Mari Markkasen kasvoilla loistaa hymy, sanat purkautuvat kipakan naurun seasta.
45-vuotias päätoimittaja astelee autoaan kohti. Jalkojen alla narskuu lumi.
– Meillä on ryppy rakkaudessa, sanoo Markkanen ja osoittaa autoaan, vanhaa Subaru Foresteria.
Vanhaan Subaruun pukeutuu Mari Markkasen elämän pieni, mutta ärsyttävän vaikea olotila. Auto on jatkuvasti rikki, syö hirvittävästi polttoainetta ja muutenkin kehnossa kunnossa.
– Se on minun isäni vanha auto. Isä kuoli kolme ja puoli vuotta sitten. Oikeastaan en haluaisi omistaa autoa lainkaan.
Ainakaan vielä Markkanen ei halua Subarusta luopua. Auto on tärkeää linkki hänen ja leskeksi jääneen äidin välillä.
Matka ei ole pitkä, kun Mari Markkanen ottaa äitinsä auton kyytiin. Subaru vie heidät lääkäriin tai kauppareissulle.
Vain portaat erottavat äidin ja tyttären.
Viime syksynä Imatralla avautui paikallisen sanomalehti Uutisvuoksen päätoimittajan paikka. Tähän työhön Mari Markkanen valittiin.
Nyt uutta pestiä on takana lähes kolme kuukautta.
– Suurin yllätys on se, mitä kaikkea tähän työhön kuuluu, muun muassa autojen katsastuksesta huolehtiminen, naurahtaa Mari Markkanen.
Lähti, mutta ei lähtenytkään
Markkanen on palannut synnyinkaupunkiinsa. Vaikka hän ei toimittajan ammatista nuorena haaveillutkaan, päätyi hän peruskoulun ja lukion jälkeen yliopistoon alan opintojen pariin.
Ilta-Sanomien toimittajana Markkanen aloitti vuonna 2002. Kymmenen vuoden pestistä kaksi kului lehden Lontoon kirjeenvaihtajana.
Sanomalehdestä tie vei toimituspäälliköksi ensin Me naiset -lehteen ja sitten Kodin Kuvalehteen.
Markkanen ehti kiertää Suomea ja maailmaa lähes 25 vuotta, kunnes palasi takaisin Imatralle.
– Mahdoinkohan koskaan oikeastaan Imatralta lähteäkään, pohtii Markkanen.
Kodin Kuvalehdessä siirryttiin monien muiden työpaikkojen tavoin parisen vuotta sitten etätöihin. Mari Markkanen tuli etätöihin Imatralle.
– Olin neljä ja puoli kuukautta Imatralla äidin luona ja viihdyin yllättävän hyvin.
Kun Uutisvuoksen päätoimittajan paikka avautui, Markkasen oli helppo hakea sitä. Alue oli tuttu ja asuinpaikka täällä jo valmiina.
Imatran keskustan tuntumassa on Suomen vanhin matkailunähtävyys, Imatrankoski. Tosin koski on valjastettu jo liki 100 vuotta sitten, mutta uoma ja koskinäytökset vetävät turisteja kaupunkiin etenkin kesäisin.
Maaliskuisena kevätpäivänä astelijoita on kävelykadulla vähän. Kaupungin reilut 25 000 asukasta ovat kuka missäkin.
Tästä ympäröivästä elämästä Mari Markkasen toimittajakunta ammentaa luettavaa viitenä päivänä viikossa ilmestyvään sanomalehteen.
– Hyvä uutinen aiheuttaa ihmisessä tunteen tai reaktion. Se puhuttaa ihmisiä aidosti, jää mieleen tai jättää tunnejäljen, kertoo Mari Markkanen.
Paikallislehti lunastaa olemassaolonsa tarjoamalla lukijoilleen ja tilaajilleen heitä lähellä olevia, samaistuttavia juttuja.
– Meidän pitää kertoa asioista, jotka ovat imatralaisille tärkeitä ja merkityksellisiä ja pitää auttaa ihmisiä ymmärtämään, mitä tapahtuu. Teemme imatralaisten elämästä piirun verran parempaa ja kiinnostavampaa.
Uutisilla on tapana olla ikäviä. Aihekirjon pitää olla laaja.
– Ei voi olla vain synkkyyttä ja negatiivisuutta. Saamme tarjota myös iloisia ahaa-elämyksiä.
Tyhjät Pepsi- ja Coca-cola-pullot kielivät työn luonteesta. Välillä päätoimittajankin päivät ovat pitkiä, sillä päätoimittajuuden lisäksi Mari Markkanen on myös Etelä-Saimaa-lehden Imatran toimituksen päällikkö.
– Meitä on täällä Imatralla minä ja seitsemän toimittajaa.
Vaikka Markkanen on ollut lukuisissa erilaisissa tehtävissä, on nykyinen päällikkyys tuonut paljon uutta opeteltavaa.
– Huolehdin journalistisen työn lisäksi ihmisten työvuoroista ja hallinnollisista asioista, kuten työsopimuksista.
Periaatteessa päätoimittajan pitäisi olla aina tavoitettavissa. Oman jaksamisen kannalta on myös tehtävä raja työn ja vapaa-ajan välillä.
– Sen kyllä huomaa, jos tekee liikaa töitä. Pidemmän päälle siinä ei voita kukaan. Omasta jaksamisesta pitää huolehtia, sanoo Mari Markkanen.
Ei vastakkainasettelua
Mari Markkanen nappaa takin päällensä ja lähtee kävelemään Imatran keskustan halki kulkevalle kävelykadulle. Mieleen hiipivät muistot nuoruuden kavereista ja viinihetkistä.
Suurin osa nuoruuden kavereista asuu nyt jossain muualla kuin Imatralla.
– Itse uin vastavirtaan ja tulin tänne kaivattuna paluumuuttajana. Muutamia vanhoja kavereita olen tavannut, ja meillä on ollut tosi hauskaa.
Vaikka nykyisin monet tiedotusvälineet uutisoivat siitä, miten ihmiset muuttavat kaupungin hälinästä maaseudun rauhaan, ei Markkanen ei koe, että pieni paikkakunta olisi jotenkin erityisen mahtava verrattuna suurkaupunkiin.
– En ajattele vastakkainasetteluna sitä, että olenko pikkukaupungissa vai pääkaupungissa. Molemmissa on hyviä puolia, ja voisin asua kummassa tahansa. Minusta tuntuu, että meillä kaikilla ihmisillä on aika samanlaiset asiat, joiden kanssa painimme, pohtii Markkanen.
Mari Markkanen asuu lähellä kaupungin keskustaa. Omakotitalon alakerta on hänen valtakuntaansa. Äiti asuu yläkerrassa.
Uutisvuoksen toimitus on vähän matkan päässä. Mari Markkanen katsahtaa toimituksen suuntaan ja muutaman kuukauden ikäiseen uuteen elämävaiheeseensa.
– Parasta on tähän mennessä ollut työyhteisö. Olen tuntenut itseni tervetulleeksi, siitä olen iloinnut, sanoo Markkanen.
Päätoimittaja Mari Markkanen sanoo haluavansa, että he toimituksena tekevät koko ajan parempaa sisältöä lehden lukijoille, mutta korostaa, että se ei voi tulla hinnalla millä hyvänsä.
– En usko siihen, että väsynyt ja uuvahtanut toimittaja saisi aikaan hyviä juttuja. On tosi tärkeää, että meillä tekijöillä on hyvä olla.
