Unenomaiset, enkelimäiset hahmot reagoivat ääniin ja alati muuttuva värimaailma leijuu kohti katsojaa: purppuraa, sinertävää, oranssia, auringonpunaista. Taustalla kimmeltää hidastempoinen ambient-musiikki. Tunnelma on mystinen ja rauhoittava.
Tällaiselta tuntuu kokea Jaana Partasen vuonna 2014 valmistunutta Matrix layer -teosta, joka tutkii mielenliikkeitä ja unien valtakunnan mysteerejä. Tutkijoiden ja teknologisten asiantuntijoiden kanssa yhteistyönä toteutettu Matrix layer on ensimmäisiä kotimaisia immersiivisiä eli upottavia taideteoksia, ja siinä toteutuvat edelleen genren perusprinsiipit.
– Immersio tuo taiteeseen tapahtumallisuuden, eli katsojasta tulee osallistuja, joka toiminnallaan vaikuttaa teoksen lopulliseen muotoon. Hän voi koskettaa teoksia, liikkua niissä tai olla niissä ihan vaan läsnä. Vasta tällaisen prosessin kautta teos valmistautuu lopulliseen muotoonsa, Tampereen taidemuseon amanuenssi Virpi Nikkari toteaa.
Teknologia tekee näyttelyn pystyttämisestä haastavan
Tampereen taidemuseon tuore Illuusio-näyttely tutkii immerviisistä ja interaktiivista taidetta monesta eri kulmasta. Uudenlaista todellisuutta voi syntyä digitaalisen pistematriisikuvion avulla, kuten Hanna Haaslahden _Habitus-_installaatiossa (2014). Keholle syntyy mustavalkoinen digitaalinen maalaus, joka muuttaa jatkuvasti muotoaan ihmisen liikehtiessä peilien täyttämässä tilassa.
Pasi Rauhalan Part of the Game -teos taas leikittelee mittakaavojen hallitulla kaaoksella: miniatyyrihahmot sekkailevat yllättävissä tilanteissa, ja partateräkin on korkeampi kuin ihmisvartalo.
Koska tämäntyyppinen taide seuraa tiiviisti teknologista kehitystä, genren näyttelyiden pystyttäminen on usein haastavaa. Tässä on myös yksi syy siihen, miksi laajoja interaktiivisen ja immersiivisen taiteen näyttelyitä nähdään Suomessa varsin harvoin.
– Näissä teoksissa on videotykkien, liikkeentunnistimien ja sensoreiden lisäksi monenlaista vuorovaikutteista tekniikkaa. Teimme todella pitkää päivää kolmen viikon ajan, jotta saimme näyttelyn rakennettua, Virpi Nikkari kertoo.
Nykyteknologia yhdistyy ikiaiaikaisiin teemoihin
Immersiivisyys on taidemuotona varsin nuori, ja pääosin sitä on mahdollistanut digitaalisen teknologian kehitys, johon limittyvät oleellisena osana uudenmalliset ja tarkemmat projektorit sekä monipuolistuneet ja käyttäjäystävällisemmöt animointiohjelmat. Immersiivinen taide pääsi Suomessa toden teolla otsikoihin vuonna 2018, jolloin Helsingin Amos Rex -taidemuseo täyttyi japanilaisen teamLab-taiteilijaryhmän valtavista digitaalisista installaatioista.
Viime vuosina suuren yleisön vetonauloiksi ovat myös muodostuneet maailmaa kiertävät immersiiviset taidenäyttelyt, joissa on esillä digitaalisia ja animoituja versioita esimerkiksi Vincent van Goghin ja Gustav Klimtin värikylläisistä teoksista.
Vaikka immersiiivinen ja interaktiivinen taide kulkee tiiviisti nykyteknologian jalanjäljissä, sen tematiikka tai visuaalinen inspiraatio voi löytyä hyvinkin kaukaa taidehistorian alkuhämäristä. Esimerkiksi Jarno Vesalan Hukassa/löydetty II -installaation (2022) kuvasto kytkeytyy keskiaikaisten katedraalien lasimaalauksiin ja ruusuikkunoihin.
Heidi Tikan Mother, Child -teos (2000), jossa katsoja pitää sylissään digitaalista vauvaa, taas edusti valmistumisvuonnaan hyvinkin uudenlaista teknologiaa ja taiteellista ajattelua, mutta muutoin se linkittyy yllättävän kiinteästi taidehistoriaan.
– Mother, Child viittaa hyvin traditionaaliseen aiheeseen taiteessa, eli äitiin ja lapseen, tai madonnaan ja lapseen. Uuden teknologian avulla katsoja kuitenkin kokee perinteisen tematiikan aivan uudella tavalla, Virpi Nikkari kertoo.
Ukrainan sota tekee näyttelystä ajankohtaisen
Illuusio-näyttelyssä nousee myös esille ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja. Näyttely avautui 26.2., vain kaksi päivää Venäjän aloittaman Ukraina-hyökkäyksen jälkeen. Euroopan ytimessä tapahtuva julma tuhoamissota, jonka irvokkaimmaksi piirteeksi on noussut siviilien kärsimys, tekee erityisen ajankohtaiseksi Markus Kåhren Nimetön-teoksen (2022). Muun muassa holokaustia ja armenialaisten kansanmurhaa esittelevä kuva-aineisto ei sovellu kaikkein herkimmille katsojille.
– Nimettömässä on sotaan liittyvää aineistoa ja uutiskatkelmia eri vuosikymmeniltä. Ukrainan sodan takia teos on osoittautunut hyvinkin ajankohtaiseksi ja koskettavaksikin, Virpi Nikkari toteaa.
