Meri-Poriin kaavaillun suuren biolaitoksen rahoitus on varmistunut. BioEnergo kertoo varmistaneensa oman pääoman rahoituksen luxemburgilaiselta kumppaniltaan.
– Tämä tarkoittaa hankkeen siirtymistä lupavaiheesta suunnitteluvaiheeseen siten, että lopullinen rakentamispäätös voidaan tehdä noin vuoden kuluessa, BioEnergo Oy:n hallituksen puheenjohtaja **Timo Saini **toteaa yhtiön tiedotteessa.
Kyseessä olisi toteutuessaan noin 200 miljoonan euron investoinnista. Se olisi suurin teollisuusinvestointi Poriin vuosikymmeniin. Laitos olisi myös alan suurin tuotantolaitos Suomessa ja yksi suurimmista Euroopassa.
Laitos jalostaisi sahanpurusta ja puuhakkeesta toisen sukupolven bioetanolia ja nesteytettyä biokaasua.
Sainin mukaan laitosinvestointi on poikkeusajoista huolimatta edelleen lähes alkuperäisessä aikataulussa. Laitoksen on määrä aloittaa tuotanto vuosina 2024 - 2025. Täydellä kapasiteetilla laitos työllistäisi suorasti ja epäsuorasti arviolta 250 työntekijää.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi joulukuussa ympäristöluvan Kaanaankorven teollisuusalueelle suunnittelulle biokonversiolaitokselle.
Lue myös: