Pääkaupunkiseudun hotelleissa kirjattiin maaliskuussa selvästi aiempia kuukausia enemmän yöpymisiä. Ennakkotietojen mukaan hotellien keskimääräinen käyttöaste nousi 40 prosenttiin, mikä vastaa jo lähes viime kesän sesonkia. Tosin asiakasmäärä jää vielä kauas koronaa edeltävistä lukemista.
Matkailijamäärän kasvu huomattiin myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Maaliskuussa kentän kautta kulki 838 580 henkilöä, helmikuusta määrä kasvoi yli 228 000 matkustajalla.
– Matkailijat ovat palaamassa myös Helsinkiin, sanoo Scandic Hotels -hotelliketjun kaupallinen johtaja Christian Borg.
Suurin kasvu on tapahtunut Keski-Euroopasta, erityisesti Saksasta tulevien vapaa-ajan matkustajien varauksissa.
– Lähialuematkailu kasvaa ensimmäisenä, ja selvästi eurooppalaiset turistit ovat lähdössä liikkeelle. Turvallisuudentunne tulee myös siitä, että matka kotoa ei ole kovin pitkä, pohtii Borg syytä Suomi-lomien äkillisen suosion palaamiseen.
Saksalaisten lisäksi eniten turisteja tulee Suomeen nyt Yhdysvalloista ja Ranskasta.
"Ukrainan sota ei estä matkustamasta Eurooppaan"
Helsinki-Vantaan lentoaseman tuloaula tyhjenee nopeasti New Yorkin lennolta tulleista matkustajista.
Amerikansuomalainen Karl Nevala istuu aulassa olevalla kivellä odottaen häntä noutamaan tulevia sukulaisiaan. Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltion itäosassa Spokanessa asuva Nevala kertoo seuranneensa tarkkaan Ukrainan sodan tapahtumia.
– En usko, että Ukrainan sota estää amerikkalaisia matkustamasta Eurooppaan, erityisesti Länsi-Eurooppaan. Tunnen oloni turvalliseksi Suomessa ja olemme vuokranneet Lapista mökin. Tarkoitus on hiihtää, pohtii Karl Nevala.
Phyllis Stargardter on tullut miehensä kanssa Windsorista, Connecticutista tapaamaan Suomessa opiskelevaa tytärtään.
– Olen ollut huolissani, mutta olemme tutkineet niin monta sivustoa kuin mahdollista, ja meille on vakuutettu, että matkustaminen on turvallista. Tyttäremme on ollut jo jonkin aikaa Suomessa, ja aiomme tutustua nähtävyyksiin ja viettää aikaa tyttäremme kanssa.
Tunne turvallisuudesta vauhdittaa matkojen myyntiä
Helsingin kaupungin matkailupäällikkö Nina Vesterinen sanoo, että Suomeen suuntautuvassa matkailussa matkustusinto on yhä korkealla, mutta jonkin verran on tullut ryhmämatkojen peruutuksia. Suomea pidetään turvallisena matkakohteena.
– Olemme yllättyneitä siitä, että vaikutukset matkailuun turvallisuuden näkökulmasta ovat tähän mennessä olleet odotettua vähäisemmät, sanoo Vesterinen.
Keski-Euroopasta Suomeen suuntautuvan matkailun kasvun taustalla on koronaan liittyvien matkustusrajoitusten poistumisen ohella se, että Suomi sijaitsee kauempana sotatoimialueesta kuin monet keskieurooppalaisten perinteisistä lomakohteista.
– Suomen vahvuus on turvallinen yhteiskuntarakenne ja se, että me pystymme erilaisissa kriisitilanteissa toimimaan hyvin vakaasti.
Kesästä tulossa hyvä matkailukesä Helsinkiin
Koronapandemia tyhjensi erityisesti pääkaupunkiseudun hotellien varauskirjat, mutta tänä kesänä Suomeen odotetaan myös keskieurooppalaisia turisteja. Jääkiekon MM-kisoihin liittyvä turismi vauhdittaa myös kesän matkailua, sillä Suomi on esillä kevään aikana näkyvästi medioissa.
– Lentovarausten tilanne Suomeen näyttää hyvältä, ja Helsinkiin on tulossa risteilyaluksia merkittävästi enemmän kuin viime kesänä, listaa Nina Vesterinen.
Sen sijaan kokous- ja kongressimatkailu käynnistyy uudelleen aikaisintaan vuoden kuluttua. Ennen koronapandemiaa Helsingissä järjestettiin lähes kolmesataa kongressia vuodessa.
–Isoja tapahtumia ei suunnitella hetkessä, ja tarjouksia pyydetään tuleville vuosille, sanoo Christian Borg.
Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen sanoo, että osalle matkailuyrityksistä Ukrainan sodalla on ollut vain vähäisiä vaikutuksia..
Inflaatio voi vähentää matkailua
Hyvän kesäsesongin uhkana on nopeasti kiihtynyt inflaatio. Korona-aikaan monille on kertynyt säästöjä, mutta kallistuvat hinnat, erityisesti kallis polttoaine ja hotellihintojen nousu vähentävät matkailua.
– Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa matkailuun, meidän yritysten liikevaihtoon ja matkailijoiden ostovoimaan, pohtii matkailupäällikkö Nina Vesterinen.
Scandic-hotelliketjussa pohditaan kuinka paljon kallistuvia kustannuksia voidaan viedä huoneiden hintoihin.
– Kovia korotuspaineita aiheutuu meille kriittisten raaka-aineiden ja energian hinnoista. Huonehintojen korotukset voivat johtaa siihen, että matkat ovat lyhyempiä ja tehdään enemmän lähialuematkoja, pohtii Christian Borg.
Lue lisää: