Hyppää sisältöön

THL:n Mika Salminen: Koronatilanne on menossa parempaan päin ja normaali elämä on jo hyvin lähellä

THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan mukaan kysymysmerkkejä herättää se, lähtevätkö tartunnat uudestaan kasvuun, kun suurin osa rajoituksista on jo poistettu.

Kuva: Silja Viitala / Yle
Hanna Hanhinen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan koronatilanne on selvästi menossa parempaan suuntaan.

Tapausmäärät ovat Euroopassa laskeneet voimakkaasti ja näyttäisi siltä, että kovin vuodenvaihteen yli kestänyt epidemia-aalto on laantumassa, hän sanoo. Salmisen mukaan pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa suurin tautihuippu näyttäisi olevan saavutettu ja suunta on laskeva, mutta samaa ei voida sanoa vielä koko maasta.

Hän uskoo tautitilanteen rauhoittuvan joka tapauksessa kesällä, mutta keväällä takaisku on vielä mahdollinen.

– Parempaan päin ollaan menossa, se on aika selvää. Kysymysmerkki Suomen kohdalla on se, että onko mahdollista keväällä tulossa vielä takaisku, että tapausmäärät lähtisivät uudestaan kasvuun sen jälkeen, kun oikeastaan suurin osa rajoituksista on poistettu. Se riippuu ihmisten käyttäytymisestä ja myös siitä, kuinka moni on ehtinyt taudin sairastaa rokotusten lisäksi, Salminen pohtii.

Normaali elämä näyttäisi olevan Salmisen mukaan kuitenkin jo olevan hyvin lähellä. Hän muistuttaa, että jos itsellä ja lähipiirillä on rokotukset niin riski vakavalle sairastumiselle on aika pieni.

– Jos vielä hetken aikaa jaksaisi katsoa, mihin suuntaan tämä menee kevään aikana, niin hyvä olisi.

Uusia muunnoksia vielä todennäköisesti tulee

Uusia koronatartuntoja raportoitiin keskiviikkona reilut tuhat. Kaikkiaan tartuntoja on todettu Suomessa pandemian aikana yli 600 000. Omikronmuunnos on Suomessa valtavirus. Salminen uskoo, että uusia muunnoksia tulee vielä.

– Toistaiseksi niitä on ilmestynyt kuuden kuukauden väliajoin. Virus on ominaisuuksiltaan sellainen, että siihen tulee uusia variantteja. Meillä on väestö hyvin rokotettu ja moni on taudin sairastanut niin varianttien merkitys ei ole loppujen lopuksi kovin suuri ainakaan vakavien sairastumisten suhteen, Salminen sanoo.

Rokotteiden ottaminen hidastunut, mutta sille löytyy syy

Kolmesti rokotettujen määrä on kasvanut viime aikoina hitaasti. Tällä hetkellä Suomessa kolme koronarokotetta on saanut noin puolet koko väestöstä.

Salmisen mukaan sama trendi on nähtävissä muualla Euroopassa ja siihen on olemassa syynsä.

– Rokotteiden ottaminen on hidastunut. Yksi syy on, että niin moni on hiljattain sairastanut taudin. Mekään emme suosittele sairastetun taudin jälkeen kolmannen annoksen ottamista, koska se menisi (siinä tilanteessa) hukkaan, Salminen sanoo.

THL:n mukaan kahden rokoteannoksen jälkeen saatu tartunta itsessään tehostaa rokottamalla saatua immuniteettia.

Salmisen mukaan kaikkein haavoittuvimmat riskiryhmät on jo hyvin kattavasti rokotettu.

Maskisuositus yhä voimassa

Koronarajoituksia purettiin helmikuussa. Ravintoloita koskevat rajoitukset puolestaan poistuivat tiistaina. Ravintolat ja yökerhot voivat taas pitää ovensa auki, sillä niiden anniskelua, aukioloa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja säätelevät koronarajoituksia ei enää ole.

THL:n Mika Salmisen mukaan nykyinen maskisuositus on yhä voimassa, mutta pohdinnassa on myös kevennyksiä.

– Vähitellen tässä mennään siihen suuntaan, että suosituksista tulee enemmän neuvoja sen suhteen, missä tilanteissa maskia kannattaa harkita. Varmaan osa ihmisistä käyttää pidempäänkin.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 3.3. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Koronaepidemian päivittyvään seurantaan pääset tästä

Katso oman kuntasi koronatilanne ja rokotuskattavuus

Suosittelemme sinulle