K-kauppojen asiakkaat eri puolilla Suomea ovat huomanneet tänään, että jotain puuttuu.
Poissa on tuttu näky: iltapäivälehtien lööpit eli myyntijulisteet.
Esimerkiksi Lappeenrannan Kourulan K-marketissa kauppias Marko Puustinen otatti lööpit pois. Lehdetkin ovat nyt myyntitelineissä nurinpäin.
– Meillä on lööpit tänään poistettu asiakkaiden pyynnöstä, sanoo Puustinen.
Puustinen kertoo, että päätöksellä on ajateltu kaupan nuorta asiakaskuntaa. Pyyntöjä lööppien poistamiseen on tullut erityisesti sosiaalisen median kautta.
– Päätökseen on vaikuttanut tämä sotauutisointi. Haluamme pitää meidän kauppamme neutraalina alueena, sanoo Puustinen.
Puustinen otti lööpit ja lehtien etukannet pois näkyvistä myös kolmesta muusta K-marketistaan.
Kourulan K-kauppa ei ole ainoa market, jossa iltapäivälehdet on poistettu näkyviltä. Kouvolassa esimerkiksi K-market Woikantori on toiminut samoin. Twitterissä on jaettu paljon kiitoksia K-market Littoiselle, joka sijaitsee Turun lähistöllä.
Läheisessä Lappeenrannan Sammonlahden K-supermarketissa telineistä oli poistettu lööpit.
Kauppias Marko Puustinen kertoo, että kyseessä ei ole Keskon valtakunnallinen suositus.
– Jokainen kauppias tekee oman itsenäisen päätöksensä.
Kesko päätti eilen maanantaina, että se keskusliikkeenä lopettaa venäläisten tuotteiden ostamisen – syynä Ukrainan tilanne. Tuotteet katoavat pian myös kauppojen hyllyiltä.
– Ei niitä monta tuotetta olekaan, mutta ne vähätkin otetaan pois myynnistä, sanoo Marko Puustinen.
Kesko ei ohjeista
Kesko kertoo olevansa olevansa tietoinen, että osa kauppiaista on kääntänyt lööpit piiloon. Yleistä suositusta Kesko ei kuitenkaan ole antanut
– Ylipäänsä on vaikea vetää rajoja sen suhteen, milloin lööppejä näytettäisiin ja milloin ei. Lehtien sisältöä arvioivat ja siitä vastaavat lehtien päätoimittajat. Ymmärrämme hyvin lapsia koskevan huolen, mutta toinen näkökulma tähän asiaan on vapaa tiedonvälitys, joka vielä kriisitilanteissa korostuu. Asia on siis hyvin monitahoinen, kertoo Keskon vastuullisuudesta ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Riikka Joukio.
Esimerkiksi R-kioskien auloissa lehdet olivat esillä normaaliin tapaan.
Päätös iltapäivälehtien lööppien poistamisesta ja lehtien kääntämisestä ylösalaisin oli Puustiselle helppo tehdä. Hän myöntää, että sotauutisointi alkaa ahdistaa jo häntä itseäänkin.
– Eihän tämä hyvältä tunnu kenestäkään. Sitä toivoisi, että saisimme kaikki elellä rauhassa täällä maapallolla, sanoo Kourulan K-marketin kauppias Marko Puustinen.
Tarkennettu uutista 1.3.2022 klo 18.29 Sammonlahden K-supermarketin osalta. Siellä lööpit oli poistettu, mutta lehtiä oli telineissä. Alun perin jutussa luki, että lehdet olisi viety telineistä kokonaan pois.
Lisätty 3.3.2022 klo 11.52 Keskon kommentti.