Hyppää sisältöön

Snookerissa on käynnissä hidas vallankumous, joka herättää huolta lajin tulevaisuudesta – onko supertähti Ronnie O'Sullivan osa ongelmaa vai ratkaisua?

Snookerin MM-karsinnat alkavat maanantaina Englannin Sheffieldissä. Brittipelaajat ovat totutusti dominoineet MM-kisoja, mutta saarivaltakunnan ulkopuoliset pelaajat ovat tällä kaudella horjuttaneet brittien valta-asemaa.

Atte Husu

Brittiupseerien Intiassa 1800-luvun lopulla kehittämä snooker on ollut lajin synnyinhetkistä alkaen Ison-Britannian pelaajien eli englantilaisten, skottien, walesilaisten ja pohjoisirlantilaisten hallintaa.

Snookerin maailmanmestaruudesta on pelattu vuodesta 1927 erilaisin pelimuodoin, joista valtaosa on ollut turnauksia. Vuosina 1964–1968 MM-tittelistä pelattiin haasteotteluna, kun taas vuonna 1928 lajin muut pelaajat karsivat turnauksessa pääsystä pelaamaan puolustavaa maailmanmestaria, snookerin oppi-isänä tunnettua Joe Davista vastaan.

Lähes sadan vuoden historiassa vain neljä Britannian ulkopuolelta tullutta pelaajaa on pystynyt voittamaan snookerin MM-tittelin. Monen lajientusiastin papereissa ei-brittiläisiä maailmanmestareita on vain kolme johtuen vuoden 1952 tapahtumista. Tuolloin lajin silloisen kattojärjestön ja MM-järjestäjän riita johti siihen, että MM-titteleitä jaettiin vuoden aikana kaksi. Näistä toisen vei australialainen Horace Lindrum, joka voitti finaalissa uusiseelantilaisen Clark McConachyn. Heidän lisäkseen turnauksessa ei ollut muita pelaajia.

Vuodesta 1977 maailmanmestaruudesta on pelattu Englannin Sheffieldissä sijaitsevassa Crucible-teatterissa. Kanadan Cliff Thorburn juhli mestaruutta vuonna 1980, Irlannin Ken Doherty vuonna 1997 ja Australian Neil Robertson vuonna 2010. Kaikki muut mestaruudet ovat brittien nimissä.

Cliff Thorburn (vas.) ja Alex Higgins (oik.) kohtasivat vuoden 1980 MM-finaalissa Crucible-teatterissa. Thorburn voitti mestaruuden erin 18–16. Kuva: PA Images via Getty Images

Muutos on kuitenkin ovella. Vaikka brittilegendat Ronnie O'Sullivan, John Higgins ja Mark Williams edustavat edelleen snookerin terävintä kärkeä ja saavat kiitettävää tukea muilta yli 40-vuotiailta maanmiehiltään, lajin tulevaisuus on saarivaltakunnan ulkopuolella. Kuluvalla kaudella 14 rankingturnauksesta puolet on päättynyt brittien, seitsemän eri pelaajan, juhliin.

Huomattavaa on kuitenkin näiden seitsemän britin keski-ikä: 42 vuotta. Viiden Britannian ulkopuolelta tulevan voittajan keski-ikä on 28 vuotta.

Kahdeksan viime vuoden aikana Britannia on tuottanut joka vuosi vähintään yhden uuden rankingturnausvoittajan. Näitä ensikertalaisia on yhteensä 13 kappaletta. Heidän keski-ikänsä oli voittohetkellä 36 vuotta. Samaan aikaan seitsemän voiton makuun ensi kertaa päässeen muunmaalaisen keski-ikä oli 25 vuotta.

– En koe, että pystymme pysäyttämään kiinalaisten ja muiden Britannian ulkopuolisten pelaajien esiinmarssia. He tuntuvat rakastavan peliä niin kuin me rakastimme sitä 1980-luvulla, ensimmäisen ison voittonsa 47-vuotiaana saavuttanut Joe Perry sanoo Yle Urheilulle.

Amatöörien MM-kisoissa edellinen brittivoittaja on vuodelta 2009, alle 21-vuotiaiden MM-kisoissa vuodelta 2010.

– Tämä on numeropeliä. Sadasta loistavasta snookerpelaajasta 25–30 voi lyödä läpi ammattilaiseksi. Kiina tuottaa tällä hetkellä 20–30 pelaajaa per vuosi, Perry sanoo.

Snookerissa on käynnissä rakennemuutos, jossa Perryn kaltaiset pitkälti yli 40-vuotiaat britit ovat edelleen vahva mutta hitaasti hupeneva voimavara. Syyt kokeneiden pelaajien menestykseen johtuvat nimenomaan rakennemuutoksesta, pelikulttuurin kehityksestä salonkikelpoiseksi, mikä ei ole satanut nuorten pelaajien laariin.

Tästä huolimatta snookerdinosaurukset joutuvat lähivuosina väkisinkin väistymään nuorempiensa tieltä.

Entinen ja nykyinen täydellisiä vastakohtia

Snooker eli kukoistuskauttaan väritelevision kehittämisen myötä 1970- ja 1980-luvuilla. Vaikka kansa ihaili parhaimpiinsa pukeutuneita snookerpelaajia tv:n välityksellä, ruohonjuuritasolla peliin liittyi paljon mystiikkaa. Tupakansavuisissa saleissa riitti persoonia lain molemmilta puolilta ja alkoholi sekä vedonlyönti olivat vahvasti läsnä. Huomattavaa oli, että peleissä oli poikkeuksetta rahapanos. Jos pelaajalla ei ollut omaa rahaa pelissä, jollain sivusta seuraajalla oli.

– Snookersalit olivat kaukana ihanteellisesta lasten kasvuympäristöstä. Kulttuuriin kasvoi mukaan, koska kaikki pelasivat pelikoneita ja korttia rahasta tai löivät vetoa. Mistä tahansa tulevilla nykypelaajilla ei ole tätä taustaa. He pelaavat akatemioissa, joissa on vain heidän kaltaisiaan, ammattilaiseksi tähtääviä pelaajia. Ei ole mitään edellä mainituista häiriötekijöistä, vuonna 1992 ammattilaisena debytoinut Perry kuvailee.

Toinen merkittävä muutos ovat peliolot. Toisin kuin nykyisin, juniorit ja ammattilaisuudesta haaveilleet parhaat amatöörit joutuivat harjoittelemaan pelipöydillä, joiden taso vaihteli salin sisällä laidasta laitaan. Salien välisistä eroista puhumattakaan.

– Minun sukupolveni piti oppia pelaamaan kaikenlaisissa oloissa. Oli opeteltava pelaamaan kypsästi, kun taas nykyisin asiat tehdään päinvastoin. Otetaan esimerkiksi kiinalaiset. He ovat loistavia pitkien pallojen pussittajia ja break buildereita (lyöntisarjojen tekijöitä), mutta usein he eivät ole taktisesti fiksuja.

– Meidän aikanamme ei ollut mahdollista pelata amatöörivuosia läpi pussittelemalla yli 50 pisteen breikkejä. Se ei yksinkertaisesti ollut mahdollista, koska pöydät toimivat niin eri tavoin. Yhdessä mielessä nykypelaajat ovat onnekkaita päästessään harjoittelemaan ja pelaamaan pelkästään kilpatasoisilla pöydillä, mutta toisaalta he jäävät täysin vaille snookerin yhtä tärkeintä elementtiä, oman pelin sopeuttamista vallitseviin oloihin. Entinen ja nykyinen snookermaailma ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, Perry niputtaa.

Edellä mainitut asiat olivat kulttuurishokki myös monille ulkomaalaisille pelaajille, jotka saapuivat 1990-luvulla saarivaltakuntaan testaamaan snookertaitojaan ammattilaisten ja amatöörien yhteisiin ProAm-kisoihin. Yksi yrittäjistä oli Ville Pasanen, Eurosport-kanavan pitkän linjan snookerselostaja.

– Moni meistä matkaan lähteneistä ajatteli, että saarilla paikat ja pöydät ovat viimeisen päälle kunnossa. Se mielikuva karisi nopeasti pois. Oli pöytää jos jonkinlaista. Jotkut olivat niin epätasaisia, etteivät pallon tahtoneet pysyä paikoillaan. Mutta niillä pöydillä pelattiin, mitä oli, Pasanen muistelee huvittuneena.

Ville Pasanen on Suomen snookerhistorian lahjakkaimpia pelaajia. Kuva: Vesa Härkönen

Snookerin rakennemuutos kiteytyy siis paitsi pelin ympärillä vallitsevaan kulttuuriin myös pelioloihin. Kun pelipöydät ovat snookeriin panostavilla saleilla tasalaatuisia, pelistä on tullut aiempaa kliinisempää. Kliinisyyttä on entisestään lisännyt suomalaisvalmisteinen liitu, jonka ansiosta peliin läpi sen historian negatiivisesti vaikuttaneet kikit ja huonot kontaktit ovat poistuneet kuvasta täysin.

Joe Perry puhuu suomalaisesta biljardiliidusta, joka on mullistanut ammattilaissnookerin

ProAm-kulttuuri katosi

Edellä mainitut muutokset ovat olleet pelin kannalta pelkästään hyviä asioita, mutta niillä on ollut hintansa. Vanhempi polvi on hyötynyt nuorten kustannuksella.

Nuorten läpilyöntiä on hankaloittanut myös 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun suvantovaiheessa näivettynyt ammattilaisten ja huippuamatöörien yhteinen ProAm-kulttuuri, jota ilman tähteydestä haaveilevilla lahjakkuuksilla ei ole luontevaa väliporrasta matkalla ammattilaisuuteen.

Vuonna 1975 syntyneet Ronnie O'Sullivan, John Higgins ja Mark Williams debytoivat ammattilaisina vuonna 1992, josta alkoi snookerissa viisi vuotta kestänyt avoin ammattilaisaikakausi. Tuolloin kuka tahansa saattoi ostaa ammattilaisjäsenyyden tuhannen punnan lisenssiä ja kilpailumaksuja vastaan.

Pelaajamäärä viisinkertaistui hetkessä nousten parhaimmillaan yli 600:n. Ryntäyksen vuoksi turnausten pääsarjoihin oli järjestettävä lukuisia ja pitkiä karsintavaiheita, joista pelaajilla oli mahdollisuus selvittää tiensä myöhemmin kaudella pelattaviin pääturnauksiin. Parhaat ammattilaiset, etenkin maailmanlistan 16 parasta pelaajaa eivät joutuneet karsimaan kertaakaan kauden aikana, vaan heidän paikkansa lopputurnauksissa oli sinetöity kaudeksi kerrallaan.

O'Sullivan voitti avauskaudellaan 76 karsintaottelustaan 74, mukaan lukien ennätykselliset 38 voittoa putkeen. Harva kuitenkaan muistaa, että itse lopputurnauksissa O'Sullivan pääsi debyyttikaudellaan vain kerran 16 parhaan joukkoon.

Sen sijaan nykyisessä 128 pelaajan järjestelmässä 64:n huonommalla puolella olevilla pelaajilla on 25 prosentin mahdollisuus joutua pelaamaan top 16 -pelaajaa vastaan heti ensimmäisellä kierroksella. Asetelma on siis tässäkin mielessä aivan erilainen kuin 30 vuotta sitten.

– Snookerin kaltaisessa pelissä, jossa henkinen puoli näyttelee niin suurta roolia, voitot ovat parasta lääkettä. Toisin kuin vuonna 1992, nuoret heitetään heti altaan syvään päähän. Harva pystyy voittamaan O'Sullivania ja hänen kaltaisiaan tähtiä tv-pöydän kuumissa ja kirkkaissa valoissa heti kättelyssä, Pasanen sanoo.

– 1990-luvulla snooker oli young men's game (nuorten miesten peli). Vaikka class of 92 (O'Sullivan, Higgins, Williams ja kumppanit) teki tuloaan ja haastoi Stephen Hendryn, en olisi silloin uskonut, että 30 vuotta debyyttinsä jälkeen he ovat edelleen suosikkeja lähes jokaista pelaajaa vastaan. Tosin kun pelin kulttuuri ja käytännöt ovat ajan myötä muuttuneet, lopputulos on pikemminkin luonnollinen, Pasanen kertoo.

Muu maailma tuli rinnalle

Kun tarkastellaan snookerpelaajien taustoja kansakuntien perusteella, muutos 1990-luvulta tähän päivään on ollut merkittävä.

Koko 1990-luvun aikana pelattiin 91 rankingturnausta, joista britit veivät 84 kappaletta. Siis 92 prosenttia. Seitsemän muuta titteliä menivät kolmelle pelaajalle: irlantilaisille Ken Dohertylle (3) ja Fergal O'Brienille (1), Thaimaan James Wattanalle (3).

Mainittakoon, että snookerkaudet ovat 1970-luvulta pitäneet sisällään rankingturnausten lisäksi myös kutsuturnauksia. Tässä artikkelissa tarkastelukriteerinä käytetään kuitenkin vain rankingturnauksia, koska vain niissä riittävä menestyminen avaa pelioikeuden kutsuturnauksiin.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä brittien voittoprosentti putosi 82:een. Tähän vaikutti etenkin, että Australian Neil Robertson (5) ja Kiinan Ding Junhui (4) alkoivat menestyä kiertueella.

Tästä Kiinan snookerbuumi alkoi. Ding Junhui (oik.) kukisti vuoden 2005 Kiinan avointen finaalissa lajilegenda Stephen Hendryn (vas.) erin 9 Kuva: Guang Niu/Getty Images

Viime vuosikymmenen aikana alkoi myös snookerin uusi nousu lajina, mikä näkyi eritoten kilpailumäärissä. Ne lähes tuplaantuivat edellisestä kymmenvuotisjaksosta. Hyppäys kiihdytti myös muun maailman mukaantuloa snookerkartalle. Brittien voittoprosentti putosi jälleen, nyt 74:ään.

Jos 1990-luvulla rankingturnausten voittajamaita oli viisi kappaletta ja 2000-luvun alussa seitsemän, 2010-luvulla määrä kasvoi kymmeneen. Tahti on kiristymässä entisestään.

Kun eletään vasta 2020-luvun toista kautta, peräti kahdeksan kansallisuutta on päässyt voittokirjoihin. Pelkästään tällä kaudella pelaajat seitsemästä eri maasta, uusimpana Iran, ovat päässeet maistamaan turnausvoittoa.

Kun kaudesta on pelaamatta enää kaksi kisaa, Tour Championship ja MM-turnaus, brittien ja muun maailman välisessä voittotilastossa tilanne on 7–7.

Tilastotappio ei olisi kuitenkaan briteille historiallinen. Kaudella 2013–2014 britit saivat nimiinsä vain neljä kisaa 12:sta, kun Kiinan Ding Junhui sivusi yhden kauden silloista voittoennätystä (5 kisavoittoa) saaden tulitukea aussi Neil Robertsonilta (2) ja Hong Kongin Marco Fulta (1). Tuolloin kolmikko vastasi kuitenkin pitkälti yksin Britannian ulkopuolisesta menestyksestä, nyt tilanne on aivan toinen.

Uusia voittajia putkahtelee aika ajoin täydestä tuntemattomuudesta, tuoreimpana tapauksena 21-vuotias Kiinan Fan Zhengyi, joka löi helmikuussa itsensä O'Sullivanin European Mastersin finaalissa 9–8.

Fan Zhengyi on vasta 21-vuotias snookerlahjakkuus. Kuva: Shutterstock/All Over Press

– Kun menen selostamaan, nykyisin on paljon enemmän kerrattavaa ja opiskeltavaa kuin ennen. Pelaajakirjo on laajentunut huomattavasti. Kiinalaisten pelaajien tapauksessa suurin kysymys on, jäävätkö nämä Fanit ja kumppanit yksittäisiksi tähdenlennoiksi. Pelaajamassaa kun on niin älyttömän paljon, Pasanen pohtii.

Lähivuosina pöytätennisefekti?

Kuten jo artikkelin alussa mainittiin, kiinalaispelaajat järjestelevät snookerissa vallankumousta, jolle ei näytä löytyvän nykymittarein pysäyttäjää. Kysymys on pitkälti, kuinka pitkään jo pian 50 ikävuotta kolkuttelevat snookerin brittisuuruudet jaksavat jatkaa uraansa. Pasanen arvioi legendojen eläköityvän 50–55-vuotiaana, mikä on linjassa Joe Perryn ajatusten kanssa.

– En ole lainkaan yllättynyt, että Ronnie O'Sullivan, John Higgins ja Mark Williams ovat edelleen huipulla. He ovat snookerjumalia. Mutta jos olisit kysynyt minulta vuonna 1992, uskonko kolkuttelevani maailmanlistalla 16 parhaan joukkoa lähestyessäni 48-vuotissyntymäpäivääni, olisin vastannut, että olet hullu. Täysin hullu, Perry sanoo.

– Tavoitteenani on pelata ammattilaisena vielä 50-vuotiaana, mutta tulevaisuuteni on todennäköisesti suht pian valmennuspuolella, hän lisää.

Kiinan noususta valta-asemaan on puhuttu jo yli kymmenen vuotta, mutta kehitys sitä kohti on ollut odotettua hitaampaa. Perryn mukaan lopputulos on silti edelleen muuttumaton.

– Kun puhuttiin Kiinan snookervallankumouksen tapahtuvan 10–15 vuoden aikajänteellä, olisi pitänyt puhua 20–25 vuodesta. Se on silti väistämätöntä. On ollut hienoa nähdä myös mannereurooppalaisten pelaajien nousu kohti kärkeä, mutta pelin tulevaisuus on Aasiassa mitä tulee pelaajamääriin ja -laatuun, Perry arvioi.

Aihe on ollut tasaisin väliajoin julkisessa keskustelussa. Peliuransa ohessa Eurosport-kanavan kommentaattorina ja studioasiantuntijana toimiva O'Sullivan murjaisi talvella lähetyksessä puolivitsillä, että snooker on pöytätenniksen tiellä. Kiina on voittanut miesten pöytätenniksessä vuodesta 1996 kaikki jaossa olleet olympiakultamitalit lukuun ottamatta vuoden 2004 Sydneyn kaksinpeliä.

Vastaavanlaista ylivoimaa tuskin nähdään snookerissa vielä pitkään, koska suurten pelaajien joukkoon noussut englantilaispelaaja Judd Trump on vasta 32-vuotias. Niin ikään hallitsevalla maailmanmestarilla, MM-tittelin neljästi voittaneella Mark Selbyllä, 38, on vielä iän puolesta tankissa useita pelivuosia.

Tällä kaudella toistaiseksi eniten rankingpisteitä kerännyt pelaaja on 24-vuotias kiinalainen Zhao Xintong, joka on hallitseva mestari niin lajin suurimpiin kisoihin kuuluvassa UK Championship -turnauksessa kuin German Mastersissa.

Maailmanlistalla ensimmäinen alle 30-vuotias britti, 28-vuotias Sam Craigie, löytyy listasijalta 44. Tulevaisuuden potentiaalisimmat brittimestarit Jack Lisowski ja Kyren Wilson täyttivät viime vuonna 30 vuotta.

Jack Lisowski on Englannin lahjakkaimpia snookerpelaajia 2000-luvulla. Toistaiseksi 30-vuotias ei ole kuitenkaan pystynyt voittamaan urallaan ainuttakaan rankingturnausta. Kuva: PA Images via Getty Images

Ding avasi, britit avittivat

Britit ovat olleet merkittävässä roolissa Kiinan nostamisessa snookerkartalle. Lajilegendoista vuoden 1979 maailmanmestari Terry Griffiths ja hänen poikansa sekä Stephen Hendry ovat tehneet kovaa rahallista tulosta pelin juurruttamisessa kaukoitään. Se on ollut mahdollista kiitos Ding Junhuin, josta tuli kertalaakista supertähti vuonna 2005.

Myös O'Sullivan on osallistunut Kiinan nostotalkoisiin ja kertonut vastikään auttavansa tähteyden kynnyksellä olevaa Zhao Xintongia. Kun brittien oma menestyshautomo on ehtymään päin, kaikki eivät katso hyvällä kiinalaisten pussiin pelaamista.

– On hienoa, että snookerista on tullut maailmanlaajuinen laji. Samanaikaisesti, puhtaasti itsekkäästi ajateltuna on tärkeää, että Britannia tuottaa jatkossakin huippupelaajia. Tämä on viime kädessä kuitenkin brittilaji, Perry sanoo.

Zhao Xintong nousi snookerkansan tietoisuuteen kuvan ottelussa Ronnie O'Sullivania vastaan vuonna 2016. 18-vuotias Zhao hävisi ottelun 3–4, mutta hänen taitonsa rakentaa isoja lyöntisarjoja vakuuttivat useat huippupelaajat. Kuva: Visual China Group/Getty Images
Zhao Xintong pääsi tuulettamaan UK Championshipin mestaruutta viime joulukuussa. Kuva: PA Images/Getty Images

Tässä kohtaa herääkin kysymys, ovatko O'Sullivan ja muut kiinalaisia auttavat brittitähdet osa kotimaista ongelmaa vai ratkaisua pelin maailmanlaajuisen kiinnostavuuden kannalta. Asia ei ole mustavalkoinen, mutta siitä riittää mielipiteitä.

– Ronnie O'Sullivan on monessa asiassa oikeassa ja tuntee pelin läpikohtaisesti. Minun on kuitenkin kysyttävä, tekeekö hän asemassaan riittävästi kotimaisen snookerin eteen. Hän on avoimesti myöntänyt auttavansa Zhao Xintongia, mutta haluaisin nähdä Ronnien auttavan Jack Lisowskia, joka on yhtä lahjakas kuin Zhao.

– Painotan, ettei minulla ei ole mitään Zhaoa vastaan: hän on mahtava pelaaja, jonka peliä on miellyttävä katsoa. Tuleeko hänestä joku päivä maailmanmestari Ronnien avustuksella? Sitä on mahdotonta sanoa. On silti varmaa, ettei kukaan tiedä voittamisesta yhtä paljon kuin Ronnie, Perry sanoo.

– En ihmettele yhtään, että O'Sullivanin avuliaisuus Zhaoa kohtaan hiertää. Suoralta kädeltä ei tule mieleen yhtään nuorta brittiä, josta voisin povata tulevaa maailmanmestaria, Pasanen komppaa.

Pasanen pitää yhtenä tulevaisuuden skenaariona myös sitä, että snooker seuraa golfin tietä mitä tulee eri maanosien kiertueisiin.

Pelkkä menestys ei riitä

Mikäli vallankumous toteutuu ja Kiinasta tulee lähivuosina snookerin uusi supervalta, lajin kansainvälisen kiinnostavuuden kannalta keskiöön nousee kysymys, millaisia persoonia valtaistuimelta löytyy.

Tässä mielessä brittipelaajat ovat kunnostautuneet vuosien saatossa kiitettävästi: useat pelin tähdet ovat tarjonneet snookerfanaatikoille kosketuspintaa paitsi karaktäärillään pelipöydällä myös ei-pelillisillä, inhimillisillä puolillaan. Sen sijaan useat kiinalaispelaajat ovat ilmeettömiä pussituskoneina, mikä ei itsessään ole synti, mutta kun päälle lisätään kielimuuri, yhtälö ei ole lajin näkyvyyden kannalta tuottavin mahdollinen.

Kiinalaispelaajien englannin kielen taito onkin ollut yksi viime vuosien puheenaiheista, johon on kiinnitetty huomiota myös Ding Junhuin Sheffieldiin perustamassa snookerakatemiassa. Zhao Xintongin suosio perustuukin paitsi aggressiiviseen ja positiiviseen pelityyliin myös alati parantuvaan kielitaitoon ja sitä kautta lähestyttävyyteen.

– Zhao on esimerkillinen pelaaja mitä tulee tähtipelaajalta nykyisin vaadittavaan kokonaisvaltaiseen pakettiin. Kaikki lähtee pelityylistä, mutta pelkästään sillä ei pärjää. Yan Bingtaon (toinen huippulupaus, vuoden 2021 Mastersin voittaja) ongelma on, että häntä on prosenttipelaajana ja kieliummikkona vaikea nähdä snookerin uutena supertähtenä, Pasanen sanoo.

Kenen ehdoilla jatkossa?

Toisaalta kehitystä silmällä pitäen voi kysyä, pelataanko snookeria lähitulevaisuudessa brittien vai kiinalaisten ehdoilla. Jos lajin painopiste siirtyy menestyjien osalta Aasiaan, englanninkielisen snookeryhteisön kosiskelemista ei välttämättä nähdä enää kokonaisuuden kannalta oleellisena asiana.

Toistaiseksi snooker elää kuitenkin vielä vahvasti brittiläisestä kulttuuristaan. Kattojärjestö World Snookerin ja Sheffieldissä sijaitsevan Crucible-teatterin sopimus pitää MM-turnauksen teräskaupungissa ainakin vuoteen 2027, minkä jälkeen sopimusta todennäköisesti jatketaan.

Maailmanlistan ja turnausvoittajien kehitys ohjannee kuitenkin snookerkalenteria merkittävästi saavuttaessa 2030-luvulle.

Crucible-teatteri on isännöinyt MM-turnausta vuodesta 1977. Kuva on vuodelta 1999, jolloin Stephen Hendry juhli historiallista seitsemättä maailmanmestaruuttaan. Kuva: PA Images via Getty Images

Snookerin kolme suurinta turnausta eli MM-kisat, UK Championship ja kutsuturnaus The Masters muodostavat lajille pyhän kolminaisuuden, ns. Triple Crown -kolmikon. Viime kaudella UK Championship ja Masters päätyivät ei-brittiläisten pelaajien voittoon, mutta MM-turnaus oli lopulta saarivaltakunnan näytöstä Mark Selbyn johdolla.

Myös tänä vuonna lähtöasetelma on sama: Kiinan Xintong on UK Championshipin ja Australian Robertson Mastersin hallitseva mestari. Toistaiseksi snookerissa ei ole koskaan nähty kautta, jolloin kaikki kolme suurinta major-turnausta olisivat ei-brittiläisten hallussa. Sekä Perry että Pasanen arvioivat, että 2. päivä toukokuuta päättyvän MM-finaalin jälkeen snookerin historiankirjoihin kirjoitetaan uusi luku.

– Neil Robertsonin on jälleen aika loistaa MM-kisoissa. Yksi snookerin järjettömimmistä MM-tilastoista on, että Robertson on edennyt välieriin vain kerran sen jälkeen, kun hän voitti MM-kisat 2010. Kun huomioidaan, miten hyvästä pelaajasta on kyse ja kuinka usein hän voittaa muuten, se on hullua, Perry sanoo.

Mikäli arvio toteutuu MM-kisoissa, snookerin evoluutiossa saavutetaan jälleen yksi uusi rajapyykki, ulkomaalaisten kirjoittama kappale vuosien aikana muuttuneeseen mutta edelleen brittikutoiseen kulttuuriin. Ja vaikka näin ei tapahtuisi, hidas muutos vie peliä vääjäämättä sille tuntemattomaan suuntaan.

Lue lisää: