Roope Hintz jatkoi huimassa vireessä jääkiekkoliiga NHL:ssä, kun hänen edustamansa Dallas Stars kukisti Carolina Hurricanesin voittomaalikilpailun jälkeen maalein 4–3.
Hintz iski Dallasille kaksi maalia ja nosti kauden maalimääränsä jo 28:aan. Sentterin maaliputki venyi puolestaan kolmeen otteluun. Hän on kerännyt näissä otteluissa kaikkiaan tehot 5+1=6. Koko kauden tehot ovat nyt 28+27=55.
Hintz iski kolmannen erän alussa 2–2-tasoituksen, kun Joe Pavelski petasi paikan suomalaiselle. Myöhemmin Nino Niederreiter vei Carolinan maalin johtoasemaan Brady Skjein ja Jesperi Kotkaniemen syötöstä, mutta Hintz toi jälleen pelin tasoihin.
Tällä kertaa osuman alusti Jason Robertson, kun Hintz nosti kiekon tyylikkäästi rystypuolelta maaliin.
Carolinan suomalaiskaksikko Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho pääsivät niin ikään pisteiden makuun. Kaksikolle merkittiin syöttöpiste Carolinan kolmannen erän alun ylivoimamaaliin, kun Vincent Trocheck kiskaisi Ahon laukauksen irtokiekon verkkoon.
Ottelua hallinnut Carolina laukoi peräti 44 kertaa kohti maalia, mutta Dallasin tuore hankinta Scott Wedgewood onnistui heti debyyttiottelussaan.
Omaa divisioonaansa edelleen johtava Carolina on hävinnyt edellisestä kuudesta ottelustaan viisi. Hintzin maaliputken myötä Dallas on puolestaan kolmen ottelun voittoputkessa. Joukkue taistelee tiukasti länsilohkon pudotuspelipaikoista.
Barkov kuittasi Montrealin salama-alun
Florida Panthers jatkaa NHL:n itälohkon kärkipaikalla otettuaan 4–3-vierasvoiton Montreal Canadiensista. Florida-kapteeni Aleksander Barkov iski ottelussa yhden maalin.
Ottelussa nähtiin hengästyttävä alku, kun ensin Nick Suzuki vei Montrealin johtoon 29 sekunnin pelin jälkeen, ja vain seitsemän sekuntia myöhemmin Barkov toi osumallaan vieraat tasoihin. Ottamansa aloitusvoiton jälkeen Barkov sai Robert Haggin syötön haltuunsa, pääsi vastakkain Montreal-vahti Jake Allenin kanssa ja laukoi varmasti takakulmaan.
Barkovilla on koossa tältä kaudelta tehot 27+36.
Seuraavalta videolta voit katsoa Barkovin maalin lisäksi Armian ja Puljujärven syöttöpisteet.
Ottelu Montrealia vastaan oli kanadalaisen konkarihyökkääjän Claude Giroux'n ensimmäinen Floridan paidassa, ja hän kirjasi heti kaksi syöttöpistettä. Giroux, 34, oli pelannut ennen tätä koko NHL-uransa Philadelphia Flyersissa, mutta hänet kaupattiin viime viikonloppuna Floridaan.
Boston Bruinsin suomalaislaitahyökkääjä Erik Haula kasasi kolme syöttöpistettä Bostonin voittaessa hallitsevan Stanley Cup -mestarin Tampa Bay Lightningin 3–2. Bostonin kaikista maaleista vastasi hattutempun iskenyt David Pastrnak.
Haula on kerännyt tällä kaudella pisteet 8+22.
Boston nousi voittonsa turvin pisteellä ohi Tampa Bayn itälohkon kuudennelle sijalle.
NHL-kierroksen tulokset
Montreal Canadiens – Florida Panthers 3–4
MTL: Joel Armia 0+1
FLA: Aleksander Barkov 1+0
Boston Bruins – Tampa Bay Lightning 3–2
BOS: Erik Haula 0+3
Carolina Hurricanes – Dallas Stars 3–4 vl.
CAR: Sebastian Aho 0+1, Teuvo Teräväinen 0+1, Jesperi Kotkaniemi 0+1
DAL: Roope Hintz 2+0
New York Islanders – Detroit Red Wings 5–2
Winnipeg Jets – Ottawa Senators 2–5
St. Louis Blues – Philadelphia Flyers 2–5
Minnesota Wild – Vancouver Canucks 3–2 ja.
Edmonton Oilers – San Jose Sharks 5–2
EDM: Jesse Puljujärvi 0+1
SJS: Kaapo Kähkönen 36/40 torj.
Vegas Golden Knights – Nashville Predators 6–1
NSH: Juuse Saros 37/40 torj.
Los Angeles Kings – Chicago Blackhawks 3–4 vl.
Lue myös: