Venäjän pommitusten jälkiä on vaikea katsoa ahdistumatta. Ukrainassa ja muualla kysytäänkin yhä pontevammin, miten länsi voisi tehokkaammin tukea Ukrainaa.
Juuri tähän ahdistukseen Ukraina osaa vedota. Ukrainan mielestä Nato voisi julistaa maan lentokieltoalueeksi ja lähettää koneensa partioimaan Ukrainan ylle. Silloin venäläiset taistelukoneet eivät voisi enää niin helposti iskeä Ukrainaan.
Viimeksi tiistaina Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti Natoa perustamaan lentokieltoalueen. Hän kertoi asiasta CNN:lle ja uutistoimisto Reutersille antamassaan haastattelussa.
Yhdysvaltain reaktio on kuitenkin ehdoton.
Puolustusministeriön Pentagonin tiedottajalta John Kirbyltä kysyttiin maanantaina, harkitseeko Yhdysvallat lentokieltoalueen perustamista Ukrainan ilmatilaan.
Twitterissä julkaisemallaan videolla Kirby kertoo ei-vastauksensa suoraan selkäytimestä alle sekunnissa.
Pentagonin edustaja on selittänyt taustatilaisuudessa, että lentokieltoalueen toteuttaminen tarkoittaisi Yhdysvaltain osallistumista taisteluihin Ukrainassa, ja siihen presidentti Joe Bidenin vastaus on selvä ei.
Vastaus on edelleen ei, vaikka Zelenskyi on vaatinut Bidenilta länttä "hoitamaan osansa" Ukrainan puolustamiseksi.
Asiasta ei kuulemma edes keskustella Pentagonissa, eikä Yhdysvallat tule koskaan perustamaan mitään lentokieltoaluetta Ukrainaan.
Myös Britannin pääministeri Boris Johnson joutui tiedotustilaisuudessaan tiistaina vastaamaan vetoomukseen lentokieltoalueesta.
Johnsonin mukaan lentokieltoalue johtaisi Venäjän taistelukoneiden pudottamiseen, ja sen seurauksia olisi "erittäin vaikea hallita".
Johnson ei sanonut sitä ääneen, mutta hän tarkoitti sotaa Naton ja Venäjän välillä.
Kolmatta maailmansotaa.
Jotta lentokieltoalue olisi uskottava, sen valvojan olisi varauduttava ampumaan ensimmäisenä.
Tästä riskistä huolimatta muun muassa Naton entinen Euroopan-joukkojen komentaja, yhdysvaltalainen Philip Breedlove kannattaa Foreign Policy -lehden artikkelissa lentokieltoalueen perustamista.
Hän kannattaa lentokieltoaluetta, vaikka se vaatisi Venäjän tutkien ja ilmatorjuntaohjusten tuhoamista Ukrainan rajan lähellä.
Ulkopuolisen ei tarvitse olla ehdotuksissaan yhtä varovainen kuin virassa ja vastuussa olevien.
Yhdysvalloilla on kokemusta lentokieltoalueista Irakista, Bosniasta ja Libyasta.
Yhdysvaltain kongressin tutkimusraportin mukaan lentokielto-operaatioiden tulokset ovat olleet vaihtelevia.
Libyan sodan aikaan raportoin Yhdysvaltain AWACS-ilmavalvontakoneen kyydistä Libyan rannikolla. Teknisesti ja sotilaallisesti valvonta toimi, mutta operaation laillisuudesta kiisteltiin.
Ei ihme, että kongressin raportissa kehotettiin tulevia päättäjiä harkitsemaan tarkasti muun muassa lentokiellon oikeudellisia perusteita.
Selkeintä olisi, jos pohjana olisi YK:n turvallisuusneuvoston päätös. Nyt sellaisesta ei kuitenkaan ole toivoa, koska Venäjä on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Veto-oikeudellaan se estäisi päätöksen.
Lentokielto Ukrainassa olisi monella tavalla erilainen kuin aiemmissa operaatioissa. Ensinnäkin se olisi erittäin vaikea, koska alue on niin suuri.
Yhdysvaltalainen kenraaliluutnantti Dave Deptula, joka johti lentokieltoaluetta Irakissa 90-luvun lopussa, arvioi operaation vaativan useita satoja hävittäjiä.
Merkittävämpi ja vakavampi ero on se, että aiemmilla kerroilla Yhdysvallat hallitsi suvereenisti ilmatilaa. Haastajat olivat harvassa ja liikkeellä altavastaajina.
Nyt vastassa olisi Venäjä.
Tähän asti Yhdysvallat on kaikin keinoin vältellyt lentokieltoaluetta tilanteessa, johon myös Venäjä on sekaantunut. Niinpä lentokieltoaluetta ei koskaan nähty Syyrian yläpuolella.
Lentokieltoalueen perustaminen Ukrainaan olisi siis hätkähdyttävä ja erittäin riskialtis päätös.
Lentokieltoalueen valvonta olisi voimankäyttöä, johon Suomessa ulkopolitiikan kärkikaartista olisi valmis ilmeisesti vain ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps). Hän on vaatinut voimakkaasti Venäjän pysäyttämistä.
Siitä Halla-aho sai torut lähes koko poliittiselta kentältä.
Venäjän silmitön hyökkäys aiheuttaa kuitenkin kasvavaa suuttumusta länsimaissa ja lisää painetta harkita jopa lentokieltoaluetta.
Se, mikä vielä tänään on tuntunut poliittisesti mahdottomalta vastatoimelta, saattaa jo huomenna kääntyä mahdolliseksi – se on kuluneen viikon aikana nähty.
Edessä on pelottava päätös suuntaan tai toiseen.
Tämä analyysi on seitsemäs sarjassa, jota Yle Uutiset jatkaa Venäjän hyökkäyksen ajan. Julkaisemme lyhyen mutta samalla syventävän ja asiayhteyksiä valaisevan analyysin joka päivä noin kello 12.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 3. maaliskuuta kello 23:een asti.