Hyppää sisältöön

Ravintolarajoitukset poistuvat tänään, mutta yrittäjien haasteet jäivät – mikkeliläisen yrittäjän mukaan alalla on huutava pula työntekijöstä

Noin kaksi vuotta jatkuneen koronapandemian on arvioitu nakertaneen rajusti majoitus- ja ravintola-alan liikevaihtoa. Huolta herättää edelleen se, ettei epidemia ole päättynyt. Myös alan työntekijöistä on pulaa.

Mikkeliläisen ravintola Bar Domin yrittäjä Juha Parkkinen.
Bar Domin yrittäjä Juha Parkkisen mukaan korona-aika on koetellut myös hänen jaksamista ja terveyttä. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ravintolat ja yökerhot saavat taas pitää ovensa auki, sillä niiden anniskelua, aukioloa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja säätelevät koronarajoitukset poistuvat tästä päivästä lähtien.

Mikkeliliäisen Bar Domin yrittäjä Juha Parkkinen kertoo tunnelmien olevan kahtalaiset. Vaikka rajoitukset poistuivat, ei koronapandemia ole vielä päättynyt.

– Ehdottomasti se on askel eteenpäin kaikkinensa, että rajoitukset poistuu. On katsottava tulevaisuuteen optimistisin silmin, Parkkinen toteaa.

Iloa rajoitusten poistumisesta varjostaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seurannut humanitaarinen kriisi.

Sodan vaikutukset tulevat näkymään myös hinnoissa. Parkkisen mukaan jo ennen sotaa hintoja korotti alkoholiverotus sekä esimerkiksi rahtikulujen kasvu.

Työvoimasta tulee olemaan pulaa

Isoin haaste kuitenkin on ravintola-alan pula työvoimasta. Koronapandemian myötä usea työntekijä on hakeutunut muihin töihin ja entistä harvempi hakeutuu takaisin entiselle alalleen.

– Tämä on mennyt ihan alan koulutukseen. Nyt tarkkoja lukuja en osaa sanoa. Mutta jos esimerkiksi aloituspaikkoja on sata koulun penkillä, niin koulutukseen hakeutuu ehkä seitsemän. Se ei tulevaisuuden kannalta näytä kovin hyvälle.

Työperäinen maahanmuutto olisi tässä vaiheessa Parkkisesta akuutti ratkaisu, joskaan senkään suhteen ei maailmantilanne näytä hyvältä.

Pulaa on ravintola-alalla Parkkisen mukaan esimerkiksi kokeista.

– Kun olen seurannut meidän alueen työpaikkoja, niin taitaa jokainen työtalo rekrytä tarjoilija- ja kokkipuolelle porukkaa.

– Olen huomannut, että (alalla) joudutaan riisumaan toimintoja, että aukiolopäiviä tulee vähemmän. Suunnitellut toimenpiteet muuttuukin à la cartestabuffaksi, kun ei ole henkilökuntaa hoitamaan. Nyt ollaan kiperän paikan edessä sen suhteen.

Korona-aika laittanut jaksamisen koetukselle

Parkkisen mukaan viimeisen kahden vuoden aikana myös Bar Domissa on jouduttu venymään useasti. Harmaita hiuksia on tullut ja yöunet jäänyt useasti vähille.

Suomen hallitukselle Parkkisella on terveisiä, vaikka ymmärtää, ettei ajat ole olleet helppoja. Hänestä johtajuus pandemian hoidossa on puuttunut. Parkkinen peräänkuuluttaa jämäkämpää otetta ja selkeämmät säännöt.

– Ei sillä tavalla jaksa kukaan elää siten, että torstaina tulee päätös siitä miten perjantaina mennään. Ihan vaan reilumpia ratkaisuja ja määräajat niille. Sen mukaan kun olisi menty, niin olisi ollut varmasti kaikille helpompi keissi.

Suosittelemme