Venäjän hyökkäys Ukrainaan herätti kiinnostuksen Suomen talvisodan tapahtumiin. Esimerkiksi talvisotamuseo Raatteen portissa Suomussalmella kiinnostus on näkynyt lisääntyneinä yhteydenottoina.
– Kolme viikkoa oli ihan nollaa, kun tämä sota oli käynnissä. Nyt viime viikolla ja tällä viikolla on tullut kyselyjä Puolasta, Tsekeistä – joka on ihan uusi aluevaltaus – ja Ruotsista, listaa yrittäjä Reima Haapoja.
Myös kansainvälisessä mediassa Suomen sotahistoria on viime aikoina noussut näyttävästi esille, kun yhtymäkohtia talvisodan ja Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan on kanssa vertailtu.
Juttuja ovat julkaisseet esimerkiksi The Times, Mail Online ja The Atlantic. Suomalaisten historiasta kumpuavaa kriisivalmiutta ihasteltiin tuoreeltaan myös Financial Timesin laajassa artikkelissa.
Kainuun perukoilla, Suomussalmen Raatteen portissa, käy vuosittain noin 30 000 vierasta, joista valtaosa kotimaasta. Nyt kyselijöitä on tullut muun muassa Ukrainan naapurivaltioista. Pari viikkoa sitten Haapoja antoi radiohaastattelun Slovakiaan.
– He olivat saaneet jostakin tietoa, että talvisota ja Ukrainassa käytävä sota ovat hyvin saman tyyppisiä. He halusivat kuulla meiltä, että kuinka näemme asian.
Myös Haapoja näkee Suomen ja Ukrainan kokemuksissa yhteneväisyyksiä: vihollisen propaganda, talviset olosuhteet ja kova tahto puolustaa kotimaata.
Suomi hyötyy nyt rauhallisen maan imagosta
Venäjän hyökkäyksen alettua kotimaiset matkailualan yritykset kertoivat jo matkojen peruuntumisesta. Kansainvälisten turistien huoli Venäjän rajanaapurina sijaitsevan maan turvallisuudesta nousi keskusteluun.
– Kun Venäjän hyökkäys aikoi, niin moni pelästyi sitä, minkälaiset vaikutukset sillä tulee olemaan matkailua kohtaan, sanoo Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.
Huolen lisääntyminen on Hietasaaren mukaan ymmärrettävää, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Kuuntele alta haastattelu, jossa Hietasaari kertoo, miten Venäjän hyökkäys on vaikuttanut Suomen matkailumaineeseen.
Visit Finlandin mukaan sotamatkailukohteilla ei ehkä matkailun kokonaiskuvan kannalta ole kovin suurta merkitystä, sillä matkailullisesti vahvuutemme ovat samat kuin ennen poikkeusaikoja. Luonto on edelleen tärkein vetovoimatekijämme.
Kiinnostus sotaa kohtaa näkyy myös Sotamuseossa
Sota Ukrainassa on näkynyt myös Suomenlinnassa sijaitsevassa Sotamuseossa. Esimerkiksi talvisodan päättymisen muistopäivänä järjestetty näyttely oli näyttelypäällikkö Lauri Haaviston mukaan hyvin suosittu.
– Normaalina talvisunnuntaina meillä on kävijöitä sadan molemmin puolin, nyt heitä oli 300. Kävijöiden keskuudessa oli myös paljon puhetta Ukrainan sotaan liittyen.
Haaviston mukaan joukossa oli jo entuudestaan sotahistoriasta kiinnostuneita, mutta joukossa oli myös uutta yleisöä. Näyttelypäällikön mukaan kesä on museoiden kulta-aikaa, kun kouluissa on lomakausi.
– Riippuu tietenkin kuinka tilanne Ukrainassa kehittyy, mutta uskon, että se tulee näkymään meillä.
31.3. kello 16.24 Korjattu Sotamuseon nimen kirjoitusasu.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella perjantaihin 1.4. kello 23 saakka.