Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi järjestetyssä konsertissa on kerätty yhteensä lähes kuusi miljoonaa euroa.
Tukikonsertissa saadut varat ohjataan avustusjärjestöjen kautta Ukrainaan ja naapurimaihin, jonne ihmisiä on paennut.
Apua Ukrainaan -konsertissa esiintyivät lauantaina muun muassa Haloo Helsinki!, Robin Packalén ja Anna Puu. Konsertin järjestivät Yle, Pelastakaa Lapset, Suomen Punainen Risti, UNICEF ja Kirkon Ulkomaanapu.
– Todella mahtava tulos, kiitos! Me avun perille vievät järjestöt haluamme kiittää sydämemme pohjasta kaikkia lahjoittajia, esiintyjiä ja yhteistyökumppaneita, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Konsertti tavoitti TV1:ssä yli puolitoista miljoonaa katsojaa. Yle.fissä ja Yle Areenassa katseluja kertyi 466 000.
Myös muualla Euroopassa yleisradioyhtiöt ovat järjestäneet sodan uhrien hyväksi konsertteja yhdessä avustusjärjestöjen kanssa.
Korjattu 4.5. klo 13.59: Keräyksessä ilmenneen teknisen häiriön vuoksi uutisoimme aiemmin virheellisesti, että konsertissa olisi kerätty yli kuusi miljoonaa euroa. Oikea summa on hieman alle kuusi miljoonaa euroa.
Katso Yle Areenassa: