Hyppää sisältöön

Suomen tennismiehille kitkerä Davis Cup -tappio, Belgia vahvempi viimeisissä kaksinpeleissä

Suomi hävisi tenniksen Davis Cup -maajoukkuekilpailun lopputurnauskarsinnassa Belgialle otteluvoitoin 2–3.

Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori pomppaavat ilmaan ja puskevat rintansa vastakkain.
Tässä vaiheessa näytti vielä hyvältä Suomen kannalta. Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori pomppaavat ilmaan ja puskevat rintansa vastakkain nelinpelivoiton merkiksi. Kuva: Lehtikuva
STT–Yle,
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Otto Virtanen hävisi ratkaisevassa päätösottelussa Zizou Bergsille 4–6, 0–6. Belgia eteni syksyllä pelattavaan 16 parhaan maan lopputurnaukseen. Suomi taistelee puolestaan ensi syksynä Davis Cupin maailmanlohkon ykkösryhmäpaikastaan.

Perjantaina Belgian ykkösmiehen David Goffinin vielä vahvasti haastanut Virtanen oli maailmanlistalla sijalla 163 olevaa Bergsiä, 22, vastaan altavastaaja läpi ottelun.

Virtasen oma listasijoitus on 405:s. Bergs ei jättänyt suomalaishaastajalleen mahdollisuuksia omalla syötöllään, sillä belgialainen voitti peräti 87 prosenttia (27/31) omista ykkössyötöistään.

– Urani isoin ottelu ja isoimmat paineet. Olin luottavainen ennen ottelun alkua, mutta alun muutamia tiukkoja pelejä lukuun ottamatta ei pelissä ollut oikein jännitettävää. En saanut lyöntejä kenttään ja vastustajani pelasi hyvin, puhisi Virtanen pettyneenä.

Hieno nelinpelivoitto nosti tunnelmaa

Suomi siirtyi lauantaina Espoossa makealla nelinpelivoitolla maaottelussa 2–1-johtoon. Päätöserän 4–5-tappiotilanteessa Suomi selvitti Heliövaaran syöttövuorolla kaksi Belgian ottelupalloa. Ottelu ratkesi katkaisupelissä Goffinin kaksoisvirheeseen.

– Tässä ottelussa oli kaikkea: tunnetta, tasoa ja draamaa. Aivan uskomaton ottelu, yksi urani hienoimmista hetkistä. Ei tällaista tunnetta saa ATP-kiertueella, maaottelut ovat täysin ainutlaatuisia, Heliövaara totesi.

Emil Ruusuvuori lyö palloa.
Emil Ruusuvuori lyö palloa. Kuva: Tennisliitto

Belgia voitti lopulta kaksi viimeistä kaksinpeliä ja sinetöi niillä voittonsa. Emil Ruusuvuori taipui ykköspelaajien kohtaamisessa David Goffinille 4–6, 2–6. Ruusuvuori kukisti Goffinin (ATP-68) parisen viikkoa sitten Dohassa pelatussa ATP-turnauksessa.

– Oli ihan eri Goffin vastassa kuin muutamat viikot sitten Dohassa. Hän liikkui älyttömän hyvin, eikä tehnyt juurikaan virheitä. Uskomattoman tarkasti hän löi ja pelasi kokonaisuudessaan ehjän pelin. Kaikkeni jätin kentälle, ei jäänyt siitä kiinni, Ruusuvuori kehui vastustajaansa Tennisliiton tiedotteessa.

Suomi yritti neljännen kerran pääsyä Davis Cupin korkeimmalle tasolle – 16 joukkueen lopputurnaukseen. Edellisen kerran Suomi oli vastaavassa tilanteessa vuonna 2002, jolloin Hollanti oli vahvempi.

Suosittelemme