Suomen sijainti Ukrainassa sotaa käyvän Venäjän rajanaapurina vaikuttaa siihen, miten houkuttelevana matkailumaana Suomi näyttäytyy. Kriisin venyessä vaikutukset voivat muuttua vakavammiksi, pelätään Visit Finlandissa.
Tilanne oli jo paranemassa, sillä talvikausi 2021–2022 oli Lapissa onnistunut ja kevät ja kesä näyttivät Suomen kannalta valoisilta, kertoo Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.
Sodan alettua matkailussa on pudottu uuteen epävarmuuden kuoppaan. Visit Finland saa tällä hetkellä paljon kyselyjä tilanteesta sekä matkanjärjestäjiltä että kansainvälisiltä medioilta, ja jopa matkojen peruutuksia on tullut jonkin verran.
– Kyselyjä tulee siitä, mikä tilanne on, voiko Suomeen tulla ja mitä täällä vaikuttaa. Tämä on vakava kriisi, ja pelkäämme, että vaikutuksia tulee olemaan, Hietasaari kertoo.
Myös Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen kertoo saaneensa useammasta Pohjois-Suomen maakunnasta tietoja matkojen peruuntumisista. Tilanne ei ole vielä dramaattinen, mutta huoli kasvaa.
– Huolestuttaa, miten seuraavien sesonkien käy. Varmasti koko Euroopassa matkailuhalut vähentyvät, mutta painaa sekin, että Suomi on Venäjän rajanaapuri, toteaa Pasi Vartiainen.
Peruuntumisia on tullut ainakin Lapin ja Helsingin kohteisiin.
Lue myös: Vain muutama ulkomaalainen ryhmä perunut tulonsa Lappiin Ukrainan sodan takia
Muutosta on tapahtunut jo pitkään
Sotkamon Vuokatin matkailukeskuksen toimitusjohtaja Juha Kuosa kertoo, että varaustilanne on tällä hetkellä hyvä, eikä huoli turvallisuustilanteesta näy suoraan.
Vuokatissa on ollut onnistunut alkuvuosi ja ulkomaalaisia matkustajia on ollut paljon. Toistaiseksi matkoja Vuokattiin ei ole peruttu sodan vuoksi.
Käynnissä olevaan kauteen tilanne ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa myöskään siksi, että talvilomakausi on hyvin paljon myös kotimaisten matkailijoiden varassa. Vuokatissa on kuitenkin myös paljon urheilijoita Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta.
– Jokainen voi aavistaa, miten tämä vaikuttaa. Se suunta tyrehtyy täysin, Kuosa toteaa.
Kuosan mukaan venäläisten matkailu oli ennen Ukrainan kriisiä merkittävä, mutta muutosta on tapahtunut jo pitkään.
– Ihmiset keskittyvät nyt ihan ydinasioihin, oman perheen ja tulevaisuuden turvaamiseen. Toivottavasti tilanne on mahdollisimman nopeasti ohi.
Kansainväliset matkailijat palasivat myös Kuusamon Rukalle varsin runsaslukuisina. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on seurattu huolestuneina.
– Olemme tietenkin huolissamme ennen kaikkea nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta, mutta myöskin elinkeinostamme. Kyllähän tällainen epävarmuus vaikuttaa ihmisten mielialaan ja valmiuteen matkustaa ulkomaille, kertoo Ruka-Kuusamon matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors.
Lindfors ei ole saanut tietoa turvallisuustilanteesta johtuvista peruutuksista Ruka-Kuusamossa. Kyselyjä asiasta on tullut jonkin verran. Hän katsoo kaikesta huolimatta tulevaisuuteen toiveikkaana.
– Kyllä tässä pitää olla vahva usko siihen, että maailmantilanne stabilisoituu ja varovaisuus Suomeen matkustamista kohtaan vähenee. Haluaisin olla positiivisella mielellä ja uskoa, että tilanne Ukrainassa saadaan ratkaistua rauhanomaisesti.
Suomen turvallisuustilanne näyttää kauempaa katsottuna erilaiselta
Visit Finland on lopettanut markkinointitoimenpiteet Venäjällä. Johtaja Kristiina Hietasaari arvelee, että kun turisteilla on varaa valita, he todennäköisesti matkustavat Euroopassa mieluummin läntisempiin kohteisiin kuin Venäjän rajanaapurimaihin.
Visit Finlandissa tiedetään, että peruuntumisia ja epäröintiä matkaan lähdön suhteen on tullut esimerkiksi Yhdysvalloista. Sama tilanne oli myös Krimin valloituksen aikaan.
Pandemia oli rankka ja pitkä, eikä tulevaisuus näytä valoisalta. Nyt huoli on Euroopan turvallisuuden lisäksi myös kotimaisten yritysten selviämisessä. Mitä pidempi kriisistä tulee, sitä syvemmälle upotaan.
– Vaikuttaa todella huolestuttavalta, Hietasaari kiteyttää.
Tarkkaa näyttöä siitä, millaiset vaikutukset tulevat olemaan, ei vielä ole. Esimerkiksi lentovarausten tilanne alkaa konkretisoitua ja päivittyä lähiviikkojen aikana.
Kauempaa katsottuna Suomen turvallisuustilanne voi näyttää epävarmemmalta kuin mitä se on, ja tämänhetkinen tilanne voi hidastaa matkustusintoa Suomeen pidemmällä tähtäimellä.
Epävarmuus tulevasta voi esimerkiksi jarruttaa alan investointeja. Finnveran Pasi Vartiainen toivoo, että tämänhetkinen tilanne korkeintaan viivästyttäisi niitä, sillä suomalaisen matkailun vetovoima on kuluneen talven aikana osoittautunut vahvaksi.
– Huoli on siitä, miten turvallisena investointipaikkana Suomi nähdään tässä tilanteessa. Pelko voi vaikuttaa matkailu- ja investointipäätöksiin, Vartiainen toteaa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun matkailusta Yle Tunnuksella tiistaihin 8.3. kello 23 saakka.