Hyppää sisältöön

Sota voi näkyä myös kaljahyllyllä: Oluen hinta voi nousta, jos pula mallasohrasta jatkuu

Sota on jo vaikeuttanut raaka-aineiden saantia. Panimot odottavat nyt jännityksellä, miten ohratilanteelle käy.

Eri valmistajien kolmosolutta hyllyssä kaupassa.
Sota voi nostaa oluen hintaa, mutta vasta kuukausien päästä, arvioi Sinebrychoffin tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Pasi Lehtinen. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Laura Kangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän hyökkässota Ukrainassa saattaa nostaa myös oluen hintaa kauppojen hyllyillä.

Sota on tuonut panimoille mutkia matkaan. Muun muassa Koffia valmistavan Sinebrychoffin tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Pasi Lehtinen kertoo, että monia oluenvalmistukseen käytettäviä asioita on ollut viime aikoina hankala saada: lisäaineita, makuaineita, pakkaustarvikkeita, hiilihappoa.

– Vielä tällä hetkellä tilanne on sellainen, etteivät vaikutukset näy kuluttajille asti, Lehtinen kertoo.

Tuotantoa ei ole tarvinnut supistaa, mutta sen aikatauluihin on jouduttu Lehtisen mukaan tekemään muutoksia.

"En usko, että Suomesta olut loppuu"

Sota vaikuttaa maailmanlaajuisesti myös oluen tärkeimmän raaka-aineen eli mallasohran saatavuuteen.

Sota on tehnyt ison loven viljan saantiin maailmalla, sillä sekä Ukraina että Venäjä ovat merkittäviä viljantuottajamaita. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n arvio on, että sota pudottaisi Ukrainan ohrasadon puoleen tavallisesta.

Suomalaisten olutpanimoiden onni on, että Suomi on viljan suhteen käytännössä omavarainen: panimot käyttävät useimmiten lähes pelkästään suomalaista mallasohraa. Sota ei siis aiheuta ohrapulaa Suomessa.

– En usko, että Suomesta olut loppuu, sanoo Panimoliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Ohratilanteeseen vaikuttaa sotaa enemmän viime vuoden satokausi, joka oli poikkeuksellisen heikko. Normaalisti pelkästään suomalaista ohraa käyttävä Sinebrychoff on joutunut sen takia hankkimaan noin neljäsosan ohrasta ulkomailta, muttei kuitenkaan Ukrainasta eikä Venäjältä.

Hintojen nostolle on paineita

Mallasohran hintaa sotatila kuitenkin nostaa. Hintaa nostaa paitsi ohran saatavuus, myös lannoitteiden ja sähkön kallistuminen.

Mallasohran hinta on noussut vuodenvaihteeseen verrattuna jo noin 7 prosenttia – ja hinta oli jo entuudestaan ennätyksellisen suuri.

Se näkyy myös panimoiden lompakoissa, Panimoliiton Loikkanen sanoo.

– Jos raaka-aineiden hinta kohoaa, niin kyllähän se kasvattaa myös kustannuspaineita.

Loikkanen ei kuitenkaan ota kantaa siihen, nouseeko oluen hinta kauppojen hyllyillä, sillä niistä päättävät kaupat itse.

Myös Sinebrychoffin Pasi Lehtinen arvioi, että hintoja saatetaan joutua nostamaan, varsinkin, jos sota pitkittyy. Kuluttajan lompakossa tilanne näkyy kuitenkin aikaisintaan vasta kuukausien päästä.

– Hintojen nousu on mahdollista, mutta näkisin, että se tilanne on vielä aika kaukana, Lehtinen arvioi.

– Vaikutuksia voi olla seuraavan ohran kasvukauden jälkeen, varsinkin, jos siitä tulee huono.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 2.4. klo 23:een asti.

Lue myös:

Maailmantalous ehti vasta toipua pandemiasta, ja nyt Venäjän hyökkäyssota tuo jälleen suuren shokin – isoin isku osuu köyhiin ihmisiin

PTT: Ruoan hinta voi nousta Suomessa nopeammin kuin koskaan EU-aikana

Kaupan leipä- ja pullahyllyllä odotettavissa hinnankorotuksia: "Kesän aikana pakko alkaa näkymään kuluttajahinnoissa"

Suosittelemme