Hyppää sisältöön

Jonna Sundling mykistävä, Johannes Hösflot Kläbo harvinaisen kovilla – suomalaishiihtäjille Lahden sprinttipäivästä muodostui suuri pettymys

Kuusi suomalaista selvisi sprintin karsinnasta erävaiheeseen, mutta kaikkien matka tyssäsi ennen välieriä.

Johannes Hösflot Kläbo venytti niukasti miesten sprintin voittoon
Mika Halonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin Jonna Sundling oli mykistävän ylivoimainen naisten sprintissä Lahden Salpausselän kisoissa. Sundling, 27, oli selvästi nopein jo karsinnassa, yli kuuden sekunnin erolla USA:n Jessie Digginsiin.

Myös finaalista muodostui Sundlingin näytös. Vaikka loppukirikin olisi vahvin, karkasi Sundling finaalissa jo matkan alkuvaiheessa muilta.

– Täysin mykistävää. Jo karsinnassa tämä nainen näytti, että on nyt omassa sarjassaan tässä kisassa. Jos mietitään, että hän on kuitenkin kirivahvin, nopein ja samalla jaksaminen sekä matkavauhti ovat täysin omaa luokkaansa. Uskomatonta, hehkutti Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila.

Ruotsi otti kolmoisvoiton, kun Emma Ribom oli toinen ja Maja Dahlqvist kolmas.

Pekingin olympialaisissa Sundling voitti vapaan hiihtotavan sprintin, ja vapaalla kisattiin nyt myös Lahden maailmancupissa. Sundling toi Pekingistä kolme mitalia, kun hän oli hopealla parisprintissä Dahlqvistin kanssa ja naisten viestissä Ruotsi oli kolmas.

Alta voit katsoa naisten sprinttifinaalin lopun. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Ruotsille kolmoisvoitto Salpausselän maailmancupissa naisten sprintissä.

Miesten finaalissa Norjan Johannes Hösflot Kläbo jätti taas ratkaisut loppusuoralle, mutta tällä kertaa voitto ei irronnutkaan helpolla. Ranskan Lucas Chavanat'n loppuveto riitti, lähes.

Kläbo voitti kisan maalikameran kuvan perusteella, tilastopalvelun mukaan ero ranskalaiseen 0,04 sekuntia. Kolmas oli Norjan Sindre Björnestad Skar.

Miesten jännittävän sprinttifinaalin ratkaisun näet jutun pääkuvan paikalla olevalta videolta.

Kuusi suomalaista karsinnasta jatkoon – erävaiheessa vain pettymyksiä

Karsinnasta erävaiheeseen tiensä selvitti kaikkiaan kuusi suomalaista. Naisten karsinnan nopein suomalainen, 10:s, oli Jasmi Joensuu. Krista Pärmäkoski oli 15:s, Katri Lylynperä 22:s ja uransa toista kertaa maailmancupin pisteille päässyt Anni Alakoski 28:s.

Miesten karsinnassa nopein suomalainen, sija 13, oli Lauri Vuorinen. Joni Mäki sai jännittää loppuun asti jatkopaikkaa. Lopulta Mäki oli 30:s eli viimeinen karsinnasta jatkoon päässyt. Lauri Mannila jäi ensimmäisenä ulos erävaiheesta hävittyään Mäelle 0,18 sekuntia.

Ensimmäisestä erävaiheesta muodostui suomalaisittain suuri pettymys. Välieriin eli 12 parhaan joukkoon ei kukaan kuudesta suomalaisesta yltänyt.

Kolmannessa erässä hiihtänyt Pärmäkoski jäi kuudenneksi eli eränsä viimeiseksi. Hänellä oli matkalla pientä törmäilyä ainakin Saksan Katharina Hennigin ja Italian Greta Laurentin kanssa.

– Jäi harmittamaan, kun kuulin, että ajoilla ollaan menossa minun erästä jatkoon. Tunne oli hyvä ja yritin, mutta tila loppui kesken. Myös saksalainen Hennig pilasi omaa kisaansa siinä. Molemmilla meni vauhti, kommentoi Pärmäkoski eräänsä, jossa riitti ylimääräistä kontaktia.

Krista Pärmäkoski Lahden Salpausselällä sprintin karsinnassa 26.2.2022.
Krista Pärmäkoski olisi halunnut Lahden yleisön edessä päästä hiihtämään useammankin erän. Kuva: Lehtikuva

Pärmäkoski kertoi, että vire on hyvä ajatellen sunnuntaita, 10 kilometrin perinteisen kisaa. Hän uskoi, että kovavauhtinen sprintti, kuten myös torstainen Olympiastadionin sprintti avasivat paikkoja raskaan Pekingin reissun jälkeen.

– Tunne oli hyvä, se on tärkeää, huomenna on minulle se tärkeämpi matka.

– Mutta olisi ollut kiva hiihtää vielä, ihan mahtava kannustus täällä. Kun oma nimi sanottiin esittelyssä, tuli huikea fiilis, kun yleisö mylvi. Tätä me ollaan kaivattu, Pärmäkoski hehkutti.

Takaapäin kuvattu yleisö seuraa kisoja sprinttiladun varrella. Ladun toisella puolelle yleisöä havupuisessa rinteessä.
Lahden maailmancupissa on ollut lauantaina hieno meininki. Kisoihin oli myyty yli 13 000 lippua lauantain alkuiltapäivään mennessä. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Jasmi Joensuun pettymyksille jatkoa – "Eipä nyt tälle tytölle suoda"

Jasmi Joensuu piti neljännessä erässä kärkipaikkaa USA:n Rosie Brennanin kanssa, kunnes kaatui loivassa laskussa. Näin ollen Joensuulle jälleen valtaisa pettymys. Pekingin olympialaisissa välieräpaikka jäi haaveeksi sauvan katkettua.

– En oikein tiedä. Hyvin luisti suksi, olin siinä laskussa toisena, kuten halusinkin olla. Taisin osua vähän Brennanin sukseen ja siitä kaaduin sitten, en tiedä, pettynyt Joensuu ihmetteli haastattelussa.

– Oli elämäni paras vapaan karsinta. Olen elämäni parhaassa kunnossa, mutta eipä nyt tälle tytölle suoda yhtään onnea. Itsehän sen aiheutin, pystyssä pitää pysyä tässä lajissa, Joensuu lisäsi.

Jasmi Joensuu Lahdessa sprintin karsinnassa 26.2.2022.
– Lupaan huomenna hiihtää kovaa. Jos huomenna tulisi edes vähän niitä onnen hetkiä tähän lajiin, ennakoi Joensuu sunnuntaista 10 kilometrin perinteisen kisaa. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Joni Mäen ja Lauri Vuorisen loppukirit eivät kantaneet

Miesten erävaiheessa toisessa erässä hiihtänyt Joni Mäki vaikutti pitkään vaisulta. Lopussa hän esitti kuitenkin huiman, röyhkeän kirin. Se nosti miehen viimeiseltä sijalta erän kolmanneksi, mutta ei kuitenkaan jatkopaikkaan.

– Aika linjassa tämän kauden kanssa. Karsinnat ovat olleet heikkoja, mutta erässä lähtee kulkemaan. Valitettavasti en ollut paremmissa asemissa viimeisen mäen päällä. Kaikkeni tein, ja ihan ok se tuli loppuun, Mäki kommentoi erävaiheen jälkeen.

– Tuntuu, että lihaksiston tila on terävä, mutta jaksaminen ei ole sillä tasolla, jolla sen pitää maailmancupissa olla. Sen näki tuossa karsintahiihdossa, ettei jaksa pitää vauhtia yllä. Viisaampi jättää huominen väliin ja keskittyä Drammeniin, Mäki ilmoitti.

Norjan Drammenissa kisataan 3. maaliskuuta perinteisen sprintti.

Joni Mäki Lahdessa Salpausselän kisoissa sprintin karsinnassa.
Joni Mäki esitti huikean loppukirin, mutta kurottavaa edellä oleviin oli liikaa. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Lauri Vuorinen taisteli jatkopaikasta erässään loppusuoralle asti, mutta jäi lopulta viidenneksi. Vuorinen tuli pitkät matkat erän viimeisenä, mutta paranteli asemiaan viimeisessä nousussa sekä laskussa ennen stadionaluetta.

– Stadionilla näki, että halua oli miehellä aivan valtavasti mennä jatkoon tuosta. Takasuoralla hän ei malttanut riittävän pitkään kerätä vauhtia edellä menevän takana, vaan lähti melko varhain polkemaan sinne ulos. Ei saanut parasta peesihyötyä, arvioi Ylen lähetyksessä asiantuntija Kalle Lassila Vuorisen suorituksen loppua.

– Kierrettävää matkaa tuli melkoisen paljon. Halua ja voimia oli, mutta taktisessa pelissä ei löytynyt oikeita avaimia, Lassila sanoi.

Lauri Vuorinen.
Lauri Vuorinen kertoi haastattelussa jo karsinnan jälkeen, ettei vire ole kovin terävä. Rahkeet eivät riittäneet välieräpaikkaan. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Naisten päävalmentaja vaati rohkeutta ja kovuutta: "Se harmittaa"

Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Ville Oksanen sanoi kisan jälkeen, että hiihtäjien taktiset valinnat kisassa olivat heikkoja.

– Ei varmaan ihan paras iskukyky fyysisestikään, mutta enemmän rohkeutta tarvittaisiin. Että otetaan se oma paikka. Aika paljon oltiin huonoissa paikoissa, se harmittaa, Oksanen sanoi Yle Urheilun lähetyksessä.

– Eivät menneet alkuperäisen taktiikan mukaan nuo hiihdot. Kovuutta ja rohkeutta tarvittaisiin. Pieniä juttuja, jotka ovat tärkeitä, että otetaan se oma tila, pidetään se oma kaista. Tänään kävi aika useasti niin, että itseltä lähti vauhdit, ja sitten joudutaan kiihdyttämään taas, kritisoi Oksanen.

Yle Urheilun studiossa vieraana olleet Aino-Kaisa Saarinen ja Toni Roponen kuvailivat päivää pettymykseksi.

– Jos miettii, että naisissa Ruotsi otti kolmoisvoiton ja Jessie Diggins oli neljäs, niin ennakkosuosikit pitivät paikkansa. Mutta kyllähän meidän pitää oppia venymään näissä ja taktisesti hakea sitä oikeaa paikkaa. Olihan tämä vähän pettymys, Roponen totesi.

– Pärmäkoskelta ei tänään odotettukaan, mutta Joensuu ja Lylynperä, jotka ovat tämän matkan spesialisteja, niin heiltä totta kai odotettiin enemmän, Roponen lisäsi.

Saarinen allekirjoitti sen, että Vuorinen antoi muille tasoitusta, kun lähti hakemaan asemia ulkokautta. Hiihdettävää matkaa verrattuna muihin kertyi liikaa. Joni Mäen loppukiri säväytti, mutta sekään ei riittänyt välieriin.

Sunnuntaina suomalaisten lempimatkat

Sunnuntaina Salpausselällä kisataan perinteisen väliaikalähdöt, naiset 10 kilometriä ja miehet 15 kilometriä.

Silloin mukana ovat myös sprintin väliin jättäneistä muun muassa Iivo ja Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen, Anne Kyllönen ja Johanna Matintalo.

Toni Roponen sanoo, että odotuksia perinteisen kisoihin ei tarvitse erikseen ladata. Naisissa sekä Kerttu Niskanen että Krista Pärmäkoski haluavat voittaa. Iivo Niskanen nappasi äskettäin olympiakultaa kyseiseltä matkalta.

– Odotan useampaa podium-sijaa huomenna. Odotan myös Johannalta ja muilta tämän kauden parhaita sijoituksia cupissa. Nyt olisi paikka näyttää, Aino-Kaisa Saarinen sanoi.

– Kiinnostaa se, että saadaanko me muita suomalaisia sinne kymmenen parhaan joukkoon. Esimerkiksi Johanna Matintalo tai sisuuntunut Jasmi Joensuu, Toni Roponen pohti.

Lue lisää:

Lahdessa kisaavat hiihtäjät kertovat järkytyksestään – menestysluotsi perustelee, miksi Venäjän tähdet vaikenevat maan hyökkäyksestä

Mestarien liigan finaali siirrettiin pois Pietarista, FIS vei kaikki loppukauden kisat Venäjältä – näin Venäjän sotatoimet vaikuttavat urheilutapahtumiin

Olympiastadionin hiihtosprintti upposi katsojiin ja maajoukkuehiihtäjä Vilma Nissiseen – nähdäänkö vastaavaa tulevaisuudessa jopa maailmancupissa?

Katri Lylynperä ja Lauri Vuorinen parhaat suomalaiset Olympiastadionin sprintissä – Iivo Niskanen ja muut olympiasankarit ottivat yleisönsä tyylillä

Ukrainalaishiihtäjä Oleksii Krasovskyi kertoi Ylelle paluustaan olympialaisista kotimaansa painajaiseen: "Heräsin aamulla räjähdysten ääniin"

Ehtivätkö Suomen olympiasankarit palautua Olympiastadionin sprinttiin ja Salpausselän kisoihin? Asiantuntija kertoo, miksi suomalaiset ovat etulyöntiasemassa

Suosittelemme