Venäjän presidentti Vladimir Putin näyttää juuri nyt olevan tappiolla kaikilla rintamilla, ainakin omiin odotuksiinsa nähden.
Ensinnäkin varsinaisella rintamalla Ukrainassa Putin odotti pikaista voittoa, kuten muun muassa australialainen kenraalimajuri Mick Ryan arvioi. Putin odotti hyökkäyksen keihäänkärjen tunkeutuvan nopeasti pääkaupunkiin Kiovaan.
Sen sijaan Venäjän joukot ovat kohdanneet paljon odotettua kovempaa vastarintaa. Ukrainalaisilla riittää aseita ja puolustustahtoa.
Venäjän joukoissa on tunnetusti paljon kokeneita ammattilaisia. Silti Ukrainasta on saatu videoita, joissa sotavangeiksi jääneet varusmiehet kertovat tilanteestaan.
Heidän mukaansa tarkoitus oli vain harjoitella sotaa. Yksi kertoo, että heidät pakotettiin tykinruuaksi miehitysretkelle uhkaamalla heitä sotaoikeudella ja kuolemalla. Yle ei kuitenkaan ole voinut varmistaa videon aitoutta.
Toiseksi Putin odotti ukrainalaisten jakautuvan kahtia länsimielisiin ja Venäjä-mielisiin, jotka ottaisivat miehittäjän vastaan avosylin ja vaihtaisivat nopeasti puolta – kuten osa Ukrainan joukko-osastoista teki Krimin valtauksen yhteydessä vuonna 2014.
Mitä vielä. Ukrainan asevoimat ovat kehittyneet sen jälkeen valtavasti, ja Ukraina on kansana osoittanut yhtenäisyytensä.
Venäjä on kohdannut kovaa vastarintaa lähes kaikkialla idästä länteen. Ukrainalaisten luottamus maansa presidenttiin Volodymyr Zelenskyiin on noussut ennätykselliselle tasolle.
Kolmanneksi Putin odotti EU:n riitaantuvan pakotteista ja jahkailevan loputtomasti, kuten Krimin miehityksen jälkeen.
Mitä vielä. EU osoitti yhtenäisyytensä tosipaikan edessä ja onnistui nopeasti päättämään kaikkien aikojen kovimmista talouspakotteista yhdessä Yhdysvaltain ja Britannian kanssa.
Lisäksi EU teki historiaa sopimalla aseavusta Ukrainalle.
Kuka olisi vielä muutama päivä sitten uskonut, että EU voisi toimittaa Ukrainaan jopa hävittäjiä?
Neljänneksi Putin odotti kotirintaman kiitosta, koska hän voisi ratkaista sodan nopeasti – ja jopa marssittaa television kuvaruutuihin Ukrainan presidentin joko antautuneena tai surmattuna.
Sekään ei ole onnistunut.
Sen sijaan Venäjän omat tappiot lävähtävät yhä useampien venäläisten silmille ulkomaisesta mediasta, somessa kiertävistä kännykkävideoista ja uuden Telegram-kanavan kautta.
Ukrainan sisäministeriön perustaman kanavan kautta omaiset Venäjällä saavat tietoa vangituista sotilaista.
Viidenneksi Putin odotti kotirintaman tuen jatkuvan, koska sota ei liikaa vaikeuttaisi keskivertomoskovalaisten taloutta eikä turvallisuuden tunnetta.
Miten kävikään maanantaiaamuna. Ruplan romahdus, pörssiromahdus, valuuttapako ja Venäjän pankkijärjestelmän kaaos uhkaavat jo kotirintaman vakautta.
Tavalliset venäläiset tuntevat sodan nahoissaan vähintään taloudellisesti.
Venäjä on siis kärsinyt raskaita tappioita ensimmäisen viiden päivän aikana joka rintamalla. Venäjää ajaa umpikujaan nimenomaan Putin, mikä lisää vallanvaihdon mahdollisuutta Moskovassa.
Entinen Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs Michael McFaul on yksi niistä asiantuntijoista, jotka ennustavat, että sota johtaa ennen pitkää Putinin syrjäyttämiseen.
Mitä nopeammin näin tapahtuisi, sen vähemmällä Ukraina, Venäjä ja koko muu maailma selviäisivät.
Tätä todennäköisesti punnitaan nyt myös Putinin lähipiirissä. Heidän on valittava, haluavatko he pysyä vuotavan laivan kyydissä väärällä reitillä keskellä vuosisatamme pahinta myrskyä.
Tämä analyysi on viides sarjassa, jota Yle Uutiset jatkaa Venäjän hyökkäyksen ajan. Pyrimme siihen, että julkaisemme lyhyen mutta samalla syventävän ja asiayhteyksiä valaisevan analyysin joka päivä noin kello 12.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1. maaliskuuta kello 23:een asti.