Polttopuut ovat loppuneet monelta halkokauppiaalta Kanta-Hämeessä. Pitkä lämmityskausi ja suhteellisen ankara talvi ovat saaneet aikaan sen, että moni kantahämäläinen halkokauppias myy nyt ei oota. Jo helmikuun alussa klapeista oli pulaa.
Kuluneen talven lämmityskausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin, jo joulukuun alussa. Periaatteessa kausi jatkuu edelleen, vaikka moni kiinteistönomistaja on jo kyllästynyt lämmittämiseen, kertoo Mikko Keto Hattulasta.
Myös toissa vuonna puupolttoaineita käytettiin paljon. Maan lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kiinteitä puupolttoaineita tilastohistorian suurin määrä, kertoo Luke.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.