Ukrainan sota on saanut yritykset varovaisiksi. Yrityksille lainoja, takauksia ja vientitakuita myöntävän Finnveran rahoitukselle näytti vielä alkuvuodesta olevan hyvin kysyntää ja yritykset olivat lähdössä toteuttamaan kasvusuunnitelmia, mutta tilanne muuttui Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Yrityksissäkin halutaan hieman katsoa, miten tämä vaikuttaa liiketoimintaan, vaikka sillä ei olisikaan suoria kytköksiä Venäjään tai Ukrainaan. Tällä hetkellä on hieman sellaista odottavaa varovaisuutta, mikä on mielestäni sääli, koska vuosi lähti positiivisessa vireessä käyntiin, kertoo Kanta- ja Päijät-Hämeestä vastaava Finnveran Sisä-Suomen aluejohtaja Juha Ketola.
Ketolan mukaan on luonnollista, että yritykset jarruttavat nyt investointeja. Hän kuitenkin toivoo, että innokkuus investoida jatkuisi.
– Rohkaisisin yrityksiä katsomaan valoisasti eteenpäin tästä synkästä tilanteesta huolimatta. Kun korona alkoi hellittää ja matkustusrajoitukset poistuiva, maailmantaloudessakin alkoi selvästi vireä aikakausi ja siinä on hyvä olla mukana.
Koronakeväältä tutut keinot käytössä
Ketola toteaa, että investointeja toteuttamalla yritys voi varmistaa kilpailukykyä ja toimitusvarmuutta. Finnvera on valmis auttamaan myös niitä yrityksiä, joiden liiketoimintaan maailman tapahtumat aiheuttavat tilapäisen häiriön.
Hän vertaa tilannetta kevääseen 2020, kun koronarajoitukset veivät liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi ravintola-alalta. Nyt toiminta uhkaa pysähtyä Venäjän-kauppaa tekevillä yrityksillä.
– Jos liiketoiminnalla tiedetään olevan edellytyksiä jatkua, niin kyllä me olemme tällaisen kuopan yli turvaamassa yrityksen kassan riittävyyden rahoituksen keinoin.
Finnveran lisärahoitus voi aluejohtaja Juha Ketolan mukaan olla mahdollinen myös tilanteissa, joissa raaka-aineiden tai komponenttien saatavuus on heikentynyt, mutta tilauksiin vastatakseen yritys tarvitsee riittävästi tavaraa varastoon. "Hamstraaminen" ei kuitenkaan käy.
– Sellaista Finnvera ei lähde rahoittamaan, jos joku ryhtyy spekuloimaan raaka-aineiden hinnannousulla ja tekee hankintoja, jotka eivät suoranaisesti liity liiketoimintaan tai ovat ylimitoitettuja, Ketola toteaa.
Päijät-Hämeessä kuhinaa investoinneissa, Kanta-Hämeessä yrityskaupoissa
Finnvera kertoi tiistaina viime vuonna myöntämästään rahoituksesta Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä.
Yritysten into investoida näyttää kasvaneen Päijät-Hämeessä. Finnveran rahoittamien investointien määrä nousi vuonna 2021 edellisvuodesta.
Iso osa summasta koostuu Koskisen Oy:n sahan laajennuksesta, mutta investoinnit lisääntyivät muutoinkin.
Kantahämäläiset yritysten tarve hyödyntää Finnveran rahoitusta laski kokonaisuudessaan vuonna 2021. Rahoituksen tarve nousi koronaepidemian alkamisvuonna 2020, mutta palasi jälleen sitä edeltävälle tasolle.
Yritysten into investoida näyttää laskeneen Kanta-Hämeessä. Sen sijaan Finnveran rahoittamien omistajavaihdosten määrä kasvoi.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.