Hyppää sisältöön

Epäonniset suomalaiset eivät ylistäneet hiihdon maailmancupin uutuuslajia – pariskunta yllättyi putoamisestaan: "Ei käynyt edes mielessä"

Hiihdon maailmancupin päättänyt sekaparisprinttikokeilu ei saanut suomalaishiihtäjiltä varauksetonta vastaanottoa. Päävalmentaja Teemu Pasanen kaipasi kisamuotoon selkeämpiä sääntöjä.

Joni Mäki kaatui, Lauri Vuorisen venytys ei riittänyt ja Ruotsi juhli – katso parisekaviestin kohokohdat
Kimmo Porttila,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Historian ensimmäinen parisekaviesti ei saanut varauksetonta vastaanottoa suomalaishiihtäjiltä. Jasmi Joensuu piti kisamuodosta, jossa oli paljon tilanteita, mutta Lauri Vuorinen olisi mieluummin kisannut sekaparein tavallisella parisprinttikaavalla.

– Ei tämä lemppareihin nyt mennyt, mutta katsotaan, tuleeko näitä vielä, Joni Mäki totesi Yle Urheilulle kisan jälkeen.

Vuoriselle ja Johanna Matintalolle kisa oli sikäli mukava, että he pääsivät ensimmäistä kertaa kisaamaan yhdessä avopuolisoina. Vuorisen mukaan taktiikkaa oli helppo miettiä, sillä kielimuuria pariskunnan välillä ei ollut.

– Kun tämä oli tällainen kokeilu maailmancupissa, niin ei vielä tiedä, jatkuuko tämä. Voi olla, että tämä oli ainutkertainen kokemus, joten oli hieno päästä ainakin nyt tämän yhden kerran kisaamaan, Matintalo sanoi.

Suomalaispareilla oli epäonnea kisassa, sillä ykkösjoukkue putosi ennen kuudetta vaihtoa ja kakkosjoukkue heti seuraavalla pudotuskierroksella. Suomen kakkosjoukkueen sijoitus oli 11:s ja ykkösjoukkueen 12:s Ruotsin juhliessa ylivoimaista voittoa.

Joni Mäellä oli epäonnea, sillä hän kaatui Norjan ykkösjoukkueen Harald Östberg Amundsenin takia. Amundsen ehti vaihtoalueelle juuri ennen Mäkeä, Norjan joukkue pääsi jatkoon ja kiri kisassa lopulta kolmanneksi. Mäki ei ollut suinkaan ainoa kaatuja, sillä kisan varrella kolisi useankin hiihtäjän kohdalla.

– Ehkä vähän turhan sisälle koetin mennä siinä ja kun kaveri alkoi kääntää siinä, niin sukset osuivat yhteen ja se oli menoa, Mäki kertasi.

Vuorinen: "Aika karua"

Myös Lauri Vuorinen jäi vain niukasti ulos ison ryhmän loppukirissä. Vuorinen pääsi ladulle suhteellisen hyvissä asemissa, mutta viimeisessä nousussa hänet jätettiin viimeiseksi. Vuorinen veti täysiä kalkkiviivoille asti, ja tilanne meni niin tiukalle, että Johanna Matintalo ei edes tiennyt, ettei joukkue päässyt jatkoon. Sama tilanne oli myös Slovenian joukkueella.

Matintalo tuli seuraavaan vaihtoon viidentenä ja Anamarija Lampic toi Slovenian toisena vaihtoon, ennen kuin kaksikko huomasi, ettei heidän matkansa enää jatkukaan.

– Johanna hiihti siihen erään parhaan hiihtonsa, ja Lampickin vedettiin pois. Aika karua, Vuorinen totesi.

– Minulla ei käynyt edes mielessä, että olisimme pudonneet. Lähdin ihan täysillä hiihtämään ja olin aika yllättynyt, kun tulin maaliin ja katsoin, että Lauri seisoikin siellä lähdön takana. Vaihtovenytykset olivat aika tiukkoja ja tuntui, ettei urheilijatkaan olleet ihan perillä, kuka putosi ja kuka sai jatkaa, Matintalo sanoi.

Liikaa liikkuvia osia

Päävalmentaja Teemu Pasasen mielestä tämän kokeilun suurin kompastuskivi onkin juuri säännöissä.

– Toivoisin, että olisi mahdollisimman yksinkertaiset säännöt ja niin, ettei tulisi liian paljon liikkuvia osia. Urheilulliset ratkaisut pitäisi saada kaikkiin, Pasanen sanoi.

Sekapariviestissä oli käytössä myös niin sanottu kosketukseton vaihto, jossa ladulle lähtevä hiihtäjä sai startata vasta, kun vaihdontuoja oli ylittänyt vieressä olleen vaihtoviivan. Matintalon mielestä tämä systeemi toimi hyvin.

– Siinä tultiin niin kovilla vauhdeilla siihen vaihtopaikkaan, että tänään olisi rytissyt, jos olisi pitänyt paria päästä koskemaan. Sinänsä idea vaihtoon toimi hyvin, hän totesi.

Lue myös:

Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajan sopimus on katkolla, eikä hänellä ole satavarmaa tahtoa jatkaa – "Valmentaminen kiinnostaa aina"

Suomi sekaviestin toinen! Katso, kuinka Therese Johaug taipui uransa viimeisessä maailmancup-kisassa Krista Pärmäkoskelle

Suosittelemme sinulle