Suomalaisissa voimalaitoksissa tehdään parhaillaan suunnitelmia venäläisen hakkeen korvaamiseksi. Varautuminen koskee erityisesti ensi talvea, sillä kuluvalle kaudelle varastot riittävät hyvin.
Toistaiseksi hakekuormat Venäjältä ovat kulkeneet normaalisti.
– Näissä oloissa ei pysty sanomaan, mihin tilanne kääntyy, Suomen Bioenergia Ry:n toimialajohtaja Tage Fredriksson toteaa.
Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm arvioi, että hakkeen tulo voi loppua minä päivänä tahansa ja siihen on varauduttu.
– Meillä on varastoja. Tämä kevät ja kesä mennään niillä. Sen suhteen ei ole ongelmaa, hän painottaa.
Voimalaitokset käyttävät muun muassa Venäjältä tuotavaa haketta kaukolämmön tuottamiseen.
Lämmönjakelun osalta ei huoltovarmuus ole tällä hetkellä uhattuna.
– Venäjän tuonti pystytään korvaamaan tavalla tai toisella, Lindholm vakuuttaa.
Samaa sanoo Savon Voiman liiketoimintajohtaja Juha Räsänen. Savon Voiman Joensuussa käyttämästä hakkeesta reilut 40 prosenttia tulee Venäjältä.
– Tilanne on ollut nähtävissä jo viikkoja, joten suunnitelma loppulämmityskaudelle on olemassa.
Venäläistä haketta aiotaan korvata muun muassa turpeella
Kotimaisissa voimalaitoksissa käytettävän venäläisen hakkeen määrä on parin viime vuoden aikana kasvanut.
Suomessa lämmitykseen käytetystä hakkeesta noin neljännes on Venäjältä, mutta sen käyttö alueittain vaihtelee. Venäläistä haketta käytetään paljon erityisesti Itä-Suomessa.
Esimerkiksi Kuopion Energialla venäläisen hakkeen osuus oli viime vuonna noin 25 prosenttia. Alkutalvesta määrä on ollut noin 20 prosentin luokkaa.
Kuopion Energian tuotantojohtaja Peter Seppälä kertoo, että yhtiössä varaudutaan parhaillaan jo ensi talveen ja suunnitelmia mahdollisesta venäläisen hakkeen korvaamisesta on jo olemassa.
Vaihtoehtoja ovat kotimainen hake, turve, kivihiili ja viimeisenä hätävarana öljy.
Akuutin kriisin myötä turpeen käyttöön voidaan joutua turvautumaan nykyistä enemmän. Sitä arvioidaan olevan vielä jonkin verran käytettävissä.
– Käsittääkseni turpeen käyttöä on mahdollista lisätä jonkin verran, jos halutaan hätävaraksi hankkia. Turvekentät ovat kuitenkin osittain jo huonommassa kunnossa eikä entisiä määriä pystytä nostamaan, Suomen Bioenergia Ry:n toimialajohtaja Tage Fredriksson arvioi.
Peter Seppälä kertoo, että Kuopion Energia aikoo käyttää muun muassa omaa turvetuotantoa.
– Sitä ei jarrutella nyt. Ensi kesänä turvetta tuotetaan täysillä.
Seppälä muistuttaa, että turpeen käyttöä on viime vuosina ajettu alas ja turpeen polttamisesta on luvassa päästökaupan myötä merkittäviä kustannuksia.
Kuopion Energia: Emme luo itse pakotteita
Venäläisen hakkeen käytöstä luopumiselle on Ukrainan sodan myötä tullut jonkin verran paineita. Kuopion Energian Peter Seppälä muistuttaa kuitenkin, että he eivät ole itse luomassa pakotteita.
– Ne tulevat valtioiden kautta pakotteina tai vastapakotteina. Meillä on sopimukset haketta tuovien suomalaisten yritysten kanssa ja heille me maksamme, Seppälä sanoo.
Savon Voiman Räsänen ei tässä vaiheessa halua pohtia sitä, luovutaanko venäläisen hakkeen käytöstä kokonaan.
– Ilman muuta tämä on signaali siihen suuntaan, että huoltovarmuutta täytyy perustaa kotimaisille lähteille, Räsänen toteaa.
Aiheesta voi keskustella 5.3. kello 23:een saakka.
Lue lisää: