Hyppää sisältöön

Kuusi teosta kilpailee Lasten Luku-Varkaus -palkinnosta

Valtakunnallinen kirjallisuuspalkinto jaetaan tänä vuonna jo 22. kerran. Voittajakirjan valitsee kuusihenkinen lapsiraati. Lasten Luku-Varkaus-palkinto on 3 500 euroa.

Vuoden 2022 Vekara-Varkaus-lastenkirjallisuuspalkinnon ehdokaskirjat pöydällä.
Lasten Luku-Varkaus -palkinnosta kilpailee vuonna 2022 kuusi kirjaa. Kuva: Vekara-Varkaus / Heli Laitinen
Jukka Eskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtakunnallisen Lasten Luku-Varkaus -kirjallisuuspalkinnon tämänvuotiset finaalikirjat on julkistettu.

Voitosta kilpailee kuusi teosta ja finaalikirjat on suunnattu 3-6 luokkalaisille lapsille. Palkinnon saa vuosittain Suomessa ja suomenkielellä julkaistu lastenromaani.

Esiraati kävi läpi noin 50 lastenromaania. Voitosta kilpailevat Helena Immosen Näkymätön Milanna, Sara Kronholmin ja Sisko Latvuksen Ihan vege ja parrakas Sulo sekä Sari Peltoniemen Vaihdokkaat.

Ehdolla ovat myös Mike Pohjolan Maailman hauskin, Katariina Romppaisen Juho Jupiter Juusola ja Maami Snellmanin Merena ja lumottu peili.

Voittajakirjan valitsee Varkauden alakouluja edustava kuusihenkinen lapsiraati. Luku-Varkaus-palkinto on suuruudeltaan 3 500 euroa.

Voittajakirja julkistetaan 15. kesäkuuta Vekara-Varkaus festivaaliviikolla. Luku-Varkaus-kirjallisuuspalkinnon historia ulottuu vuoteen 2001. Stora Enso ja Varkauden kaupunki perustivat palkinnon tuolloin.

Suosittelemme