Lahtelaiset Adessa ja Heidi Kirén tutkivat tavaratalon urheiluosastolla kevään pyörätarjontaa. Kaupoille lähdettiin hyvissä ajoin. Viime vuonna 7-vuotias Adessa jäi ilman toivomaansa polkupyörää.
– Olimme liikkeellä liian myöhään. Kovasti etsittiin, mutta Lahteen ja koko Suomeen tuntui tulleen tosi vähän pyöriä.
Äidin mielestä polkupyörän turvallisuus on tärkeää, Adessalle olennainen juttu ovat värit.
– Sen pitää olla urheilupyörä, ja siinä täytyy olla sinistä ja valkoista, tyttö toteaa.
Koronan seurauksena maailmalla syntynyt komponenttipula jatkuu. Se aiheuttaa toimitusvaikeuksia pyöräkauppaan.
Asikkalassa asuvat Risto ja Johanna Räsänen ovat kiertäneet jo useampia pyöräkauppoja ja tutkineet tilannetta netistä. Tavoitteena on löytää Johanna Räsäselle sähköavusteinen polkupyörä työmatkoja varten.
– Tarjonta on todella heikko. Hyviä, s-kokoisia sähköpyöriä on vähän. Ne ovat joka paikasta lopussa, pariskunta kertoo.
Lahtelaisessa polkupyörien erikoisliikkeessä kuitenkin tärppää. Liikkeen ainoa sopiva tarjokas tuntuu oikealta, ja Johanna Räsänen uskoo sen lähtevän saman tien mukaan.
Joitakin malleja joutuu odottamaan yli vuoden
Tuotannon ongelmat, energian hinta ja sen myötä kohonneet kuljetuskustannukset ovat nostaneet myös pyörien hintoja. Kauppiaiden mukaan korotus on kymmenen prosentin molemmin puolin.
Pyöriä on saatu talven aikana varastoihin ja myyntiin. Kevätsesongin alkuun kaikki tilaukset eivät ennätä. Merkistä ja pyörämallista riippuen viivettä voi olla kuukaudesta yli vuoteen. Alalla ennakoidaan, että viime vuoden tapaan kysyntä ylittää tarjonnan, kun sesonki pääsee vauhtiin.
Iso osa pyöristä ja niiden mekaanisista osista tuodaan Suomeen Kiinasta.
– Siellä on laitettu laajoja alueita kiinni omikronvariantin takia. Tehtaiden tuotannossa ja kuljetuksissa on ongelmia. Se vaikuttaa koko ketjuun, kertoo Muoti- ja urheilukauppa -yhdistyksen toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää.
Kauppias: bensan hinnannousu vaikuttaa pyöräkauppaan
Toissa vuonna pyöriä myytiin Muoti- ja urheilukauppa ry:n tilaston mukaan yli kolmannes aiempaa enemmän, liki 340 000. Viime vuonna saatavuusongelmat leikkasivat kokonaismyyntiä. Se jäi 10 000 kappaletta edellisvuotta alhaisemmaksi.
Sähkö- ja sähköavusteisten pyörien hankinta on kasvanut erityisen vauhdikkaasti. Vuonna 2019 niitä myytiin tilaston mukaan 15 000 ja viime vuonna 40 000 kappaletta.
Sähköavusteisten pyörien malleja on tullut lisää. Ajopelejä on nyt joka lähtöön maantiepyöriä myöten.
– Vielä ei olla siinä vaiheessa, että niitä menisi enemmän kuin luomupyöriä, mutta ero kapenee koko ajan, kertoo yrittäjä Pekka Kopra Lahden Polkupyörähuollosta.
Pitkän linjan kauppiaan mukaan myös bensiinin hinnannousu näkyy polkupyöräkaupoissa.
– Siitä oli viitteitä jo viime vuonna ja nyt edelleen. Aika moni kertoo hankkivansa kakkosauton tilalle sähköpyörän.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 25.3.2022 klo 23:een saakka.
Lue myös:
Polkupyörien varaosista edelleen huutava pula – pahimmillaan uusia osia joutuu odottamaan yli vuoden