Hyppää sisältöön

Kainuun pelastuslaitos etsi pudonnutta lentokonetta Suomussalmella, valoilmiön lähdettä ei kuitenkaan löytynyt

Pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuudesta maanantai-iltana. Hätäilmoituksen mukaan maata kohden oli tippunut kirkas valo tai valoja hyvin lähekkäin.

kainuun pelastuslaitoksen kyltti
Kainuun pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuudesta eilen illalla kello 20 jälkeen. Kuva: Joni Takalo / Yle
Tiia Korhonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kainuun pelastuslaitos etsi maanantai-iltana mahdollisesti pudonnutta lentokonetta Suomussalmen Piispajärvellä.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuudesta kello 20 jälkeen. Hätäilmoituksen mukaan maata kohden oli tippunut kirkas valo tai valoja hyvin lähekkäin.

Päivystävä palomestari Jaakko Schroderus kertoo, että laajoista selvityksistä ja etsinnöistä huolimatta alueelta ei löytynyt kuitenkaan lentokonetta tai muutakaan valoilmiön aiheuttajaa.

– Tehtävä oli poikkeuksellinen. Olisi ollut mielenkiintoista löytää valoilmiön lähde, mutta toki on hyvä, ettei sieltä löytynyt pudonnutta lentokonetta.

Pelastuslaitos teki parin tunnin ajan etsintöjä maasta ja pelastushelikopteri ilmasta käsin. Paikalla oli lisäksi kaksi ambulanssia, poliisi ja rajavartiolaitoksen yksikkö.

Sama valoilmiö havaittiin myös muualla Suomessa. Tulipallosta, eli meteorista tehtiin Ursan havaintojärjestelmä Taivaanvahtiin jo aamuun mennessä sata ilmoitusta.

Lisäys 22.3.2022 kello 11:12: valoilmiöstä tehtiin havaintoja myös muualla Suomessa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme