Hyppää sisältöön

Nesteen uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Lehmus

Neste on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Matti Lehmuksen. Lehmus seuraa tehtävässä Peter Vanackeria, joka jatkaa toimitusjohtajana huhtikuun loppuun saakka.

Matti Lehmus.
Nesteen uusi toimitusjohtaja Matti Lehmus on koulutukseltaan kemiantekniikan diplomi-insinööri sekä eMBA. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Tiina Forsberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Nesteen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Lehmus, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Lehmus seuraa tehtävässä Peter Vanackeria, joka ilmoitti erostaan joulukuussa. Vanacker jättää työnsä huhtikuun lopussa.

47-vuotias Matti Lehmus on työskennellyt Nesteessä useissa eri johtotehtävissä sekä öljytuoteliiketoiminnassa että uusiutuvissa tuotteissa vuodesta 1998 alkaen. Tällä hetkellä työskentelee Renewables Platform -liiketoimintajohtajana. Nesteen johtoryhmään Lehmus on kuulunut vuodesta 2009.

Hän on koulutukseltaan kemiantekniikan diplomi-insinööri sekä liiketoiminnan johtamisen eMBA.

– Matti Lehmuksella on oikea kokemus ja asiantuntemus jatkaa Nesteen hyväksi todetun kasvustrategian – tulla uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen globaaliksi johtajaksi – toteuttamista. Hänen vahvat näyttönsä suurista investointiprojekteista ja yrityskaupoista sekä vankat johtajuus- ja vuorovaikutustaitonsa ovat erinomainen yhdistelmä Nesteen menestymisen varmistamiseksi jatkossakin, sanoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen yhtiön tiedotteessa.

Lue lisää:

Toimitusjohtaja Peter Vanacker jättää Nesteen

Suosittelemme