Ankkateoksistaan tutuksi tullut Kaj Stenvall on viettänyt koronavuosina hissukseen taiteilijaelämää Turun Ruissalossa.
Joulukuun puolella Stenvall alkoi epäillä, että jotain ikävää alkaa taas idästä kuulua. Pelko toteutui helmikuun lopulla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Tuska tarttui taiteilijaan syvästi.
– Ensimmäinen päivä oli täydellinen lamaantuminen. Sitten ajattelin, että alan tehdä yhä aktiivisemmin maalauksia, jotka käsittelevät Venäjän hyökkäystä ja Ukrainan selviytymistä, taiteilija avautuu.
Nopealla aikataululla Ruissalon maalausateljeessa alkoi syntyä teoksia, joissa pääosissa esiintyvät Vladimir Putin ja Ukrainaa johtava Volodymyr Zelenskyi. Nyt öljyvärimaalauksia on kuivumassa vieri vieressä pitkin ateljeen lattiaa. Kuvia löytyy myös netistä.
– Ennen kaikkea se on ollut minulle tapa, jolla olen saanut ahdistuksen jollain tasolla pois, Stenvall sanoo.
Taiteilija myöntää, että olon helpottumisen lisäksi Putinista maalaaminen on pitänyt hänet aktiivisena ja siitä on tullut tyydytystä ja hyvän olon tunnetta.
– Ja jos se vielä saavuttaa hyvää vastakaikua, niin kyllä se merkitsee paljon ja ylläpitää omaa virettä, Stenvall jatkaa.
Pientä jekkua joka kuvassa
Kaj Stenvall ei taltioi kokemaansa kameran tavoin. Jokaisessa kuvassa on jotain tvistiä tai itselle tuttuja lisättyjä elementtejä. Yhdessä maalauksessa Putin esimerkiksi istuu tutun pitkän pöydän päässä, mutta pöydän toinen pää on symbolisesti vajonnut lattian tasolle.
Toisessa maalauksessa Putin on pukeutunut valkoiseen pukuun. Kolmannessa teoksessa taas Zelenskyi katsoo päättäväisesti oikealle ja samalla Putin katoaa takavasemmalle.
Ehkäpä synkimmässä kuvassa sumeasilmäinen Putin nojaa nyrkkiinsä lopen uupuneena.
Traagista ironiaa
Stenvall käyttää kuvissaan Putinista ironiaa ja huumoria. Hauskuutta teoksista on vaikea löytyy, traagisuutta kylläkin. Stenvalllin maalaukset eivät ole uutiskuvia, mutta ne puhuttelevat toisella tavalla.
– Käsin tehty öljyvärimaalaus viestittää kuvan takana olevasta henkilöstä enemmän kuin valokuva, Stenvall tiivistää.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 10.3. kello 23.
Lue myös: