Suomen Sara Kuivisto sijoittui Belgradin MM-hallikisojen 1 500 metrillä 11:nneksi. Kuiviston loppuaika oli 4.12,79, jolla hän jäi reilut kuusi sekuntia helmikuussa juoksemastaan Suomen ennätyksestä.
Kilpailun voitti Etiopian Gudaf Tsegay kisaennätyksellä 3.57,19. Axumawit Embaye ja Hirut Meshesha varmistivat Etiopialle juoksussa kolmoisvoiton.
Matkan halli-ME:n viime talvena juossut Tsegay säntäsi kilpailun johtoon kilpailun alussa ja karkasi samalla pääjoukosta. Hän voitti kilpailun yli viiden sekunnin erolla Embayeen.
Kuivisto oli hyvissä asemissa kilpailun puolimatkaan ennen kuin alkoi uupua kovassa vauhdissa. Hänen 800 metrin väliaikansa oli 2.11,34.
– Tuo oli kyllä minulta surkea suoritus. Tänään ei ollut minun päiväni, oli todella vaikeaa, Kuivisto kertoi Yle Urheilulle puhelimitse Belgradista.
– Minun olisi pitänyt jaksaa tuossa vauhdissa. En tiedä, mutta tuntuu, että minuun on iskenyt joku pöpö, sillä minulla oli jo eilen ihan järkyttävän huono olo. Tuntuu, että joku vatsatauti voi olla päällä, mikä söi myös tänään paukut, hän harmitteli pettyneen kuuloisena.
Kuivisto jatkoi, ettei perjantain kova karsintajuoksu olisi ainakaan normaalitilanteessa vaikuttanut hänen finaalikuntoonsa. Hän korosti, että on normaalistikin kisoissa juossut kovia juoksuja peräkkäisinä päivinä.
– Nyt kun on selkeästi kipeä olo, niin uskon, että joku tauti selkeästi haittasi tätä kilpailuani, hän pohti.
Lue myös: