Hyppää sisältöön

Neljä henkilöä päätti Mika Lehtimäen jatkopestistä – Olympiakomitean hallitukselle ei kerrottu Lehtimäen saamasta varoituksesta: "Olisi ollut hyvä tietää"

Olympiakomitean hallitus oli sivuroolissa Mika Lehtimäen uudelleenvalinnassa. Sen jäsenille ei kerrottu Lehtimäen saamasta varoituksesta. Toimitusjohtajan mukaan Lehtimäen saama varoitus oli rangaistuksena kovin mahdollinen.

Mika Lehtimäki.
Mika Lehtimäki valittiin maaliskuussa jatkamaan huippu-urheiluyksikön johtajana vuoden 2024 loppuun saakka. Sopimus sisältää option työsuhteen jatkamisesta kesään 2026 asti. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Micke Suopuro,
Joel Holma,
Janne Karinkanta
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle Urheilu kertoi torstaina, että Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sai viime syksynä varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, joka on kohdistunut naisiin työyhteisössä.

Lehtimäki myönsi varoituksen Yle Urheilulle ja kertoi muuttaneensa käyttäytymistään.

Olympiakomitea nimitti maaliskuun alussa Lehtimäen jatkamaan tehtävässään vuoden 2024 loppuun asti. Lehtimäki kiitti tiedotteessa 2.3. Olympiakomitean hallitusta luottamuksesta suomalaisen huippu-urheiluverkoston työtä kohtaan.

Olympiakomitean hallitus ei kuitenkaan tehnyt Lehtimäen valintaa, vaan valinnasta vastasivat yhdessä toimitusjohtaja Mikko Salonen ja hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori sekä varapuheenjohtajat Sari Multala ja Susanna Rahkamo.

– Varsinaiset päätökset on tehnyt Olympiakomitean toimitusjohtaja, joka on siinä yhteydessä konsultoinut hallituksen puheenjohtajistoa eli minua ja kahta varapuheenjohtajaa. Lehtimäki on jostain syystä halunnut osoittaa kiitoksensa koko hallitukselle. Muodollinen päätöksenteko on mennyt siten, että toimitusjohtaja on päättänyt ja puheenjohtajisto on sen ikään kuin siunannut, Jan Vapaavuori sanoo Yle Urheilun haastattelussa.

Jan Vapaavuori.
Jan Vapaavuori sanoo Yle Urheilulle, että muodollisen päätöksen Lehtimäen jatkosta teki toimitusjohtaja Mikko Salonen. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Toimitusjohtaja Mikko Salosen mukaan Lehtimäen jatkoa on valmisteltu ja siitä on päätetty yhdessä toimitusjohtajan ja puheenjohtajiston kanssa. Hänen mukaansa päätöksen Lehtimäen jatkosta teki puheenjohtajisto.

– Meillä on ollut pitkään käytössä prosessi, jossa esihenkilön alaiset eri tehtäviin vahvistaa aina esihenkilön esimies. Päätöksen Mika Lehtimäen jatkosta teki Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajisto. Puheenjohtajan päätös olisi sinällään riittänyt, mutta päätöksen teki puheenjohtajisto, Salonen kertoo.

Mikko Salonen.
Mikko Salosen mukaan Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajisto päätti varoituksen saaneen Mika Lehtimäen jatkosta. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

"Varoituksesta olisi ollut ihan hyvä saada tietää"

Olympiakomitean hallitukseen kuuluu puheenjohtajiston lisäksi kymmenen jäsentä. Yle Urheilu haastatteli urheilijajäsenistä Mika Poutalan ja Anni Vuohijoen sekä judoliiton puheenjohtajan Esa Niemen. He kertoivat Yle Urheilulle saaneensa tiedon Lehtimäen tapauksesta vasta uutisista.

Lisäksi hallituksen ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Sari Essayah kertoi Yle Urheilulle tekstiviestitse, että sai kuulla Lehtimäen saamasta varoituksesta vasta uutisissa. Hän kieltäytyi haastattelusta vedoten siihen, että ei ollut paikalla Olympiakomitean hallituksen edellisessä kokouksessa.

Muita jäseniä ei tavoitettu tai he eivät suostuneet kommentoimaan tapausta. Yle Urheilu ei myöskään tavoittanut hallituksen varapuheenjohtajia.

Olympiakomitean hallitus keskusteli Mika Lehtimäen jatkovalinnasta kokouksissaan, mutta puheenjohtaja Vapaavuoren mukaan hallituksella ei ollut muodollista roolia valinnassa. Lehtimäen saamasta varoituksesta tiesivät vain toimitusjohtaja ja puheenjohtajisto.

Olisiko Olympiakomitean hallituksen pitänyt saada tietää Lehtimäen varoituksesta?

– Varoituksesta olisi ollut ihan hyvä saada tietää. En tiedä, oltaisiinko me sisällöllä mitään tehty. Kaiken kaikkiaan ne olisi ollut hyvä käydä läpi. Avoimuudesta on hirveän harvoin mitään haittaa, hallituksen jäsen Anni Vuohijoki sanoo.

Anni Vuohijoki tutkii lisäravinteita.
Olympiakomitean hallituksen jäsen Anni Vuohijoki. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Salonen varoituksesta: "Juridisesti kovin mahdollinen seuraamus"

Toimitusjohtaja Mikko Salonen kertoi Yle Urheilulle perjantai-iltana puhelimitse, että Mika Lehtimäelle annettu varoitus epäasiallisesta käytöksestä oli juridisesti kovin mahdollinen seuraamus, jonka tapauksessa saattoi antaa.

– Olimme perustellusti siinä käsityksessä, että varoitukseen johtaneet toimet – jotka oli siis sovittu osapuolten välillä, ja näistä annettu juridisesti kovin mahdollinen seuraamus – olivat todellakin sellainen rangaistus, että siitä ei voi olla ikään kuin loputtomiin työmarkkinoiden ulkopuolelle joutuva, Salonen kertoo.

Eikö juridisesti isoin rangaistus olisi ollut se, että hän ei olisi jatkanut tehtävässään, kuin se, että hänelle annettiin varoitus?

– Kun ollaan työoikeuden piirissä, niin totta kai on kovempiakin rangaistuksia, kaksi erilaista variaatiota. Jos sinne polulle mennään, niin silloin pitää tietysti ne toimet, joita tarkastellaan ja todennetaan, olla sellaisia, että niistä voi lainsäädännön mukaisesti sellaisen rangaistuksen antaa, Salonen vastaa.

Saloselta kysyttiin myöhemmin perjantaina Yle Urheilun haastattelussa siitä, miten keskusteluun noussut tapaus vaikuttaa siihen, millä tavalla Lehtimäki voi jatkaa työssään.

– Totta kai tämä on luonnollinen osa sitä kokonaispohdiskelua, mikä herää, kun asia nousee käsittelyyn. Se on varmaan asia, jota kaikki tähän kytkeytyvät tahot pohtivat, Salonen sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja ei tiennyt varoituksesta

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö johtaa ja koordinoi suomalaista huippu-urheilua yhteistyössä muun muassa lajiliittojen ja ministeriön kanssa. Liittojen ja urheilijoiden huippu-urheilua varten saamat tuet perustuvat Lehtimäen johtaman yksikön valmistelutyöhön ja valintoihin.

Huippu-urheiluyksikkö tekee esimerkiksi esitykset urheilija-apurahojen saajista. Apurahat myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Pääosa Olympiakomitean rahoituksesta tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Ministeriön ylijohtaja Esko Ranto kertoo Yle Urheilulle, että hän ei ollut tietoinen Lehtimäen varoituksesta ennen torstaita, jolloin Yle uutisoi tapauksesta.

Olympiakomitean rahoitus tulee pääosin opetus- ja kulttuuriministeriöstä, millainen vastuu ministeriöllä on ohjata yksikköä ja yksikön johtajan valintaprosessia?

– Me emme puutu yksittäisten henkilöiden valintaan. Siihen meillä ei ole minkäänlaista oikeutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei koskaan ota kantaa minkään yksittäisen avustuksen saajan henkilövalintoihin.

Juttua muokattu 25.3. klo 21.10: Täsmennetty, että Esko Ranto ei ollut tietoinen Lehtimäen varoituksesta ennen torstaita.
Korjaus 26.3. klo 8.20:
Marco Casagrande on Palloliiton pääsihteeri, ei puheenjohtaja.

Lue myös:

Olympiakomitean huippu-urheilupomo Mika Lehtimäki sai varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä

Mika Lehtimäki sai varoituksen käytöksestään syksyllä, huippupestiä jatkettiin maaliskuussa – puheenjohtaja Vapaavuori: "Ansiot ovat niin kiistattomat"

Suosittelemme