Suomen kvartetti Kerttu Niskanen, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski päätti maailmancupin urakkansa sekaviestin kakkossijaan. Sekaviestiä on kokeiltu joskus aiemminkin ja nyt sitä kokeiltiin jälleen Falunin aurinkoisilla laduilla.
Olisiko sekaviestistä uudeksi maailmancupin kisaksi? Siihen suomalaisnelikolla ei ollut suoraa vastausta. Perttu Hyvärinen muistutti, että loppujen lopuksi viesti ratkesi puhtaasti ankkuriosuudella, sillä Falunin kasaavalla radalla ei pystytty viiden kilometrin matkalla tekemään suuriakaan eroja.
– Ihan hauska loppukauden pilkkikisa tähän. Ei näitä varmaan keskellä talvea tarvitse hiihtää, mutta tällä tavalla Falunin keväällä, Hyvärinen totesi Yle Urheilun haastattelussa.
Maailmancupin päätöspäivänä hiihdetään myös toinen testikisa, sekaparisprintti. Suomella on tähän kaksi joukkuetta, Johanna Matintalo - Lauri Vuorinen ja Jasmi Joensuu - Joni Mäki. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta tällä kertaa esimerkiksi Niskasten sisarukset hiihtivät sekaviestissä.
– Oli ihan hauska hiihtää siskon kanssa. Tietysti ollaan haaveiltu siitä, mutta olisi tuo pariviestikin voinut olla. Ehkä se sitten perinteisellä joskus…, Iivo Niskanen totesi, ennen kuin Kerttu Niskanen pääsi huikkaamaan nauraen väliin:
– Ei valittu!
Kerttu Niskanen myönsi, että hänellä olisi riittänyt menohaluja ladulla, mutta hän tiesi, ettei kasaavalla radalla kannattanut lähteä rynnimään.
– Siellä oli tiukkoja tilanteita ja loppuun ne vähän suorituskykyisimmät hiihtäjät pystyivät vielä rutistamaan. Ihan ok-veto.
Olympiavoittajan kosketus siivitti Pärmäkoskea
Krista Pärmäkoski kantoi ankkurin viittaa harteillaan menestyksekkäästi, vaikka joutui tekemään vaihdon jälkeen ylimääräistä työtä saadakseen kärjen kiinni. Lauantaina Pärmäkoski arveli nauraen, että vaihdossa kosketus voi olla vähän erilainen kuin tavallisessa viestissä.
– Kyllä siinä kosketus tapahtui, meillä oli vain huono vaihto. Siinä oli Iivon tiellä muita naisia ja Iivo joutui ottamaan vauhdit täysin pois. Minä tipahdin sen letkan viimeiseksi, mutta ei se onneksi siihen kaatunut tänään. Sen verran hyvä kosketus oli olympiavoittajalta tänään, että siivitti vauhtia.
– Tämä oli hieno onnistuminen koko joukkueelta, Iivo Niskanen kehaisi joukkuekavereitaan.
Maailmancupin kausi on nyt ohi näiltä hiihtäjiltä. Pitkä kausi on tuonut menestystä, mutta ainakin Iivo Niskanen tuntui odottavan jo kisojen päättymistä.
– Sen verran kuunnellut tuota Kertun kirkumista, että hyvä pitää välillä vähän taukoa, Niskanen sanoi, kun hänen isosiskonsa antoi jälleen ääninäytteen:
– Kotiin! Kerttu Niskanen kiljaisi haastattelun päätteeksi.
Lue myös: