Hyppää sisältöön

Jos lahjoitat rahaa Ukrainaan, kannattaa kertoa siitä Facebookissa – suomalaiset järjestöt keräsivät hetkessä miljoonia euroja somen ansiosta

Moni järjestö keräsi Ukrainan kriisiapuun Venäjän hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä enemmän rahaa kuin Afganistan-rahastoihin koko kriisin aikana yhteensä.

Unicefin tavoittavuus somessa -grafiikka. Tavoittavuus on noussut alkuvuoteen verrattuna.
Unicef Suomen somepäivitykset ovat tavoittaneet Venäjän hyökkäyksen aikana neljä kertaa enemmän yleisöä Facebookissa ja kahdeksan kertaa enemmän yleisöä Instagramissa kuin alkuvuodesta keskimäärin. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Miika Koskela
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen Unicef keräsi Ukrainan kriisiapuun maanantaihin mennessä yli kaksi miljoonaa euroa. Järjestön mukaan sosiaalisen median joukkovoimasta on ollut keräyksessä apua.

Kriisiapukampanjan aikana Unicef on tavoittanut Facebookissa neljä kertaa enemmän ja Instagramissa kahdeksan kertaa enemmän yleisöä kuin tavallisesti. Vertailu kattaa vain orgaanisen näkyvyyden eli se ei sisällä maksettua mainontaa.

– Unicefin somepäivityksiä on jaettu useita tuhansia kertoja eri kanavissa, ja viestiä ovat levittäneet useat kymmenet somevaikuttajat, viestintäasiantuntija Terhi Bruun sanoo.

Bruunin mukaan reilusta kahdesta miljoonasta eurosta yli kolmannes on kerätty suoraan somen kautta, mutta somen merkitys on sitäkin suurempi. Tekstiviestillä tai nettisivuilla lahjoittaneita ei ole laskettu somelahjoittajiin, vaikka heistäkin moni on voinut tehdä lahjoituspäätöksensä somessa.

Kun hätä tulee lähelle, lahjoitushalukkuus kasvaa

Varainkeruu on lähtenyt paljon nopeammin käyntiin nyt kuin Afganistanin kriisin yhteydessä.

Unicef aloitti Afganistan-keräyksen viime elokuussa, kun ääri-islamistisen Talibanin otti maassa vallan. Afganistanin hyväksi on Suomen Unicefin kautta lahjoitettu tähän mennessä noin miljoona euroa.

Ukrainaan Unicef keräsi neljässä päivässä kaksin verroin rahaa.

Myös kehitysyhteistyöjärjestö Fidan Ukraina-kampanja on käynnistynyt ennätysvauhdilla. Maanantaihin mennessä keräykseen oli lahjoitettu reilut sata tuhatta euroa, mikä on saman verran kuin koko Afganistanin kriisiapukeräyksen aikana.

– En muista kymmenen vuoden urani ajalta yhtään näin paljoa orgaanista somenäkyvyyttä saanutta keräystä. Tähän vaikuttaa varmaankin se, että ukrainalaisten hätä tulee meitä suomalaisia todella lähelle, viestintäpäällikkö Kirsi Koski-Kujala sanoo.

Kirkon ulkomaanapu aloitti Ukrainan kriisiapukampanjan Facebookissa ja Instagramissa perjantaina. Maanantaihin mennessä se oli tavoittanut lähes kolmesataa tuhatta ihmistä, mikä on noin kymmenkertaisesti normaaliin kuukauteen verrattuna. Lahjoituksia järjestö on kerännyt noin miljoonan euron edestä.

Pelastakaa lapset oli kerännyt Ukrainan kriisiapuun tiistaiaamuun mennessä jo reilusti yli puoli miljoonaa euroa. Suomen punainen risti sai viime viikon aikana katastrofirahastoon noin 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia.

Kuvakaappauksia sosiaalisen median rahankeräyksistä.
Avustusjärjestöjen orgaaninen somenäkyvyys on hetkessä moninkertaistunut, koska niin useat käyttäjät ovat jakaneet kampanjapäivityksiä ja kehottaneet lahjoittamaan. Kuva: Kirkon ulkomaanapu ja UN Women Suomi

Somevaikuttajien aktivismi voi laukaista lahjoitusten vyöryn

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas kertoo, että somen joukkovoiman vaikutus voi olla järjestön rahoitukselle käänteentekevää.

Kun ääri-islamistit ottivat vallan Afganistanissa, UN Women sai lahjoitusten vyöryn, vaikka sillä ei ollut keräyskampanjaa edes käynnissä. Neljässä päivässä järjestön toimintaa tuettiin noin kahdensadan tuhannen euron lahjoituksilla, mikä oli yli neljänneksen koko vuoden varainkeruusta.

Hirsikangas sanoo summan kertyneen täysin sen ansiosta, että useat kymmenet näkyvät somevaikuttajat kampanjoivat oma-aloitteisesti järjestön puolesta.

– Kun ihmiset itse puhuvat aktiivisesti kriisistä, jakavat sisältöjä ja kertovat lahjoittaneensa, se tuottaa älyttömästi tuloksia. Mikään somessa tehty aktivismi ei ole liian pientä!

Ukrainan kriisin yhteydessä UN Womenin keräys ei vielä ole tuottanut yhtä suuria tuloksia, mutta keskiviikkoon mennessä kasassa oli kuitenkin yli sata tuhatta euroa.

Hirsikangas arvioi, että kaikki eivät ehkä miellä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan samalla tavalla uhaksi naisten oikeuksia kohtaan kuin Talebanin vallankaappausta, vaikka konfliktitilanteissa naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy.

Juttua varten haastattelun antoivat myös Kirkon ulkomaanavun rahoitusjohtaja Ritka Harju, Suomen punaisen ristin rahoitusjohtaja Sirpa Solehmainen ja Pelastakaa lapset ry:n viestinnän ja varainhankinnan johtaja Sanna Kuusisto.

Voit keskustella aiheesta 3.3. klo 23 asti.

Suosittelemme