Hyppää sisältöön

Sodan takia jokaisen kannattaa vähentää energian kulutusta, arvioivat Sitra ja energiajärjestö – tutkijan mukaan käsillä on kauan odotettu käänne

Venäjän hyökkäyssodan seurauksena edessä voi olla mittava energiakriisi. Kansainvälinen energiajärjestö IEA suosittelee vähentämään öljyn kulutusta kymmenellä eri keinolla. Myös Sitra kehottaa suomalaisia säästämään energiaa.

Tankkauspisteen näyttö jossa näkyy että 60,80 litraa dieseliä maksoi 144,64 euroa.
Venäjä on yksi maailman tärkeimmistä öljyn tuottajamaista. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut polttoaineiden hintoja etenkin sodan alkuvaiheessa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Elli-Alina Hiilamo
Avaa Yle-sovelluksessa

Etätöitä, nopeusrajoitusten laskemista ja autottomia sunnuntaita kaupungeissa.

Tällaisia asioita kansainvälinen energiajärjestö IEA suosittelee rikkaiden maiden päättäjille ja tavallisille ihmisille. IEA:n mukaan edessä on todennäköisesti maailmanlaajuinen energiakriisi, joka on seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

IEA ei ole ainoa taho, joka suosittelee ihmisiä vähentämään energian kulutustaan sotatilanteen takia.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra julkaisi tänään tiiviin selvityksen, jossa arvioidaan aiempien energiakriisien oppeja. Yksi näistä on energian säästäminen ja panostaminen energiatehokkuuteen.

Sitran mukaan vapaaehtoisuuteen perustuvia säästötoimia kannattaa edistää jo nyt, jotta vakavan energiakriisin seurauksilta voidaan välttyä.

– Vapaaehtoisia toimia kannattaisi tehdä jo ihan rahan säästämiseksi sekä ilmaston näkökulmasta, Sitran ilmasto-asiantuntija Tuuli Hietaniemi sanoo.

Suomalaiset säästivät energiaa kriisin keskellä 1970-luvulla

Venäjä on yksi maailman tärkeimmistä öljyn tuottajamaista. Se on myös keskeinen maakaasun toimittaja etenkin Euroopalle. Toistaiseksi pakotteet eivät ole kohdistuneet energiakauppaan, mutta moni länsimainen toimija pyrkii eroon Venäjä-riippuvuudestaan.

IEA:n mukaan Venäjä saattaa tilanteesta johtuen laskea päivittäistä öljyn tuotantoaan noin kolmella miljoonaalla barrelilla päivässä huhtikuusta lähtien. Se on iso luku ja tarkoittaa järjestön mukaan "suurinta öljyn tarjontashokkia vuosikymmeniin".

Sitran Hietaniemi ehdottaa, että energian säästämisestä valmisteltaisiin pahan päivän varalle kansalaiskampanja. Aiemmissa kriiseissä ihmisiä on kannustettu esimerkiksi laskemaan asuntojensa sisälämpötilaa ja välttämään ylimääräistä autoilua.

Suomalaiset ovat ennenkin säästäneet energiaa kriisin keskellä.

Joulukuussa 1973 julkaistiin laaja energiansäästöohjelman kansainvälisen öljykriisin takia. Autoille ja moottoripyörille asetettiin nopeusrajoitukseksi 80 kilometriä tunnissa, mainosvalot sammutettiin yöksi ja esimerkiksi moottoriteiden valaistus kiellettiin, Sitran selvityksessä kerrotaan.

Hietaniemen mukaan onnistuneita esimerkkejä säästöohjelmista löytyy lähempääkin. Vuonna 2011 luonnonkatastrofi sulki Fukushiman ydinvoimalan ja lopulta muutkin Japanin ydinvoimalat. Tämän jälkeen energiaa paljon kuluttaville kaupallisille toimijoille määritettiin käyttökattoja ja kansalaisille suunnattiin säästökampanja.

– On esitetty arvio, että jopa puolet ydinsähköstä, mikä vuosien 2010 ja 2015 välillä menetettiin, pystyttiin korvaamaan energiaa säästämällä ja energiatehokkuuden avulla. Osa näistä toimenpiteistä vakiintui myös osaksi normaalia elämää. Japanin sähkönkulutus on edelleenkin matalammalla tasolla kuin ennen vuotta 2011, Hietaniemi sanoo.

Kulutuksen vähentämisestä harvoin puhutaan, vaikka tarve olisi

Ihmiskunnan suhdetta öljyyn ja muihin fossiilisiin polttoaineisiin tutkinut filosofi, dosentti Tere Vadén pitää keskustelua energian kulutuksen vähentämisestä tervetulleena.

Vadén työskentelee tutkijana Bios-tutkimusyksikössä.

– On erikoista, että ilmastonmuutos ei ole saanut aikaan näin merkittäviä ulostuloja energian säästämisestä, vaikka se olisi vähintään yhtä hyvä syy energian kulutuksen vähentämiseen kuin tämä kriisi.

Vadén näkee, ettei energian kulutuksen laskemisesta ole haluttu puhua ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sen sijaan on valittu positiivisempi viesti siitä, että kaiken voi korvata uusiutuvilla energiamuodoilla eikä tarvitse vähentää kulutusta, hän sanoo. Vadénista on kuitenkin aivan selvää, ettei energian käyttö voi jatkua ja kasvaa samalla tavalla kuin on tapahtunut vuosikymmeniä.

– Viimeiset 150 vuotta energian käyttö on kasvanut vuosi vuodelta ja se on opettanut ihmiset uskomaan, että tämä on se normaali.

Nyt kun energian kulutuksen vähentämisestä aletaan puhua meneillään olevan sotatilan takia, voi ilmapiirin muutos palvella myös ilmastonmuutoksen hidastamista. Vadénin mukaan käsillä voi olla käänne ihmisten mielenmaisemassa.

– Tämä voi olla se hetki.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon kello 23 saakka.

Lue lisää:

Saunominen tauolle, sähkökatkoksia silloin tällöin – selvitimme, miten sähköä säännösteltäisiin, jos sähkön saanti heikkenisi huomattavasti

Suosittelemme