Kun rallin MM-sarja jatkuu huhtikuussa Kroatiassa, starttaa keulapaikalta Toyotan suomalaisnuorukainen Kalle Rovanperä. Rovanperä, 21, johtaa MM-sarjaa 14 pisteellä ennen Hyundain Thierry Neuvillea.
Helmikuussa Rovanperä tykitti upeasti Ruotsin MM-rallin voittoon ja toisti isänsä Harrin vuonna 2001 tekemän tempun.
Rallikausi alkoi Monte Carlossa tammikuussa, jolloin voiton Hyundailla vei 48 vuotta täyttänyt ranskalaismestari Sebastien Loeb. Hänestä tuli rallihistorian vanhin osakilpailuvoittaja. Toiseksi sijoittui 38-vuotias Loebin maanmies Sebastien Ogier. Kumpikaan ranskalainen suurmestari ei kuitenkaan aja enää täyttä kautta.
Alkukaudesta tärkeintä on ollut luotettavuus
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoo, että jo Monte Carlossa nähtiin Toyotan luotettavuutta ja vauhtia. Voitto jäi kuitenkin nappaamatta, kun Ogier koki rengasrikon.
– Se oli pettymys, mutta sitten Ruotsissa Kallen voitto ja Esapekka Lapin kolmossija nostivat tiimimme profiilia paljon. Se tarkoitti myös, että merkkimestaruustaistossa saatiin aika hyväkin kaula, Latvala iloitsee.
Kahden kisan perusteella Toyota on vahvasti kiinni tavoitteissaan, mutta Latvala uskoo, että kilpailu koventuu varsinkin, kun Hyundai nostaa tasoaan.
Rallikausi 2022 alkoi suurten kysymysmerkkien keskellä, kun siirryttiin hybridiaikakauteen ja Rally1-autoihin. Latvala korostaakin Toyotan alkukauden luotettavuuden merkitystä.
– Meillä on ollut aika vähän ongelmia. Se on ollut meidän vahvuutemme. Kaikilla on toki ollut joitain pieniä ongelmia, mutta meillä ei ole ollut sellaisia, että auto olisi joutunut keskeyttämään.
– Siihen yritimme panostaa, että automme olisi luotettava. Nyt on vasta ruvettu enemmän keskittymään esimerkiksi jousituksen hienosäätämiseen ja alettu hakemaan parempaa suorituskykyä autosta. Siinä mielessä olemme onnistuneet alkukaudesta, Latvala niputtaa.
"Täytyy myöntää, että Kalle johtaa sarjaa" – kevään sorarallit iso haaste
Suomessa on pohdittu, tuoko Kalle Rovanperä Suomeen seuraavan rallin maailmanmestaruuden. Marcus Grönholm voitti tittelin 2002, mutta sen jälkeen mestaruus on mennyt kerran Norjaan (Petter Solberg), kerran Viroon (Ott Tänak) ja peräti 17 kertaa Ranskaan (Loeb tai Ogier). Tai paremminkin kysymys on kuulunut: milloin Rovanperä kaivatun mestaruuden tuo?
– Kun viime kauden lopulla puhuttiin Kallen mestaruusmahdollisuuksista, sanoin, että 2023 on realistisempi. Tietysti nyt täytyy myöntää, että hän johtaa sarjaa. Mahdollisuudet ovat jopa tänä vuonna, aloittaa Latvala, mutta muistuttaa, että myös viime vuonna Rovanperä johti kahden kisan jälkeen.
Sen jälkeen hän ajoi Kroatiassa ulos, kun kisaa oli takana vasta viisi kilometriä. Myös Portugalissa, Sardiniassa ja Keniassa oli ongelmia ennen kuin Rovanperä pääsi juhlimaan uransa avausvoittoa heinäkuussa Virossa. Latvala uskoo, että Rovanperä on oppinut viime kaudesta paljon.
– Mutta kun johtaa sarjaa, sorakilpailut keväällä, kuten Sardinia ja Portugali, ovat ratkaisevassa roolissa, kun joutuu ajamaan ensimmäisenä autona ja auraamaan irtosoraa tienpinnasta. Se on tosi vaikea rooli, ja on erittäin ratkaisevaa, kuinka siinä onnistuu silloin, kun mestaruudesta taistellaan, Latvala muistuttaa.
– Mutta niin kuin sanottu, Kalle on nopea oppimaan, erittäin kylmähermoinen nuori kaveri. Mahdollisuuksia on, mutta katsotaan ajan kanssa.
Esapekka Lappi onnistui loistavasti Ruotsissa – seuraavaksi kohti tuntematonta ja "niljakkaita olosuhteita"
Ruotsin MM-ralli oli hieno onnistuminen myös Esapekka Lapilta, 31, joka ei WRC-tallipaikkaa viime kaudeksi saanut. Tällä kaudella hän ajaa Toyotan kolmatta autoa Ogierin kanssa. Ranskalainen ajoi Monte Carlossa ja suomalainen Ruotsissa. Kauden ensimmäisessä kisassaan Lappi nousi heti palkintokorokkeelle ollen kolmas.
– Hän teki Ruotsissa upeaa työtä. Oletettiin, että jos hän pystyy kolmen joukkoon, se on huipputulos. Viiden joukkoon olisi ollut hyvä tulos. Esapekalla oli mahdollisuuksia myös kakkossijaan, mutta hän ei lähtenyt ahnehtimaan, vaan päätti ottaa kolmannen sijan ja varmemmat pisteet. Tosi kypsä ratkaisu, kehuu Latvala.
Lapin kartturi Janne Ferm on samoilla linjoilla.
– Kyllä se oli kova onnistuminen. Tiesimme, että tiimi on hyvä ja auto toimiva, mutta silti pitkän tauon jälkeen ajaminen kilpaa kaikkia muita vastaan ja podiumille pääseminen – se tuntui kuin voitolta.
Seuraavaksi Lappi ja Ferm hyppäävät kartturin sanoin kohti tuntematonta, kun he jatkavat Toyotalla Kroatian rallissa. Lapilla ei ole kokemusta Kroatian rallista toisin kuin kilpakumppaneilla. Kroatia oli ensi kertaa osa MM-sarjaa viime kaudella.
– Siellä on tosi niljakkaat olosuhteet. Muilla on etulyöntiasemaa, mutta mennään tekemään se oma työ. Uskon, että sielläkin voimme hyvin ajaa, mutta vastassa on paljon asioita, jotka ovat meille täysin uusia, Ferm pohtii.
Fermin mukaan kaksikko ei anna tasoitusta tällä kaudella muille testien määrässä. Sääntöjen mukaan kukin ralliin osallistuva saa ennen osakilpailua yhden testipäivän. Etua vastustajille syntyy siinä, että Lappi–Ferm-kaksikolla rutiinia on taukovuoden jälkeen vähemmän.
– Me otamme kehitysaskeleita tässä enemmän kuin ne muut, Ferm nauraa luottavaisesti.
Jyväskylän rallin muutokset kiehtovia – "Nostaa fiilistä ihan eri tasolle"
Keskiviikkona julkaistiin Jyväskylän MM-rallin reitti, jossa nähdään rutkasti muutoksia viime kauteen nähden.
Lisää aiheesta: Jyväskylän MM-rallin reitti julki: Legendaariseen kisaan mittavia muutoksia – nähdäänkö ratkaisu Jämsän megapätkällä vai Kankkusen kotikulmilla?
Latvala ja Ferm ovat muutoksiin tyytyväisiä.
– Kuljettajan kannalta on aina mielenkiintoista, kun tulee vaihtuvuutta. Nyt on saatu tuotua uutta sekä muutettu erikoiskokeiden aikataulua viime vuodesta. Isoimpia muutoksia ovat uusi erikoiskoe Vekkula sekä Lankamaa, jota ei ole ajettu vuosiin. Kaiken kukkuraksi Harjun erikoiskoe ajetaan uudessa muodossa, Jyväskylässä Suomen MM-rallin 2010, 2014 ja 2015 voittanut Latvala kertaa.
– Aina, kun tulee muutoksia, on enemmän valmistautumista, mutta ralli on sitä, että ajetaan mahdollisimman paljon tutustumattomilla teillä. Nämä muutokset olivat mielestäni tosi hienoja ja kaikille kuskeille riittää haasteita, kehuu puolestaan Ferm.
Koska erot nykyrallissa ovat pieniä, on irtiottoja Latvalan mukaan vaikea tehdä tutuilla erikoiskokeilla. Niinpä hän näkee "hyökkäyksen paikkana" kilpailun pisimmän erikoiskokeen Lankamaan, jota ajetaan kahteen otteeseen heti perjantaina. Samoin ratkaisuja voidaan nähdä uudella Vekkulan EK:lla.
Sekä Latvala että Ferm iloitsevat erityisesti siitä, kun yleisö pääsee kaikella todennäköisyydellä myös Paviljongin huoltoalueelle. Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertoi, että huoltoalueelle halutaan palauttaa "vanha meininki, että se on rallikansan tapaamispaikka keskellä kaupunkia". Viime kaudella yleisöllä ei asiaa huoltoparkkiin ollut koronatilanteen takia.
– 2021 maaliskuusta lähtien yleisö ei ole päässyt huoltoalueille MM-ralleissa. Nyt pikku hiljaa se lähtee parempaan suuntaan. Se on Jyväskylässä todella tärkeää, että ihmiset pääsevät huoltoalueelle. Se nostaa rallin profiilia ja fiilistä ihan eri tasolle, Latvala tuumaa.
– Suomihan on hieno paikka, kun se yleisö siellä on. Viime vuonna pätkillä ja siirtymillä oli tosi paljon porukkaa, mutta huoltoparkin tyhjyys oli ankeaa. Hyvä, että ollaan pääsemässä niin sanotusti normaaliin, komppaa Ferm.
Yle seuraa Jyväskylän MM-rallin tapahtumia 4.–7. elokuuta. Yle näyttää Areenassa ja Yle-sovelluksessa jokaisen Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeen alusta loppuun ja kisaa seuraa myös legendaarinen Ralliradio. Kaiken Ylen rallikaudesta, kuten kisa-aikataulun, näet täältä.
Lue lisää:
Kalle Rovanperän voitossa historian havinaa – isä ja poika ovat voittaneet nyt saman MM-rallin