Torstai 24. helmikuuta jää historiaan päivänä, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola oli tuolloin hereillä varhain. Muutaman tunnin päästä hän istui jo Ylen aamu tv:ssä analysoimassa tilannetta. Pejantaina hän laski osallistuneensa kuluneen viikon aikana kolmessa eri mediatalossa kymmeneen tv-ohjelmaan.
Viikko oli kiireinen myös vuonna 2014 Krimin kriisin aikaan. Silloin Aaltola vietti työhuoneessaan toisinaan yötkin asioiden linkittymistä toisiinsa miettien.
– Joskus meni tosi myöhään. Minulla oli siellä pumpattava patja, jolla otin välillä pienet tirsat.
Aaltola kertoo nauttivansa työstään niin paljon, että tekisi sitä, vaikkei siitä saisi palkkaakaan. Hän tuntee asiaan kutsumusta ja sanoo suhtautuvansa nöyränä siihen, että veronmaksajat saavat hänen asiantuntemuksestaan myös hyötyä.
Maailman seuraaminen on hänelle suorastaan terapeuttista, joskin usein traumaterapeuttista.
– Se opettaa suhtautumaan voimapoliittiseen todellisuuteen faktapohjaisesti ja kylmänviileästi, mutta myös ymmärtäen ja empaattisesti.
Ulkopoliittinen instituutti on ollut Aaltolan työpaikka jo yli 10 vuotta. Sen lisäksi hänellä on professorin paikka Tallinnan yliopistossa, jossa hän opettaa kansainvälistä politiikkaa.
Vaikuttaa siltä, että Aaltola on töissä koko ajan. Tosin eihän asiantuntijuutta oikein voi kääntää pois päältä kuin kytkimestä. Hän tarkkailee yhteiskuntaa ja asioiden linkittymistä toisiinsa ja vetää johtopäätöksiä. Hän on kommentoinut televisiossa laidasta laitaan niin pandemioita, suurvaltojen vaaleja, Norjan joukkosurmaa ja nyt viimeisimpänä Ukrainan kriisiä.
– Kun katselee isoa kuvaa, ymmärtää yksittäisten asioiden puitteet ja merkityksen.
Aikaisia herätyksiä ja kansalaisten huolestuneita puheluita
– Herään aikaisin, joskus viiden aikoihin ja käytän ensimmäisen tunnin päivästä heräilyyn ja maailman asioihin tutustumiseen, Aaltola kertoo työrutiineistaan.
Monissa uutistoimituksissa tiedetään, että Aaltolaa ei ole vaikea saada kommentoimaan aikaisin aamulla televisioon tai radioon.
– Aamulla aivot toimivat parhaiten ja vierailusta saa paljon itsekin ajateltavaa.
Ja jos haluaa tietää, mitä Aaltola aamuisin lukee, kannattaa seurata hänen Twitter-julkaisujaan.
– Usein retviittaan sen, mitä olen lukenut, sillä se saattaa kiinnostaa muitakin. Tiedon levittämisellä on myös sivistyksellinen tehtävä.
Kuudelta aamulla Aaltolan Twitter-tilillä on jo ensimmäiset re-tviittaukset hänen merkityksellisinä pitämistään tiedoista ja parin tunnin päästä hän naputtelee sinne oman analyysinsa. Usein puoleen päivään mennessä Aaltolan analyysia on jaettu satoja kertoja eteenpäin.
Aaltola kertoo seuraavansa keskeisiä uutismedioita, mutta ennen kaikkea asiantuntijoita, jotka liikkuvat “samoilla vesillä” ja ovat kiinnostuneita samoista asioista.
– Päivittäinen uutissykli tuottaa tietoa, mitä on tapahtunut. Asiantuntijat kommentoivat asiaa ja sitten muodostan itse kokonaiskuvaa suhteessa palapeliin. Eli miten tämä palanen sopii siihen kokonaisuuteen, Aaltola sanoo.
Ja tämän lopputuleman hän pyrkii kuvaamaan ihmisille mahdollisimman selkeästi.
– Demokratialle on keskeistä, että kansalaiskeskustelua tuetaan. Äänestäjäthän Suomen linjasta loppujenlopuksi päättävät. Tähän tehtävään on paneuduttava. Tehtävä on miltei pyhä asia, hän jatkaa.
Mutta Aaltola ei keskustele vain toisten asiantuntijoiden kanssa.
Kansalaispuhelut lisääntyvät kun kriisi koskettaa suomalaisia
Aaltola kertoo vastaavansa työpäivänsä aikana myös tavallisten ihmisten puheluihin, joita hänelle tulee maailman tilanteesta riippuen paljon.
– Huolestuneet kansalaiset ottavat yhteyttä erityisesti silloin, kun maailmalla tapahtuu jotain sellaista, joka koskettaa suomalaisia. Ja jos suinkin on aikaa, niin aina vastaan niihin. Sillä tavoin opin itsekin, missä ihmiset menee tällä hetkellä ja mitä mieltä he ovat asioista.
Aaltola on johtanut ulkopoliittista instituuttia nyt reilu kaksi vuotta. Muutos tutkijasta johtajaksi on tarkoittanut sitä, että enää hän ei ole voinut keskittyä omiin tutkimuksiin vaan tärkeintä on tukea talon omaa väkeä.
Aaltola ei usko kovin hierarkiseen johtamiseen.
– Pitää antaa tutkijoiden itse ohjautua. Toki meillä on myös ohjelmajohtajia joiden kesken johtamista jaetaan. Iso hatunnosto kolegoille, jotka mahdollistavat, että tietoa löytyy ja sitä myös jaetaan.
– Vaikka joillekin hierarkkinen malli tuo turvallisuuden tunnetta, loppujen lopuksi ilmapiirin dynaamisena pitäminen ja tilan antaminen on kaikille voitto.
Kintauden kylästä 14-vuotiaana New Yorkiin
Aaltola on pienestä pojasta asti ollut utelias maailmaa kohtaan. Hän on kotoisin Keski-Suomesta, pienestä Kintauden kylästä, joka on nykyisin osa Petäjävettä.
Akateemisesti koulutettujen vanhempien perheessä kannustettiin kokeilemaan omia siipiään ja etsimään vastauksia. Etsimiseen ja löytämiseen liittyy anekdootti, joka osaltaan ratkaisi myöhempien opintojen suunnan.
Aaltola oli käynyt kesäisin jo 14-vuotiaasta asti isosiskonsa luona Yhdysvalloissa tekemässä kesätöitä. Tuntui luontevalta hakea sinne myös opiskelemaan lukion jälkeen, mutta se oli kallista. Aaltola onnistui kuitenkin saamaan pienen stipendin kirjoituskilpailusta.
– Kirjoitin esseen siitä, kun pikkupoikana vaelsin Kintauden metsiä. Olin varma, että siellä oli aikoinaan elänyt mennyt sivilisaatio. Tein siellä 10-vuotiaana kaivauksia kuokka kädessä monta vuotta, kunnes kerran löysin kaatuneen tienviitan, jossa luki "kansanlehto 1 kilometri".
Kansanlehto oli keskiaikainen uhripaikka. Mutta sitä, mihin viitta oli aikoinaan osoittanut, hän ei tiennyt.
Aaltola kuvailee tavallaan yhä etsivänsä kadonnutta sivilisaatiota: järjenhiveniä kansainvälisen politiikan suurvaltahulluudesta.
Tienviittalöydöstä nuori tutkijanalku sai uutta puhtia tutkimuksiinsa ja jatkoi kaivelua kirjoista. Paikallisesta historiikista selvisi, että lähikulmilla todella oli ollut muinainen uhripaikka. Aaltola oli siis oikeilla jäljillä, mutta varsinainen yllätys oli vasta tulossa. Paljastui, että kotipihan iso kivi olikin uhripaikan merkki.
– Tärkeimmät asiat löytyvät usein läheltä, eikä aina kannata lentää kauas etsimään, hän kiteyttää viisauden.
Ihmisen hulluus ja maailman mielenterveys
Lukion jälkeen Aaltola tie johti New Yorkiin, Columbian yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Sieltä palattuaan hän aloitti Tampereen yliopistossa maailmanpolitiikan opinnot.
Vaikka toisin voisi ajatella, Aaltolan mielestä psykologia ja maailmanpolitiikka linkittyvät toisiinsa varsin keskeisesti.
– En ole osannut erotella niitä toisistaan. Muistan, kun olin Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa psykologiharjoittelussa, niin se hyppäys Amerikasta Tampereelle kansainvälisen politiikan pariin tuntui varsin luonnolliselta, Aaltola sanoo.
– Ihmisen mielenterveys ja jos puhutaan maailman hulluudesta – ne kietoutuvat aika hyvin toisiinsa. Jos katsotaan vaikka sitä, että kaikki haluavat tietää, mitä Putinin mielessä liikkuu ja mitä hän aikoo tehdä.
Kun osa ihmisistä kokee empatian kohteekseen esimerkiksi eläin- tai ihmisoikeudet, Aaltolaa koskettavat mielenterveytensä kanssa painivat. Heidän haasteensa ja kamppailunsa oman mielensä hajoamista vastaan saa myötätunnon heräämään.
– Vähän samalla tavalla, kuin nyt ukrainalaisten kamppailu oman turvallisuutensa koossapitämiseksi.
Mutta maailmanparantajaksi hän ei itseään koe.
– Olen enemmän huolestunut etiäisistä eli pyrin näkemään taantuvia alaspäin laskevia prosesseja, joihin pystyy vielä reagoimaan, niin henkilökohtaisessa elämässä kuin maailman tapahtumissa.
Kirjoitustöitä vaikka karaokeravintolassa
Työ tarkoittaa Aaltolalle myös paljon matkustamista. Lentämisestä hän ei kuitenkaan pidä.
– Olen ollut lentopelkoinen aina.
Jos Aaltola saisi valita, liikkuisi hän mieluiten junalla. Helsinki–Tallinna-väliä kulkiessaan hän luonnollisesti valitsee laivan. Muutaman tunnin rupeama risteilyaluksella suuntaansa sujuu usein kirjoitustöitä tehden. Mieluiten hän asettuu ihmishälinään, kuten vaikka laivan karaokebaariin, sillä se auttaa häntä keskittymään.
– Kerran meinasin saada melkein turpaani, kun juhlatuulella ollutta matkustajaa alkoi ärsyttää työntekoni. Asia selvisi kuitenkin puhumalla ja lopulta halattiin, Aaltola nauraa.
Kartat paljastavat valtapolitiikasta
Monesti luennot Tallinnassa ovat illalla ja kotiin Helsinkiin Aaltola palaa vasta viimeisellä lautalla.
Opettaminen on kuitenkin palkitsevaa. Nuorilta opiskelijoilta Aaltola kokee saavansa paljon uusia ajatuksia.
– Kokonaistyötäni tukee kosketus ihmisiin, jotka aktiivisesti muodostavat maailmankuvaansa ja joilla on usein freesejä ajatuksia.
Aaltola sanoo pitävänsä keskustelevia luentoja ja käyttävänsä esityksissään mieluiten karttoja esimerkkeinä.
– Ne kertovat paljon jo yhdellä silmäyksellä. Kuinka esimerkiksi datan ja tavaroiden virrat liikkuvat hyvin epätasaisesti. Tai vaikka tautien karttoja. Esimerkkien avulla opetan, miten karttoja luetaan valtapolitiikan näkökulmasta.
Karttapallo löytyy myös Aaltolan profiilikuvasta sosiaalisessa mediassa.
Ja samaa symboliikkaa oli siinä, kun Aaltola kihlautui vaimonsa kanssa maailmanpyörässä.
Enää Aaltola ei nuku työpaikallaan. Kotona odottaa vaimo ja kolme koiraa. Hän pyrkii muutenkin siihen, että työlle löytyy vastapainoa.
– Tulee sitä Netflixiäkin katsottua. Jotain hyvän mielen ohjelmia. Emily in Paris -sarja toimii hyvin. Samoin ennalta-arvattavat rikossarjat. Ei mitään ajatuksellisesti ravistavaa.
Aaltola sanoo myös nauttivansa siitä, että joinain päivinä ei tarvitse tehdä mitään.
– Mutta se päätyy usein siihen, että rupean kirjoittamaan, kun tulee jotain mieleen.
Mika Aaltola vieraili Puoli seitsemän -ohjelmassa 25.2.2022. Katso koko lähetys Areenasta.