Hyppää sisältöön

Pasilan poliisilaitoksen ruuhka "ennennäkemätön" − passia jouduttu jonottamaan ulkona, asiakkaita päivässä yli 800

Poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet lähes joka puolella Suomea. Ruuhkien syynä ovat korona-aikana vanhentuneet passit.

Pasilan poliisitalon edustalle on muodostunut jono.
Helsingissä Pasilanraition toimipiste ruuhkautui perjantaina. Kuva: Sakari Piippo / Yle
Otso Karhu,
Nina Svahn
Avaa Yle-sovelluksessa

Monet Suomen poliisilaitosten lupapalvelut ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet pahasti.

Helsingin poliisilaitoksen mukaan sen Pasilanraition toimipisteellä on ollut perjantaina ennennäkemätön ruuhka, poliisi tiedottaa. Jonot ovat venyneet ulos asti, ja jonotusaika on saattanut kestää yli kaksi tuntia.

Pasilanraition toimipisteellä on ollut koko viikon ajan yli 800 asiakasta päivässä.

− Jos ei ole aivan pakottavaa tarvetta hakea passia nyt, niin ei kannata tulla tänään paikan päälle. Tänään asiakkaita on ollut aamusta lähtien niin paljon, että vastaavaa ruuhkaa ei ole ennen nähty, toteaa ylikomisario Pekka Kallio tiedotteessa.

Ruuhkia lähes koko maassa

Myös Espoon pääpoliisiaseman lupapalvelut ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet. Ajan saamista passia tai henkilökorttia varten voi tällä hetkellä joutua odottamaan kolme kuukautta.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan asiakkaiden on varauduttava tuntien jonotukseen myös vuoronumeroa käytettäessä. Espoossa vuoronumeroasiakkaita on niin paljon, että vuoronumeroiden jakelu joudutaan lopettamaan kello 15, jotta kaikki asiakkaat ehditään ottaa vastaan.

Raaseporissa jono on neljä viikkoa, Lohjan poliisiasemalla kuusi. Kirkkonummen poliisiaseman lupapalvelu jouduttiin sulkemaan helmikuun puolivälissä ruuhkan vuoksi.

Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti tänään, että sen lupapalvelut Vantaalla ovat ruuhkautuneet. Ilman ajanvarausta odotusaika on useita tunteja.

– Passia ja henkilökorttia ei kannata hakea seuraavien päivien aikana ellei se ole välttämätöntä, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Markku Koskimäki tiedotteessa.

Pitkistä jonoista ovat raportoineet Uudenmaan lisäksi ainakin Sisä-Suomen, Itä-Suomen, Lounais-Suomen, Oulun, Pohjanmaan ja Etelä-Savon poliisilaitokset.

Pohjanmaalla passin saaminen kestää kolmesta kahdeksaan viikkoa.

- Asiakkaat ovat todenneet, että siltä varalta passi on tultu uusimaan, jos täytyy paeta maasta, sanoo Pohjanmaan poliisin lupapalveluyksikön johtaja Hans Snellman.

Koskimäen tavoin Snellman kehottaa hakijoita malttiin ja varaamaan ajat verkossa: jonotusaika poliisiasemalla voi olla jopa puolitoista tuntia.

Oulussa ensimmäiset vapaat ajat passihakemukseen ovat vasta huhtikuun puolivälin jälkeen. Turussa seuraavat vapaat henkilökortteja ja passeja koskevat asiointiajat menevät kesä-heinäkuun vaihteeseen. Itä-Suomen poliisi järjesti ylimääräisen lupapalvelupäivän vain asiakirjojen uusijia varten.

Poliisi kehottaakin seuraamaan peruutusaikoja, joita vapautuu lähes päivittäin.

Ruuhkat johtuvat passihakemuksista

Ruuhkien syynä ovat passihakemukset. Korona-aikana matkustelu oli pitkälti pannassa, joten useat passit ovat ehtineet vanhentua. Myös hiihtolomaviikko ja lähestyvä kesälomakausi lisäävät passihakemusten määrää.

Jos passi tai henkilökortti on vanhentunut yli vuosi sitten, on asiakirjat uusittava poliisin lupapisteellä. Tällöin on myös annettava sormenjäljet uudelleen.

Helmikuun alussa Suomessa oli noin 250 000 ihmistä enemmän ilman passia tai henkilökorttia kuin kaksi vuotta sitten. Lisäksi tuolloin noin 138 000 alaikäistä oli ilman passia.

Lupapäällikkö neuvoo ennakoimaan

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lupapäällikkö Leena Höyrysniemi kehottaa ennakoimaan matkustusasiakirjojen vanhenemisen ja uusimaan ne ajoissa.

− Esimerkiksi kevennetty menettely, jossa asiakas välttyy asioinnilta poliisiasemalla, onnistuu, mikäli asiakas on jättänyt biotunnisteet kuuden vuoden sisällä ja nimi- ja henkilötiedot ovat pysyneet samoina. Nyt onkin hyvä kotona miettiä, milloin on edellisen kerran käynyt poliisiasemalla, Höysniemi sanoo tiedotteessa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan ruuhkat jatkuvat todennäköisesti vielä "hyvän aikaa". Lupapäällikkö toivoo asiakkailta kärsivällisyyttä.

− Kiitostakin haluamme asiakkaille antaa. Todella monet laittavat hakemuksen sähköisesti poliisin toiveiden mukaisesti, ja tämä nopeuttaa käsittelyä paljon.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 5. maaliskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Kymmenet tuhannet jättivät passin vanhenemaan, kun pandemia alkoi – nyt poliisin palvelupisteet ovat täynnä passin uusijoita

Ehtikö passi vanhentua korona-aikana? Loppuvuoden matkustussuunnitelmat voivat tyssätä lupapalveluiden ruuhkaan

Poliisi järjestää ylimääräisen lupapalvelupäivän Iisalmessa, Mikkelissä ja Varkaudessa – mutta vain passin tai henkilökortin hakijoille

Oulun poliisilaitoksen alueella passihakemusten määrä on tuplaantunut viime vuoteen verrattuna

Pohjanmaan poliisin lupapalveluiden ruuhkaa helpotetaan lisätyövoimalla – osalla paikkakunnista kahden kuukauden jonot

Suosittelemme