Hyppää sisältöön

Suomi sekaviestin toinen! Katso, kuinka Therese Johaug taipui uransa viimeisessä maailmancup-kisassa Krista Pärmäkoskelle

Suomen nelikko Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski voittivat Norjan sekaviestissä.

Pärmäkoski löi Johaugin ja ankkuroi Suomen sekaviestin kakkoseksi
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomi otti kakkossijan Falunin maailmancupin sekaviestissä. Kilpailussa hiihdettiin 4x5 kilometriä. Suomen hiihtäjät olivat Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski.

Pärmäkoski kiri uransa viimeistä maailmancup-hiihtoa kisanneen Norjan Therese Johaugin ohi ankkuriosuuden kamppailussa. Viestin voitti Yhdysvallat.

Sekaviesti nähtiin toista kertaa hiihdon maailmancupin ohjelmassa. Ensimmäisen kerran sekaviesti oli ohjelmassa Rukalla 2002. Tuolloin Suomi otti kaksoisvoiton. Tuolloin miehet hiihtivät 10 kilometrin osuudet ja naiset 5 kilometrin osuudet. Nyt kaikki hiihtivät viiden kilometrin osuudet. Kaikki osuudet hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla.

Yhdysvallat hiihti sunnuntaina voittoon ankkuri Jessica Digginsin johdolla. Avausosuudella Yhdysvalloilla hiihti Rosie Brennan. Keskimmäisillä miesten osuuksilla joukkueen viestiä veivät Zak Ketterson ja Scott Patterson.

Mieskaksikolla ei ollut kilpailijoihin verrattuna ehkä niin kovia meriittejä, mutta he pystyivät pitämään Yhdysvallat kärkikahinoissa. Patterson ehti tosin jo väläyttää uransa parhaalla maailmancup-sijoituksellaan lauantaina, kun hän oli seitsemäs 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Ketterson oli 15:s.

– Oli todella hauskaa. Onnistuimme joukkueena. Elämme tien päällä neljä kuukautta. On hauskaa päättää kausi tällä tavalla. Olen todella ylpeä jätkistä, Diggins hehkutti Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n voittajahaastattelussa.

– Tavoitteemme oli pysyä poissa ongelmista ja pysyä joukon mukana ja antaa Digginsin tehdä se, mitä hän osaa parhaiten. Se toimi, Brennan hehkutti.

Vajaa kilometri ennen loppua Diggins, Johaug ja Pärmäkoski lähtivät repimään kunnolla voittokamppailussa. Diggins pääsi Pärmäkoskelta ja Johaugilta karkuun. Pärmäkoski pystyi kuitenkin kukistamaan Johaugin kakkossijakamppailussa. Johaug yritti pitää ankkuriosuudella vauhtia, mutta ei päässyt irti muista.

Ensimmäisellä osuudella seitsemän joukkuetta irtaantui muista. Kerttu Niskanen toi Suomen kärkijoukon mukana vaihtoon viidentenä. Perttu Hyvärisen osuuden jälkeen asetelmat eivät muuttuneet. Hyvärinen lähetti Iivo Niskasen seitsemäntenä matkaan.

Norjan miehistä Simen Hegstad Krüger ja Didrik Tönseth pitivät kolmososuudella vauhtia ja pystyivät hajottamaan joukkoa. Iivo Niskasella kilpailu oli kuitenkin hallussa. Suksikin toimi, kun Niskanen lasketteli osuutensa puolivälissä hetkeksi kärkeen. Pärmäkoski pääsi lähtemään ankkuriosuudelle viidentenä. Pärmäkoski kertoi lauantaina Yle Urheilulle odottavansa innolla sekaviestiä. Hän myös heitti hervottoman vertauksen kisasta etukäteen.

– Siinä joko lähettää miehen matkaan tai mies lähettää matkaan, joten kosketus on ainakin erilainen, mitä naiselta saisi, Pärmäkoski sanoi ja purskahti nauramaan.

Kilpailun jälkeen Niskasen sisarukset kertoivat päässeensä toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.

itkä kausi on tuonut menestystä, mutta ainakin Iivo Niskanen tuntui odottavan jo kisojen päättymistä.

– Sen verran kuunnellut tuota Kertun kirkumista, että hyvä pitää välillä vähän taukoa, Niskanen sanoi, kun hänen isosiskonsa antoi jälleen ääninäytteen:

– Kotiin! Kerttu Niskanen kiljaisi haastattelun päätteeksi.

Katso riemuisa haastattelu kuvaa klikkaamalla!

Suomen kakkosjoukkue (Anne Kyllönen, Markus Vuorela, Arsi Ruuskanen ja Katri Lylynperä) oli sekaviestissä 13:s.

Sunnuntaina hiihdetään myös Falunissa vielä parisekaviestit. Suomen joukkueet ovat Johanna MatintaloLauri Vuorinen sekä Joni MäkiJasmi Joensuu. Parisekaviestit alkavat kello 14.25. Ylellä ei ole tv-oikeuksia Falunin maailmancupiin, mutta tapahtumia seurataan Urheilun tuoreimmat -artikkelissa.

Lue lisää:

Niskasten sisarukset pääsivät toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa – Iivo kaipasi tosin jo taukoa siskostaan: "Sen verran kuunnellut tuota Kertun kirkumista"

Urheilun tuoreimmat: Suomi sekaviestin kakkonen Falunissa – Norja jäi taakse, Yhdysvallat voittoon | Katso suorana ampumahiihdon sekaviestiä

Suosittelemme sinulle