Hyppää sisältöön

Pieni lukio käyttää järeitä keinoja houkutellakseen opiskelijoita, ja se tepsii: espoolainen Lumi Renvall valitsi Sysmän

Opiskelijakatoa vastaan taistelevat pienet lukiot haalivat opiskelijoita erikoistumismahdollisuuksilla ja eduilla. Sysmä aikoo houkutella nuoria jäämään tarjoamalla lukio-opintoja jo peruskoulussa.

Sysmän e-urheilulinja ja opiskelijoille tarjottavat hyvät edut houkuttelivat Lumi Renvallin pääkaupunkiseudulta mökkipaikkakunnan pieneen lukioon. Kuva: Tuija Veirto / Yle
Tuija Veirto

Kun espoolainen Lumi Renvall mietti viime keväänä lukiovalintaa, hän päätyi reilun 3 600 asukkaan Sysmään Päijät-Hämeeseen. Mökkipaikkakunta oli tuttu, lukion e-urheilulinja vaikutti kiinnostavalta ja edut olivat houkuttelevia.

– Läppäri annetaan omaksi, autokoulusta maksetaan teoria- ja ajotunnit, uimahallin ja kuntosalin käyttö on ilmaista ja asumiskustannukset kohtuulliset, Renvall luettelee.

Toisen vuosikurssin lukiolainen Lauri Hildén päätti jäädä lähilukioon. Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja kertoo miettineensä muitakin vaihtoehtoja paikkakunnilta, joihin tähtää jatko-opintoihin.

– Oli kuitenkin luontevaa jäädä vielä Sysmään. Voin asua kotona ja keskittyä opiskeluun, eikä opintojen ulkopuolisista asioista tarvitse stressata sen enempää, sanoo Hildén.

Sysmän lukion rehtori Simo Sinervo ennustaa, että tulevaisuudessa myös perus- ja lukio-opetuksen raja alkaa pienemmillä paikkakunnilla kadota. Se nopeuttaisi valmistumista.

– Meillä on tarkoitus avata lukiokursseja niitä perusopetuksen puolella haluaville. Tätä ei käsittääkseni ole vielä muualla kokeiltu.

Sopivat puitteet kokeilulle tarjoaa ensi syksynä valmistuva uudisrakennus ja yhtenäiskoulu, jonka rehtorina Sinervo myös toimii.

Kilpailu voi johtaa pudotuspeliin

Oppivelvollisuuden laajennus 18 ikävuoteen toi mukanaan toisen asteen opintojen ja siihen tarvittavien välineiden maksuttomuuden. Läppärietu meni, mutta moni lukio tarjoaa muita täkyjä opiskelijamääränsä kasvattamiseksi.

Lukioiden määrä on vähentynyt 2000-luvulla sadalla, mutta tähän asti pitkälti saman paikkakunnan lukioiden yhdistymisen seurauksena.

Kuntaliiton lukioasiantuntija Kyösti Värri pelkää kilpailun kovaa hintaa. Kun ikäluokat jatkossa edelleen pienenevät, edessä saattaa olla lukioiden pudotuspeli. Se tietäisi tällä hetkellä vielä toimivan lukioverkon rapautumista.

Pitäisi ajatella koko seutukuntaa ja hakeutua yhteistyöhön, jotta jokaiselle nuorelle saavutettavissa olevat ja laadukkaat lukiopalvelut saataisiin säilytettyä.

Värrin mukaan kuntien kannattaa miettiä yhdessä naapurikuntien kanssa, kuinka opetus jatkossa järjestetään. Keinoja on lähi-, etä- ja monimuoto-opetuksesta kaikkeen siltä väliltä.

– Seinät eivät ole tärkeitä, laadukas ja monipuolinen opetus on, Värri toteaa.

Lauri Hildén jäi kotikunnan lukioon, koska hän voi asua kotona ja keskittyä täysin opiskeluun. Kuva: Tuija Veirto / Yle

Uusia opiskelijoita ulkomailta

Sysmässä uskotaan yhteistyöhön, eikä kilpailua nähdä pitemmän päälle järkevänä. Usko oman lukion säilymiseen on korkealla.

– Täältä on pitkä matka muualle. On viisasta, että kunnassa on fyysisesti olemassa lukio, toteaa rehtori Simo Sinervo.

Hän uskoo, että pieni lukio on monelle muualta tulevallekin vaihtoehto isomman lukion sijaan. Kunnan resurssit riittäisivät 60–70 opiskelijasta huolehtimiseen.

Siihen on vielä matkaa.

Lukion opiskelijamäärä käväisi muutama vuosi sitten alhaalla kipurajoilla 27 opiskelijassa. Nyt oppilaita on 37. Heistä vain puolenkymmentä tulee muualta.

Pelastus lukioiden oppilasmäärän kasvattamiseen löytyy Simo Sinervon mukaan Suomen rajojen ulkopuolelta.

– Kansainvälisten opiskelijoiden tulo Suomeen olisi järkevää avata lukioiden kautta. Suomen kielen oppiminen ja integroituminen yhteiskuntaan tapahtuisi varmemmin kuin nyt esimerkiksi korkeakoulujen englanninkielisistä ohjelmista.

Rehtorina syksyllä Sysmässä aloittanut Sinervo on käynnistänyt yhteistyön maailmalla jo toimiviin yhteistyökumppaneihin asian edistämiseksi.

– EU-maissa ja niiden ulkopuolella kauempanakin on kiinnostuneita lähtijöitä ja siellä on toimijoita, joihin meillä on yhteydet, Sinervo sanoo.

Muun muassa Angry Birds -pelistä tunnettu yrittäjä Peter Vestgerbacka on mukana Finest Future -yrityksessä, joka on välittänyt ulkomailta nuoria suomalaislukioihin.

Voit keskustella aiheesta lauantai-iltaan klo 23:een saakka.

Lue myös:

Pienet lukiot erikoistuvat houkutellakseen opiskelijoita – Pudasjärvellä alkaa futsal- ja lentopallolinja, tarjolla myös lentolupakirja

Pello tarjoaa lukiolaisille ajokortin, mutta myös muut pikkukunnat kilpailevat opiskelijoista: Tablettitietokone, ilmaista asumista tai 500 euroa

Lukiot houkuttelevat opiskelijoita läppäreillä, ajokorteilla ja jopa vuokra-asunnoilla, kun nuorten määrä vähenee – katso oman kuntasi kehitys

Suosittelemme sinulle