Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Alfa Romeon Valtteri Bottas täräytti yllätyksen Bahrainin avausviikonloppuna aika-ajoissa kiilaamalla kuudenneksi. Bottas jäi paalupaikan ottaneesta Ferrarin Charles Leclercistä sekunnin päähän.
Bottaksen entinen tallikaveri, Mercedeksen Lewis Hamilton, oli puolestaan niukasti kolme kymmenystä suomalaista edellä. Sen sijaan Bottas löi hänet Mercedeksellä korvanneen George Russellin selvällä erolla. Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildhin mukaan Bottaksen suoritus oli todellinen yllätys.
– Se oli todellinen yllätys siihen nähden, kuinka kauden valmistautuminen on onnistunut. Ylipäätään kolmososioon pääseminen on menneisiin vuosiin verrattuna kova asia Alfa Romeolta, mutta samaan aikaan menneet vuodet on pyyhitty kokonaan uusilla autoilla. Bottas hyödynsi tämän täydellisesti, Mildh kommentoi.
Mitä kauden ensimmäisestä aika-ajosta jäi käteen? Jukka Mildh nostaa seuraavaksi esiin kaksi olennaista teemaa.
1. Bottaksen jättiyllätys linkittyy suoraan Ferrariin
Asiantuntija Mildhin mukaan Bottaksen menestyksen taustalla korostuu Alfa Romeon käyttämä Ferrarin moottori sekä F1:n sääntömuutokset tälle kaudelle.
Ferrari on historiassaan perinteisesti keskittynyt moottoreihin. Tänä vuonna tallin satsaukset näkyvätkin Mildhin mukaan erityisesti alkukauden aikana. Leclercin tallitoveri Carlos Sainz oli aika-ajojen kolmas.
– Muutama vuosi sitten he kärähtivät siitä, että moottori ei ihan vastannut sääntöjä ja nyt he palasivat sen osalta. Silloinhan he olivat täysin ylivoimaisia nopeudeltaan, joka tuli moottorin voimasta. Nyt he ovat löytäneet uusia kikkoja, Mildh sanoo.
Alfa Romeon kaltaisten ennakkoon heikompien tallien asemaa on parantanut sääntömuutos, jolla on rajoitettu autojen testaamista. Yksinkertaisesti muotoiltuna parhaiten menestyneet tallit saavat testata ja kehittää auton aerodynamiikkaa vähemmän kuin huonommin menestyneet tallit.
– Se varmasti näkyy. Ferrarikin on hyötynyt siitä esimerkiksi Red Bulliin ja Mercedekseen nähden. Alfa Romeon kaltaiset tallit hyötyvät vielä aika paljon enemmän, Mildh korostaa.
Yksi näistä tiimeistä on aika-ajojen toinen yllättäjätalli Haas, joka jäi viime kaudella koko sarjan viimeiseksi. Talliin vuoden ajotauolta palannut Kevin Magnussen ylsi Bottaksen vanavedessä seitsemänneksi.
Alfa Romeo ja Haas ovat molemmat linkittyneet vahvasti Ferrariin. Myös Haas käyttää Ferrarin voimanlähdettä. Lisäksi tallin riveissä työskentelee lukuisia entisiä Ferrarin työntekijöitä.
Alfa Romeo ja Haas keskittyivät täysillä viime kauden aikana nimenomaan tämän vuoden autoon. Vähäisten voimavarojen panostamisen voi jo nyt sanoa onnistuneen.
– Tämä on pitkäjänteistä työtä ja se kertoo siitä, että Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur joukkoineen on tosissaan tämän asian kanssa. Myös Alfa Romeo pääsponsporina on satsannut todella paljon seuraavalle kolmelle vuodelle, Mildh luonnehtii.
2. Mercedeksen romahdukseen yksi syy
Moni F1-seuraaja oli lähes varma, että Lewis Hamilton ja Mercedes vedättivät katsojia puhuessaan, ettei talli välttämättä taistelisi voitosta kauden alussa. Aiempina vuosina Mercedes on pitänyt usein vauhtinsa piilossa ennen kauden alkua, mutta tällä kertaa talli oikeasti jäi kauemmas kärkitaistosta.
Hamilton jäi Leclercistä lähes seitsemän kymmenystä ja oli viides ennen Bottasta. Russell oli yhdeksäs jääden peräti kuusi ja puoli kymmenystä suomalaisesta.
Mildh uskoo, että Mercedeksen romahdus johtuu juurikin pienemmästä testimäärästä.
– Hamilton oli rehellinen puhuessaan ennen kauden alkua, etteivät he tule pärjäämään alkukaudesta. Mercedes on saanut ehkä eniten takapakkia sen takia, että he eivät ole pystyneet testaamaan aerodynamiikkaa niin hyvin ja niin paljon kuin olisi pitänyt.
Mildh kuitenkin muistuttaa, että tämä oli vasta ensimmäinen aika-ajo uusien sääntömuutosten jälkeen. Pitkän kauden aikana voi tapahtua mitä tahansa.
– Toki näyttää siltä, että Ferrari ja Red Bull ovat lähteneet oikealla tavalla liikkeelle tähän kauteen ja pystyneet valmistautumaan täydellisellä tavalla.
Lue myös: