi tuttavaperhe on jäänyt miljoonakaupunkiin eikä uskalla enää tässä vaiheessa lähteä liikkelle.

– Olin heihin eilen puhelimella yhteydessä. He kertoivat menevänsä päivittäin pommisuojaan, kun tulee hälytyksiä.

Ruuhkatonta tietä ei löydy

Eero Talvitien perhe sekä vaimon pojan perhe pakenivat Kiovasta torstaiaamuna, kun Venäjän hyökkäys alkoi. Ensimmäisenä pakopäivänä Talvitien ja hänen vaimonsa pojan perheen autot etenivät valtavissa ruuhkissa lähes kävelyvauhtia. Toisena pakopäivänä eteneminen ei helpottanut, koska tiet olivat täynnä aivan Ukrainan länsiosaan saakka.

– Ruuhkatonta tietä ei löytynyt mistään.

Matkalaiset yrittivät molempina ajopäivinä löytää uusia reittejä. Seistyään tunnin jonossa he kääntyivät takaisin etsimään uusia reittejä, mutta niilläkään matka ei joutunut sen paremmin.

– Rajalla on kuulemma vielä hirveämmät ruuhkat.

Lue myös:

Tuoreimmat tiedot Venäjän hyökkäyksestä

Suosittelemme sinulle